Tavaraa on liikaa ja nurkat pursuavat, koska aivosi ja alitajuntasi huijaavat sinua.

Kotimme on täynnä tavaraa, jolla kuvittelen tekeväni joskus jotakin. Enkä ole tavaroineni yksin – meitä liian tavaran keskellä eläviä on liian monta.

Ammattijärjestäjä Anne Te Velde-Luoma tulee apuun. Hän sanoo, että vika ei oikeastaan ole meidän. Minkäs me metsästäjä–keräilijän geeneillemme voimme!

Pohjimmiltaan tavaranpaljous voi olla merkki hyvistä asioista tai ainakin hyvistä aikomuksista. Kun ostamme tv-shopista vatsalihaslaitteen ja kaupasta taas uuden keittiökoneen, tunnemme olevamme matkalla tiukkakroppaiseksi, päivällisiä kokkaavaksi naiseksi.

"Alitajuntamme luo tavaroille monimutkaisia merkityksiä ja tavaroista tulee itseään suurempia symboleja. Tavaran säästäminen voi esimerkiksi olla tapa osoittaa kunnioitusta ja myötätuntoa isovanhemmille, jotka elivät niukoissa oloissa", Anne te Velde-Luoma selittää.

Aivot ahnehtivat tavaraa

Vaikka tavarat kotinurkissa ärsyttävät, järjen ääntä on vaikea kuunnella, sillä aivomme ovat mukana ahnehtimassa lisää tavaraa. Aivot eivät osaa ohjata meitä näissä yltäkylläisissä oloissa vaan palkitsevat yhä endorfiinilla eli hyvällä ololla, kun saamme itsellemme jotakin uutta.

"Mielihyvä uudesta tavarasta katoaa kuitenkin keskimäärin kuudessa viikossa. Siksi aivot höynäyttävät meitä haluamaan taas lisää", Anne te Velde-Luoma sanoo.

Tavarapaljouden tiedostaminen on ensimmäisen askel kaaoksen kukistamisessa. Kuulostaako jokin näistä keräilijätyypeistä tutulta?

  1. Täydellisyyden tavoittelija: Täydellinen kaaoksen selättävä arkistointitapa on melkein valmis ihan kohta tai ehkä joskus.

  2. Taivaanrannanmaalari: Pää surisee ideoita ja koti pullistelee tavaroita ja kohta tulee taas uusia ideoita ja tavaroita.

  3. Esteetikko: Koti täynnä kauniita ja erikoisia tavaroita, matkoilta tuotuja ja kirppareilta löytyneitä aarteita.

  4. Tuunaaja: Kuulalaakerit kannattaa säästää pannunaluseksi ja vanhasta tietokoneesta voi saada varaosia uuteen.

  5. Hamstraaja: Kaksi yhden hinnalla ja kun halvalla saa niin kannattaa!

  6. Suorittaja: Jonkunhan ne mapit ja mehumaijat on säästettävä vaikka muidenkin puolesta.

  7. Maailmanparantaja: Käytettyjä kirjekuoria voi käyttää piirustuspaperina ja kynttilänpätkät säästää sulattamista varten.

  8. Pröystäilijä: Rahalla saa uuden, jos entinen esine ei sattuisi kasoista löytymään.

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.