Kuvat
Marianne Ahonen
<macro_left> Anni Blom<HH>qvist viihtyi syrjässä ihmisjoukoista ja kirjoitti aamuisin keittiön puusohvalla. ”Hän totesi usein, että kynän on pakko antaa lentää, kun kirjoittamiseen ei ole aikaa tuhlattavaksi”, Hans Colliander sanoo.
Anni Blomqvist viihtyi syrjässä ihmisjoukoista ja kirjoitti aamuisin keittiön puusohvalla. ”Hän totesi usein, että kynän on pakko antaa lentää, kun kirjoittamiseen ei ole aikaa tuhlattavaksi”, Hans Colliander sanoo.

Hans Colliander oli 15-vuotias koulupoika ja Anni Blomqvist 56-vuotias saaristolaisrouva, kun lautta toi Hansin ensi kertaa Simskälan saareen. Siitä alkoi elämänmittainen ystävyys, joka toi molemmille lohtua ja iloa.

Anni-täti seisoi vastassa huivi päässään. Pieni yhteysalus rantautui laituriin Simskälan saareen Ahvenanmaalle. Kannelle lastattiin maitotonkkia, Hans Colliander astui reppu selässään maihin.

Kesäkuun 1966 alussa Hans oli 15-vuotias helsinkiläinen ujo koulupoika. Hänet oli lähetetty kesälapseksi saaristoon.

Anni-täti oli 56-vuotias saaristolaisnainen, joka otti lapsia loma-aikoina luokseen saadakseen vähän lisätienestejä. Hänen kalastajamiehensä ja esikoispoikansa olivat hukkuneet viisi vuotta aikaisemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Anni ja Hans kävelivät rinnakkain parin sadan metrin matkan laiturilta Annin talolle, omenapuiden ohi. Heistä tuli ystävät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hans palasi saarelle seuraavana kesänä, myöhemmin myös keväällä, syksyllä ja talvella.

Annin kirjeet ovat Hansin kaapissa kotona Kesälahdella Itä-Suomessa. Eläkkeelle jäätyään Hans kokosi kirjeiden katkelmista ja omista muistoistaan Kesäpoika-nimisen kirjan (Warelia 2023).

Kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin ensimmäinen Anni Blomqvistin kirjoittama kirja Myrskyluodon Maijasta, Tie Myrskyluodolle, ja Annista tuli kuuluisa kirjailija. Hans Collianderille Anni pysyi Anni-tätinä, tant Annina.

He kirjoittivat toisilleen kirjeitä 25 vuotta, Annin kuolemaan saakka. Kun Hans kaipasi tukea, Anni rohkaisi. Kun Anni menetti toisenkin poikansa ja tuli vanhaksi, oli Hansin vuoro lohduttaa.

”Eroista huolimatta me molemmat löysimme niin paljon yhteistä, että halusimme pitää yhteyttä.”

Ensimmäisen yhteisen kesän jälkeen Anni kirjoitti Hansille Simskälasta syksyllä 20.10.1966:

Rakas Hans, On ollut hyvin myrskyistä, mutta juuri nyt on tyyntä ja paksu sumu on ympäröinyt meidät jo päivien ajan. Sumu on merenkävijälle yhtä hankala seuralainen kuin myrsky.

Kotona Helsingin Huopalahdentiellä Hans luki kirjeen. Hänellä oli kova ikävä saaristoon.

”Ystävyydessämme kohtasi kaksi maailmaa. Saaristo ja kaupunki, kaksi eri sukupolvea. Eroista huolimatta me molemmat löysimme niin paljon yhteistä, että halusimme pitää yhteyttä”, Hans, 72, sanoo nyt.

Kuinka ystävyys syntyi? Mitä tapahtui, kun tuntemattomasta tant Annista tuli kuuluisa kirjailija? Millainen oli ystävysten viimeinen tapaaminen, kun Anni oli jo vanha ja asui yksin saaressaan? Lue Hansin koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 24/2003. Tilaajana voit lukea artikkelin myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile digilehdet.fi-palvelua.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla