Vuosia Henri ”Henkka” Hyppönen ihmetteli, miksi monet arjen asiat olivat hänelle mahdottomia hoitaa. Adhd-diagnoosi antoi selityksen. Sairaus se ei ole, vaan tapa olla olemassa.
Laskut jäivät maksamatta. Tärkeä tapaaminen oli sopimatta. Kalenterimerkintä oli lipsahtanut väärälle päivälle. Lääkärin tapaaminen unohtui.
Töissä Henri Hyppönen hallitsi vaativia projekteja, mutta tavallisessa arjessa hänellä oli vaikeuksia hoitaa yksinkertaisia askareita.
”Jotkut pienet asiat eivät onnistuneet, kuten tuleminen töistä kotiin kaupan kautta. Minun piti käydä ensin kotona, palautua hetki yksin kuormituksesta ja ohjelmoida itseni uudelleen tekemään se, mikä olisi ollut järkevintä ja nopeinta tehdä heti.”
Henri ei ymmärtänyt kaksijakoisuuttaan.
Hän pystyi juontamaan vaivatta suoran tv-lähetyksen, kouluttamaan suuren yrityksen johtoryhmää ja pitämään puheita isoilla lavoilla tuhansille ihmisille. Sitten välillä hän jumiutui täysin, kun piti lähettää lyhyt tekstiviesti.
”Halusin toimia toisin, mutta en kyennyt.”
Henriä häiritsi sekin, miten työt kotona jakautuivat. Henri piti itseään feministinä, mutta vaimo, toimittaja Jenni Pääskysaari, joutui kantamaan perheen arjesta päävastuun.
”Halusin toimia toisin, mutta en kyennyt.”
Henri kyllä yritti. Hän asetti puhelimeensa hälytyksiä, kirjoitti kalenterimerkintöjä.
Silti Henri epäonnistui ja pettyi itseensä.
Loukkasinko taas?
Se alkoi aina lähes huomaamattomana: pieni pistely, kuin hiekkapaperin hankaus kehossa.
Tunne kasvoi, kun verensokeri laski, vaatteet hiersivät ja valot häikäisivät. Äänet kuormittivat Henriä, vastamelukuulokkeet olivat toimistolla välttämättömät.
Töissä luovana johtajana Henri rakasti uuden oppimista ja ideointia muiden kanssa, mutta jos aihe ei kiinnostanut tai junnattiin, hän tuskastui.
Silloin omaa puheenvuoroa oli vaikea odottaa. Hän keskeytti muita ja puhui päälle. Hän naputteli sormiaan, rummutti jalallaan, piirteli lehtiöön ja vaipui ajatuksiinsa.
Henrin intensiivisyys ja uteliaisuus tulkittiin aggressiivisuudeksi. Hän sai usein kuulla olevansa ylimielinen tai vihainen. Hän tiesi, että jotkut kollegat pelkäsivät häntä.
”Se tuntui hämmentävältä, koska se erosi siitä, mitä itse koin, ajattelin tai yritin kommunikoida.”
Työtapaamisten jälkeen Henri joutui miettimään, oliko sanonut vahingossa jotain loukkaavaa. Työpäivän jälkeen hän mielellään riisui kotona kaikki vaatteensa ja oli hetken yksin hiljaisuudessa. Kohtaamiset imivät hänestä energian.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/henri_hypponen_pukuhuoneessa.jpg?itok=ySFdIHfz)
Joskus kuormitus näkyi perheellekin. Tietokirjassaan Kuka meistä on normaali? Henri kertoo yhdestä leppoisaksi tarkoitetusta rantapäivästä Barcelonassa puolison ja lasten kanssa.
Kun tuuli sinä päivänä oli lennättänyt jo tovin hiekkaa Henrin silmiin, aurinkosuojaksi pystytetty teltta lepatti korvan juuressa ja aurinko poltti, olosta tuli tukala. Henri yritti olla ärtymättä, mutta rannalla oli liikaa paahdetta ja ääniä.
Henri tajusi, että tarvitsi varjoa, suihkun, ruokaa ja hiljaisuutta. Hän alkoi pakata telttaa pussiin, mutta ei muistanut, miten teltan hiilikuiturenkaat piti taitella.
”Käyttöohjeen olin tietenkin heittänyt roskiin.”
Teltta ponnahti auki kerta toisensa jälkeen.
Henri yritti rauhoittua. Hän käveli pois rannalta ja jatkoi teltan pakkaamista. Se ei onnistunut.
Yhtäkkiä kuormitusta oli liikaa ja hermot menivät.
Yhtäkkiä kuormitusta oli liikaa ja hermot menivät. Henri katkoi teltan hiilikuituvanteen pieniksi palasiksi ja paiskasi teltan roskiin.
Henriä hävetti. Hän ei halunnut olla sellainen.
Menetänkö luovuuteni?
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö adhd oli kyllä tullut Henrin mieleen. Vuosituhannen vaihteessa äitikin oli näyttänyt kolmekymppiselle Henrille esitettä, jossa kerrottiin adhd:stä.
”Vielä silloin en halunnut mennä tutkimuksiin. Ajattelin, ettei se lisää itsetuntemustani.”
Se kuulosti Henriltä.
”Vielä silloin en halunnut mennä tutkimuksiin. Ajattelin, ettei se lisää itsetuntemustani.”
Henri oli myös lukenut adhd:n ja luovuuden yhteydestä. Hän pelkäsi, että jos alkaisi syödä adhd-lääkkeitä, luovuus kärsisi.
Miten Henrin luovuuden kävi? Mitkä asiat auttoivat Henriä hiljentämään päänsä edes hetkeksi? Mitä Henrin vanhemmat ja puoliso kertoivat läheisestään, kun Henri meni adhd-testeihin? Mitä Henri ajattelee normaaliuden ja normien noudattamisen vaatimuksesta yhteiskunnassa? Miten puoliso ja meditaatio pelastivat Henrin? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 4/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
