Vanhemman huoli ei pääty siihen, kun lapsi muuttaa omilleen. ”Vanhemmuuden vaikeimpia asioita on sekä luovuttaa lapsi eteenpäin että olla samalla se äiti tai isä, joka välittää ja jonka luo voi aina tulla”, Niina Junttila sanoo.
Vanhemman huoli ei pääty siihen, kun lapsi muuttaa omilleen. ”Vanhemmuuden vaikeimpia asioita on sekä luovuttaa lapsi eteenpäin että olla samalla se äiti tai isä, joka välittää ja jonka luo voi aina tulla”, Niina Junttila sanoo.

Aikuisen lapsen yksinäisyys saa monet vanhemmat syyttämään itseään. Syyllistymisen sijasta yksinäisyystutkija kannustaa olemaan hänelle tukena: paljon voi tehdä aikuisenkin lapsensa hyväksi, kunhan ymmärtää rajat.

Saako hän kavereita, miettii moni vanhempi, kun lapsi aloittaa koulun tai päiväkodin.

Huoli ei välttämättä lopu siihen, kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja muuttaa omilleen. Viidesosa suomalaisista kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä yksinäisyydestä, ja kymmenen prosenttia on yksinäisiä pitkään. Suurin yksinäisyyspiikki on nuoruudessa: jopa neljännes 15-vuotiaista tytöistä kokee, että heillä ei ole koskaan yhtään ystävää eikä ketään kehen luottaa.

Se herättää vanhemmissa huolta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Lapsi on vanhemmilleen aika poikkeuksetta se ihminen, josta välittää kaikkein eniten ja jota rakastaa ihan valtavasti. Rakkaan ihmisen pahan olon näkeminen on vaikeaa. Moni vanhempi sanoo, että kärsisi mieluummin itse, jos saisi sillä kivun pois lapselta”, yksinäisyystutkija Niina Junttila sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Huoli ja kaiken mahdollisen parhaan toivominen omalle lapselle ei lopu siihen, kun lapsi muuttaa omilleen. Se voi olla silloin vanhemmalle vieläkin hankalampaa, kun ei oikein tiedä, mitä lapsen luona tapahtuu.”

”Osa ihmisistä vetäytyy haasteiden edessä ja kääntää pahan olon sisäänsä, osa purkaa sen ulospäin.”

Junttilan mukaan tyypillisiä yksinäisiä vaiheita ovat kaikenlaiset siirtymät: alakoulusta yläkouluun, lukiosta opiskelemaan tai opiskelupaikasta työelämään. Uusi elämänvaihe on sekä mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä että riski jäädä ulkopuolelle.

”Esimerkiksi opiskelujen aloittaminen on hyvä tilaisuus löytää uusia, merkityksellisiä ihmissuhteita. Toisaalta jos siinä kohtaa jää ulkopuoliseksi ja tuntuu, ettei synkkaa kenenkään kanssa, se on iso riskin paikka”, Junttila sanoo.

Hän tietää, että joskus tilannetta voi olla vaikea myöntää itselle.

”Varsinkin, jos on lähtenyt opiskelemaan sillä mielellä, että pärjään ja olen omillani, voi olla hirveän vaikea myöntää, että tämä ei tunnu omalta. Ja että olen tosi yksinäinen.”

Vanhemmatkin saattavat olla opiskelupaikasta valtavan onnellisia.

”Siksi heille voi olla pelottavaa kertoa, että tämä ei ollutkaan minua varten. Nuori voi kokea pettäneensä vanhempansa.”

Vanhempi on vanhempi, ei paras ystävä

Lapsi ei välttämättä kerro vanhemmilleen yksinäisyydestä, mutta muuttunutta käytöstä kannattaa tarkkailla. Yksinäinen lapsi saattaa joko vetäytyä, vältellä ja muuttua hiljaiseksi tai päinvastoin olla paljon tavallista rempseämpi.

”Osa ihmisistä vetäytyy haasteiden edessä ja kääntää pahan olon sisäänsä, osa purkaa sen ulospäin. Vanhempi yleensä huomaa, jos omassa lapsessa tapahtuu iso muutos jompaankumpaan suuntaan”, yksinäisyystutkija Niina Junttila sanoo.

”Jos lapsi on yksinäinen, vanhempi voi haluta viettää mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan. Aikaa totta kai tarvitaan, mutta täytyy huomata, milloin se menee liiallisuuksiin.”

Vanhempi voi kannustaa lasta esimerkiksi harrastamaan ja joskus jopa järjestää tilanteita, joissa lapsi kohtaa muita ihmisiä. Parhaaksi ystäväksi tai ystävien hankkijaksi hän ei silti voi ryhtyä.

”Jos vanhempi ottaa lapsen elämän hoitaakseen, lapsen oma kyvykkyyden tunne katoaa.”

Lapsi tarvitsee muitakin sosiaalisia suhteita kuin omat vanhempansa.

”On totta kai tarpeellista, että joku on siinä, jos muita ei ole. Mutta tähän pätee vähän sama kuin siihen, jos lapsi ei osaa siivota ja äiti käy kerran viikossa hänen luonaan siivoamassa. Silloin ei ikinä anneta lapselle mahdollisuutta oppia siivoamaan itse”, Junttila sanoo.

”Jos vanhempi ottaa lapsen elämän hoitaakseen, lapsen oma kyvykkyyden tunne katoaa. Yksinäisyydestä voi keskustella lapsen kanssa, mutta vanhempi ei voi alkaa järjestää hänelle konkreettisesti kaverisuhteita.”

Jossittelu ei johda mihinkään

Tutkimusten mukaan yksinäisyys on osittain periytyvää. Yksinäisten vanhempien lapsilla on muita enemmän yksinäisyyden kokemuksia. Se voi aiheuttaa syyllisyyttä.

Olinko huono äiti? Annoinko huonoa esimerkkiä? Miten lapsi pärjää maailmalla, löytääkö hän paikkansa? Olisiko minun pitänyt nähdä yksinäisyys aiemmin?

”Vanhemmuuteen liittyy vahvasti syyn etsiminen itsestä. Harvemmin vanhemmat ajattelevat, että vika johonkin on lapsessa itsessään. Yleensä mietitään kasvatusta ja sitä, miten itse on ollut hänen vanhempansa”, Niina Junttila sanoo.

”Jos vanhempi on itse ollut joskus yksinäinen ja tietää, kuinka pahalta se tuntuu, muistot aktivoituvat. Tulee huoli, että toivottavasti oma lapseni ei joudu kokemaan samaa.”

Nykyhetkeä voi muuttaa, mennyttä ei. Siksi itselleen kannattaa olla armollinen.

”Harvoin on kyse siitä, että vanhempi ei olisi halunnut tehdä parastaan. Kaikilla on omia taakkoja kannettavanaan.”

Jossittelun sijaan on hyödyllisempää yrittää ymmärtää, miksi on toiminut niin kuin on toiminut.

”Aika usein ymmärrämme enemmän muita kuin itseämme”, Junttila sanoo.

”Harvoin on kyse siitä, että vanhempi olisi ollut valtavan itsekäs eikä olisi halunnut tehdä parastaan. Kaikilla ihmisillä, vanhemmillakin, on omia taakkoja kannettavanaan. On voinut olla tiukka työtilanne tai joku läheinen on vaikka sairastunut.”

Tärkeintä on kuuntelu

Jos huoli ja syyllisyys vaivaavat, niistä kannattaa puhua läheisille, vaikkapa ystäville tai puolisolle. Lapselle voi kertoa, että on huolissaan hänestä, mutta omaa syyllisyyttä hänen niskaansa ei kannata kaataa.

”Pahinta mitä vanhempi voi tehdä on yrittää väkisin muuttaa lapsensa elämää ja kertoa toivovansa, että olisi kasvattanut hänestä toisenlaisen. Lapsi ei kaipaa sitä, että joku ajattelee hänen olevan huono tai epäonnistunut”, Niina Junttila muistuttaa.

”Lapsi pitäisi saada ymmärtämään, että hän ei ole sama asia kuin yksinäisyys. Hänessä on paljon muutakin.”

Sen sijaan vanhemman tärkein tehtävä on olla saatavilla, kun lapsi haluaa jutella tai tavata. Kuunnella ja osoittaa, että lapsi kuuluu perheeseen ja kelpaa juuri sellaisena kuin on.

”On tärkeää, että lapsella on joku, joka kuuntelee, ja että hän voi luottaa vanhempiinsa. Se auttaa lasta näkemään tärkeytensä ja vahvuutensa. Ja uskaltautumaan sitä kautta myös muihin suhteisiin.”

Lisäksi lapselle on hyvä kertoa, että muutkin kärsivät joskus yksinäisyydestä, eikä yksinäisyys ole kenenkään ominaisuus tai luonteenpiirre.

”Lapsi pitäisi saada ymmärtämään, että hän ei ole sama asia kuin se yksinäisyys. Yksinäisyys on hänen elämässään sillä hetkellä, mutta hän on kuitenkin ihminen sen takana. Hänessä on paljon muutakin.”

Vierailija

Hyvä artikkeli kaikkiaan. Vielä kun lisätään tähän kyseessä olevan korkean riskin erityisnuori jolla ihan tutkitusti ei ole kykyä hoita ja huolehtia asioita. Joka ei pidä yhteyttä koska haluaa osoittaa että selviää ja näin ollen päädytään tasaisesti suuriin vaikeuksiin kun asiat menevät sekaisin. Tälle nuorelle kun vielä lisätään siihen oma perhe ja parisuhde jonka toinen osapuoli hyväki käyttää (ihan lääkäreiden ja sosiaalitoimen todistamana) omaa lasta aiheuttaen lapselle huolta ja stresiä joka taas lisää huonojen valintojen riskiä.

Ja mitään et voi-millekkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla