Pari vuotta sitten Sanna Hiltunen, 39, päätti oppia pitämään juoksemisesta. Hän oppi. "Syyskelit ovat parasta, mitä tiedän. Luonto on kauneimmillaan ja ilma kirpakkaa."
Kun Sanna Hiltunen kaksi vuotta sitten aloitti juoksuharrastuksen, hän inhosi ensin koko ajatusta. Juokseminen oli kuitenkin laji, joka tuntui riittävän vapaalta. Lenkille saattoi lähteä milloin ja missä tahansa. Sanna päätti oppia pitämään juoksemisesta, joten hän ilmoittautui juoksukouluun.
"Menin ensimmäiselle harjoitustunnille uusissa, oransseissa lenkkareissani ja olin kauhuissani. En ollut huonokuntoinen, liikun paljon lasten kanssa töissä ja heiluttelen kahvakuulaa pari kertaa viikossa, mutta viiteentoista vuoteen en ollut harrastanut ryhmässä mitään."
Pian Sanna huomasi, että maastossa juokseminen oli aika rentoa. Metsäpoluilla sai antaa ajatustensa virrata ja olla vapaasti oma itsensä. Hyvältä tuntui myös muiden juoksukoululaisten seura.
"Yhden hyvän ystävänkin olen lenkkipolun varrelta löytänyt."
"Muitakin oli jännittänyt, mutta yhdessä aloimme tsempata toisiamme. Emme kilpaile keskenämme, ainoastaan oman itsemme kanssa. Yhden hyvän ystävänkin olen lenkkipolun varrelta löytänyt."
Räntää kasvoille, ah!
Sää ei ole ollut Sannalle koskaan syy jäädä juoksulenkiltä pois. Sadetta hän ei säiky eikä kierrä kuralätäköitä. Ainoastaan liukkaalla jäällä hän ei juokse.
"Kun märkänä ja hikisenä pääsen lenkin jälkeen suihkuun ja saunaan, rentouden tunnetta ei voita mikään."
"Rakastan rämpiä märässä metsässä ja juosta pieniä mutaisia polkuja. Syyskelit ovat parasta. mitä tiedän. Luonto on kauneimmillaan ja ilma kirpakkaa. Juokseminen tuntuu erityisen makealta, kun kasvoille vihmoo räntää. Kun märkänä ja hikisenä pääsen lenkin jälkeen suihkuun ja saunaan, rentouden tunnetta ei voita mikään."
Sanna juoksee kerran viikossa yksin ja sunnuntaiaamuisin ryhmässä. Tunnin lenkilleen hän lähtee jo kuudelta aamuhämärissä. Se on hänestä luksusaikaa itselle.
"Aluksi etenin liian reippaasti ja kärsin juoksijan tyypilliset vaivat penikkakivuista nyrjähtäneeseen nilkkaan. "
Nykyisin Sanna osaa kuunnella kehoaan.
"Kun siltä tuntuu, hiljennän tahtia ja annan sykkeen rauhoittua. Ennen ja jälkeen treenin venyttelen aina. Olen alkanut myös joogata ja käydä hierojalla."
"Lomille ja matkoillekin pakkaan juoksutossut mukaan. Vain räntä puuttuu."
Tärkeimmän tavoitteensa Sanna on saavuttanut: hän alkoi pitää juoksemisesta.
"Enää en osaisi olla ilman säännöllisiä lenkkejäni. Lomille ja matkoillekin pakkaan juoksutossut mukaan. Vain räntä puuttuu."
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 21/2016.
Sannan neuvot rospuuttokelin lenkkeilijöille
Aseta itsellesi tavoite. Kaikkien ei tarvitse tähdätä maratonille, mutta motivaatiosi säilyy, kun yrität vähän kykyäsi enemmän.
Etsi inspiraatiota esimerkiksi juoksutapahtumista.
Satsaa kunnon juoksukenkiin. Eri lenkkarit kesään ja talveen, metsään ja asfaltille. Jalkineet sään mukaan!
Älä usko mieltäsi, joka yrittää väittää, että on huono sää. Voit lähteä ulos, kunhan pukeudut oikein. Goretex, tuulipuku ja vettä hylkivät juoksu-
housut ovat mainioita keksintöjä.
Unohda juoksumatto ja lenkkeily salilla. Mihin juoksumattoa oikeastaan edes tarvitaan?
Älä unohda heijastinta! Pimeällä olet todella näkymätön ilman kunnon heijastimia.
