Työelämän jatkuvat muutokset hirvittävät välillä, mutta niiden hallitsemiseen on yksinkertainen keino. Näin nappaat kopin!

KK kysyi lukijoilta, mikä auttaa jaksamaan työelämän monien muutosten keskellä. Useita jatkuva uuden opettelu ja kasvava työtaakka uuvuttavat, mutta toisaalta uudet haasteet pitävät myös mielen virkeänä.

Tulos liippaa läheltä Työterveyslaitoksen tutkijan Krista Pahkinin teesiä: Muuttuvat työtehtävät ja uudet tekniikat on paljon helpompi omaksua, kun ei jää odottamaan niitä peloissaan vaan tarttuu toimeen ja kokeilee uutta itsenäisesti.

“Olen opiskellut lisää. Pätevyyttä on kertynyt jo moneen hommaan.”

"Selvisin muuttuneista työtehtävistä lähtemällä hommiin innolla mukaan."

“Työni muuttuu koko ajan. Kaksi vuotta sitten viisi kuudesta työntekijästä vaihtui ja myös esimieskollegat ovat vaihtuneet. Selviytymisessä auttaa oma asenne ja työn luonteen ymmärtäminen.”

Olen sinnikkäästi häirinnyt työkavereita

Kun työyhteisössä on hyvä henki, siellä pystytään ihmeisiin.

"Seuraan vahvasti ammattialani uusia tuulia, keskustelen muutoksista kollegoideni kanssa, vertailemme ja autamme toisiamme. Ammatilliset verkostot ovat kullanarvoisia, samoin hyvät täydennyskoulutukset.”

“Muutokset ovat jatkuvia. Niistä lukee intrasta ja loput kuulee kahvihuoneessa. Olen sinnikkäästi häirinnyt työkavereita, pyytänyt neuvoa ja kiitellyt. Omalla ajalla kotonakin olen jotain opetellut.”

Jotain pitäisi myös lähteä

Työtehtävien muutos ei voi tarkoittaa vain töiden lisääntymistä. Uusien taitojen ja käytäntöjen omaksuminen vie väkisin aikaa.

"Jouduin yt-neuvottelujen jälkeen työttömäksi, mutta sain vastaavaa työtä muualta ensimmäisellä hakemuksella. Ajattelin alkustressistä huolimatta, että pitkän kokemuksen avulla selviän. Sain myös riittävästi aikaa sisäistää työt.”

"Kun jotain uutta tulee lisää, jotakin pitäisi myös lähteä. Meillä töitä yritetään nyt organisoida uudelleen, muutenhan ei kukaan enää jaksa.”

En enää palaa töihin entisenäni

Pääasia muutoksen hyväksymisessä on se, ettei muutosta näe isona mustana peikkona.

“Tein päätöksen, etten lasten aloitettua koulun palaa työelämään entisenäni. Muhimassa on useampiakin tapoja toteuttaa itseäni ja auttaa muitakin hitaammalla, ihmisen kantokyvyn huomioivalla tavalla.”

“Pienet muutokset, uudet asiat ja koulutukset ovat piristäviä. Tylsä rutiini väsyttää enemmän.”

Lähde: Kodin Kuvalehden verkkokysely

Lue lisää:
Vahvakin voi uupua työssä
Näin opit sietämään epävarmuutta
5 tapaa parantaa itsetuntoaan

 

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.