Syyllistytkö helposti? Se kertoo kyvystäsi myötätuntoon

Aamulla se herättää sinut ja kysyy, miksi et herännyt aiemmin (työkaverisikin heräsi ja on jo kuntosalilla).

Se seuraa sinua töihin ja hokee, ettet ehdi etkä pysty. Lounaalla se ihmettelee, miksi valitsit wieninleikkeen etkä kesäkurpitsakeittoa. Illalla bussimatkalla kotiin se pitää korvaasi luentoa siitä, miten tärkeää olisi, että perheenne kokoontuisi joka arki-ilta yhteisen pöydän ääreen syömään hitaasti hauduttamaasi kotiruokaa ja keskustelemaan.

Syyllisyys on raskas mutta uskollinen kumppani. Sen kanssa ei ole hauskaa, mutta ilmankaan et oikein osaa olla.

"Terve syyllisyys on sitä, että tunnistaa tehneensä väärin."

Pahimmillaan kyse on jatkuvasta, epämääräisestä riittämättömyyden tunteesta. Se ei liity siihen, teetkö asiat hyvin vai huonosti, sillä tunnet sitä joka tapauksessa. Se latistaa ja vie voimat.

Sellainen syyllisyys on turhaa.

Mutta on myös tarpeellista syyllisyyttä. Psykoterapeutti Heidi Valasti kutsuu sitä "terveeksi syyllisyydeksi".

"Terve syyllisyys on sitä, että tunnistaa tehneensä väärin", Valasti sanoo.

"Se on tarpeellinen, arvokas tunne, josta ei kannatakaan päästä eroon."

Joskus saa syyllistää

1900-luvun alusta asti psykologia keskittyi etsimään syyllisiä. Jos lapsi oirehti, vika oli yleensä kylmässä äitisuhteessa.

Heidi Valastin mielestä asenne on keikahtanut nyt toiseen äärilaitaan: enää ketään ei saa syyttää mistään. Ei varsinkaan äitejä eikä isejä.

Kun aikuinen puhuu halveksivasti puolisostaan, hänen kuuluukin tuntea syyllisyyttä.

"Kun vanhemmilta vaaditaan vastuullista käytöstä lapsiaan kohtaan, se tulkitaan heti syyllistämiseksi. Minusta on aika palauttaa terve syyllisyys normaaliksi tunteeksi", Valasti sanoo.

On paljon tilanteita, joissa syyllisyyttä kannattaa ehdottomasti tuntea.

Kun aikuinen on kuukaudesta toiseen uppoutunut töihinsä eikä kuuntele lastaan, hänen kuuluukin tuntea syyllisyyttä.

"Jos alkaa solvata itseään, kyse on häpeästä. Terveeseen syyllisyyteen ei liity häpeää."

Kun aikuinen huutaa humalassa lastensa pelätessä, hänen kuuluukin tuntea syyllisyyttä.

Kun aikuinen puhuu halveksivasti puolisostaan, hänen kuuluukin tuntea syyllisyyttä.

"Jos menettää kyvyn tuntea tervettä syyllisyyttä, menettää myös kyvyn tuntea myötätuntoa", Valasti sanoo.

"Vakavimmin seuraukset näkyvät ihmissuhteissa. Ilman syyllisyyden tunnetta ihminen ajautuu jatkuviin ihmissuhdeongelmiin."

Turhaa vai tarpeellista?

Isä huutaa kiukuttelevalle uhmaikäiselle. Kohta isä pyytää anteeksi. Hän päättää, että seuraavan kerran kun hermot uhkaavat kiristyä, hän poistuu mieluummin huoneesta kuin huutaa pikkulapselle.

"On tervettä syyllisyyttä, että isä pyytää anteeksi ja muuttaa toimintaansa. Mutta on turhaa syyllisyyttä, jos isä alkaa vatvoa, että oijoi, olenpa mä maailman huonoin isä", Heidi Valasti sanoo.

"Jos alkaa solvata itseään, kyse on häpeästä. Terveeseen syyllisyyteen ei liity häpeää."

Turha syyllisyys on sitä, että keskityt vellomaan omassa, yleisessä huonoudessasi. Se ei vie eteenpäin.

Mistä tietää, että oma syyllisyys on turhaa?

Esimerkiksi marttyyripuheesta. Jos huomaat toistelevasi lauseita miksi mun aina täytyy, minun syynihän tämä taas oli, olet jumissa syyllisyydessä.

"Marttyyri potee usein paljon turhaa syyllisyyttä eli häpeää. Hän torjuu sitä tuomitsemalla muita ja kahmimalla vastuuta, jota kukaan ei käske hänen kahmia."

Turha syyllisyys on sitä, että keskityt vellomaan omassa, yleisessä huonoudessasi. Se ei vie eteenpäin eikä muuta epätyydyttävää tilannettasi yhtään paremmaksi.

Jos taas tunnet satunnaista huonoa omaatuntoa teoista tai sanoista, joilla olet läheisiäsi loukannut, mahtavaa. Niin pitääkin.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 3/2017.