Joskus tahtoisin pysäyttää ajan ja jäädä lapsen kanssa käsi kädessä vertailemaan pinkkejä pinnejä. Millaisia haikeuden hetkiä sinulle on lasten kanssa tullut?

Nelivuotias on piirtänyt päiväkotipäivän aikana kahdeksan piirustusta. Piirustuksissa me uimme, syömme jäätelöä, keräämme porkkanoita, hypimme nurmikolla. Aina hän ja minä.

Illalla hän sulkeutuu huoneeseensa ja tekee minulle yllätyksen: kaulakorun paperista, coctailtikuista ja maalarinteipistä. Kaupassa hän seisoo pitkään pinnihyllyn edessä ja miettii, olisivatko pinkit pinnit ihanampia kuin vaaleanpunaiset.

Tekisi mieli jäädä siihen. Seisoa yhdessä tässä pinnihyllyn edessä juuri näin: lapsi pienenä ja minä äitinä, hänen maailman rakkaimpana ihmisenään.

Emme jää vaan lähdemme kotiin, hosun ruokaa pöytään ja pyykkejä koneeseen ja laitan lastenohjelmat päälle lasta viihdyttämään. Kunnes taas tulee jokin hetki ja haikeus: Älä kasva vielä isoksi. Pysäytetään aika juuri tähän.

Millaisia haikeuden hetkiä sinulla lasten kanssa tulee? Tai te isojen lasten vanhemmat, osaatteko kertoa, miksi aikuinen lapsi on aina vain parempi?