Eikö elämä olisikin helpompaa, jos osaisi lakata murehtimasta asioita, joille ei enää mitään voi? Ei aina helppoa, mutta mahdollista.
Eikö elämä olisikin helpompaa, jos osaisi lakata murehtimasta asioita, joille ei enää mitään voi? Ei aina helppoa, mutta mahdollista.

Pettymykset ja epäonnistumiset tekisi mieli unohtaa ikuisesti. Asiantuntijan mukaan ne kannattaa kuitenkin käsitellä – ja päästää vasta sitten irti.

Nolasin itseni. En halua ajatella asiaa. En voi olla ajattelematta asiaa. Ahdistaa.

Kun muisto tulee mieleen, ajatus ei toimi, lamaantuu, ehkä itkettää, kurkkua kuristaa. Vaikka järjellä ymmärtää, että tapahtuma kuuluu jo menneisyyteen.

Mikä avuksi?

"Häpeä on tunne, joka vyöryy mieleemme lähes sellaisena kuin se on tapahtumahetkellä tuntunut", sanoo psykoterapeutti Helena Vuoriheimo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Esimerkiksi kipua emme sellaisenaan muista jälkikäteen. Muistamme, että oli kipua, mutta se ei enää tunnu kipuna. Häpeä tuntuu häpeänä." 

Toisinaan häpeästä voi päästää irti vasta, kun sen on käsitellyt perusteellisesti – alla siihen seitsemän työkalua.

1. Onko kyse itse tapahtumasta vai sille antamastani merkityksestä?

Tapahtuma itsessään ei luultavasti vaivaa sinua niin paljon kuin se, miten olet alkanut suhtautua siihen.

Jos olet antanut jollekin kokemukselle suuren ja ikävän merkityksen (minulle naurettiin, olin tyhmä!), kokemus tulee helposti mieleen jonkin asian tai ajatuksen muistuttamana.

2. Koenko tulleeni väärin ymmärretyksi tai väärin kohdelluksi?

Jos olo on ylikävelty tai koet, että sinut on ymmärretty väärin, tilanne pyörii todennäköisemmin mielessäsi. Yritä tunnistaa, mitä vaille koet jääneesi. Koetko, ettei sinua hyväksytty, kuultu tai nähty? Kun olet tiedostanut tarpeesi, omaan kokemukseen voi suhtautua lempeämmin.

3. Uskaltaisinko luottaa ”Tohtori Aikaan”?

Joskus kannattaa luottaa siihen, että asia menettää merkitystään ajan saatossa. Tulevat elämänkokemukset voivat muokata asenteita, ajattelua ja suhtautumista tilanteeseen.

4. En kai nyt välttele vastaavia tilanteita?

Tietyt tapahtumat saattavat laukaista ikävät muistot joskus vuosienkin päästä. Jos koet esimerkiksi mokanneesi työpaikan palaverissa, huomaat kelaavasi samaa tilannetta kaikissa seuraavissakin palavereissa.

Tämä johtaa helposti siihen, että tiettyjä tilanteita alkaa vältellä. Jos kokemus on ollut riittävän vaikea, saatat helposti yleistää sen kattamaan muitakin asioita.

Jos jokin vaikea asia estää sinua toimimasta, Tohtori Aikaan ei kannata luottaa liikaa, vaan käsitellä ongelmaa aktiivisemmin.

Yksi tapa käsitellä ahdistavaa asiaa on käydä kauhufantasia läpi kokonaisuudessaan. Huomaat, että elämä jatkuisi sittenkin.

5. Mitä, jos pahin tapahtuisikin?

Jos tuntuu siltä, ettei aika auta, mennyt asia kannattaa ottaa aktiivisempaan käsittelyyn. Pelkkä ajatteleminen ei riitä, jos muisteleminen ei tuo mitään uutta näkökulmaa. Pahimmillaan märehtiminen saattaa lukkiuttaa haitallista ajattelutapaa ja lisätä ongelmia.

Yksi tapa käsitellä ahdistavaa asiaa on käydä kauhufantasia läpi kokonaisuudessaan. Mikä olisi kauheinta, mitä voisi tapahtua?

Esimerkiksi näin:

Olen nolannut itseni töissä. -> Kaikki nauravat minulle, minut hylätään ja minua pidetään tyhmänä. -> Joudun tekemään vähemmän vaativia hommia ja voin aina vain huonommin -> Masennun ja joudun jäämään sairauslomalle - > Huomaan, että palaaminen entiseen työhön tuntuu ihan hyvältä tai huomaan, että elämässä on muitakin vaihtoehtoja.

Ajatteluun tulee uusia näkökulmia, eikä alkuperäinen nolostuminen todennäköisesti enää tunnu yhtä kamalalta. Kauhufantasian läpikäyminen loppuun asti voi auttaa ymmärtämään, ettei tapahtunut ollut maailmanloppu. Elämä jatkuu.

6. Mitä toinen ihminen ajatteli oikeasti?

Mennyt moka saattaa alkaa tuntua vähäpätöisemmältä ja realistisemmalta, jos asetut toisen asemaan.

Ajattele ensin, miten tilanne sujui omasta mielestäsi. Kuvittele sitten, että olet toinen ihminen: miten hän näki ja koki tilanteen? Entä miltä tilanne näytti tarkkailijan silmin, jos ikään kuin katsot sitä kärpäsenä katosta?

Mennyt moka saattaa alkaa tuntua vähäpätöisemmältä ja realistisemmalta, jos asetut toisen asemaan.

7. Hallitsenko ajatuksiani vai ne minua?

On hyvä muistaa, että ajatukset ovat vain ajatuksia. Niihin ei ole pakko uskoa. Ajatuksia tulee ja menee, tunteita ja muistoja tulee ja menee.

Sano itsellesi: Se paha, mitä tapahtui, ei ole tässä, se on mennyttä. Se on mielen tuottama muisto ja ajatus. Tämä hetki on eri. Se, mitä tapahtui, ei voi toistua samanlaisena enää koskaan: aika on eri, minä itse olen eri.

Ajatuksiaan voi ja kannattaa kyseenalaistaa: Onko tuo totta? Onko se aina ehdottomasti totta? Kuka olisit ilman tuota ajatusta? Miten haluaisit mieluummin ajatella? Voisitko keskittyä mieluummin tähän hetkeen ja tulevaisuuteen?

Asiantuntijana psykoterapeutti Helena Vuoriheimo.

Kokeile tätä: Keskity kehoon

Ahdistavissa tilanteissa voi auttaa, jos yrität suunnata huomion pois häiritsevistä ajatuksista. Keskitä huomio kehoosi. 

Tunnetko kätesi ilman, että kosket niitä? Tunnetko jalkasi? Miltä hengitys tuntuu, kun se kulkee sisään ja ulos?

Voit skannata koko kehon.

Kehoon keskittyessä vaikean asian ajattelu vähentyy, koska se ei enää vie kaikkea huomiotasi. Muisto menettää merkitystään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla