Lasten kanssa kannattaa reissata. Matkojen myötä heistä kasvaa avarakatseisempia ja rohkeampia ihmisiä.

1. Matkat opettavat sopeutumista

Lapsiperheen kotielämä on usein turvallista ja ennustettavaa. Suunnilleen samat asiat tapahtuvat samalla lailla joka päivä.

Matkoilla astutaan kuitenkin toiseen todellisuuteen. Rutiinit rikkoutuvat. Vastaan saattaa tulla haasteita - lennot viivästyvät, eksytään hetkeksi vieraassa kaupungissa, kielimuuri yllättää, ruoka lautasella on outoa. Ehkä rankkaa, mutta lapsen kehitykselle hienoa! Epämukavuuden ja arvaamattomien tilanteiden kohtaaminen opettaa lapselle joustavuutta ja kykyä kompromisseihin.

2. Reissatessa oppii lukemaan ihmisiä

Useimpiin asioihin maailmassa tarvitaan yhteispeliä, ja se syntyy vain luottamuksen kautta. Arjessa lapsille opetetaan, että vieraisiin kannattaa suhtautua varovaisesti. Matkoilla täytyy kysyä neuvoa, uskaltautua taksien ja bussien kyytiin ja turvautua joskus vieraan apuun yllättävässä tilanteessa.

Tämä opettaa lapselle, ettei ihmisiä kannata pelätä. Suurin osa on hyviä tyyppejä, ja ihmisiä on tärkeä oppia arvioimaan.

3. Matkustaessa näkee avarammin

Arjessa lapset ovat tarkkoja asioista, jotka poikkeavat totutusta. Pinkki paita pojalla saattaa kohahduttaa koko päiväkotiryhmää.

Reissussa lapsi oppii katsomaan asioita avarammin. Hän huomaa nopeasti, mitkä asiat ovat samoin vieraassa maassa ja kotosalla. Toisaallakin lapset tykkäävät samoista leluista, viihtyvät uima-altaalla ja rakastavat jätskiä.

Kyky nähdä yhtäläisyyksiä lisää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä erilaisia ihmisiä kohtaan.

4. Matkoilla oppii kuuntelemaan

Kotona lapset ovat usein aikuisten huomion keskipisteenä. Matkoilla he oppivat tarkkailemaan ympäristöä ja kuuntelemaan muita. Vieraassa tilanteessa ihminen on luonnostaan valpas.

Kuuntelemisen taidolla on elämässä paljon käyttöä. Useimmat hyvät ideatkin syntyvät keskustelemalla ja ajatuksia pallottelemalla.

5. Reissussa oppii, että erilaisuus on normaalia

Kun näkee uusia paikkoja ja kohtaa erilaisia kulttuureja, oppii samalla syvällisempää elämän ymmärrystä. Matkustaessaan lapsi oppii hyväksymään maailman ja ihmisten moninaisuuden. Näkökulmat muuttuvat, perspektiivi avartuu, lapsi oppii näkemään mahdollisuuksia. Kaikki ne ovat asioita, joiden merkitystä ei voi vähätellä.

Lähde: lifehack.org

 

 

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.