Maija Heinonkoski, 96, sanoo pitkän ikänsä salaisuudeksi iloisen mielen ja voimistelun. ”Jos jotain raskasta elämässä on ollutkin, en ajattele sitä. Kun puuhastelen, en ehdi liikaa vatvoa asioita.”
”Ensin pyörittelen nilkkoja, molempiin suuntiin. Sen jälkeen ranteita – ympäri ämpäri. Sitten nousen sängystä.
Kun olen tolpillani, teen vielä varpaillenousuja, polvennostoja, vartalonkiertoja ja sivutaivutuksia. Otan tuolista tukea. Vasta sen jälkeen lähden puuron keittoon.
Teen saman rutiinin joka aamu, sadan liikkeen sarjan eli kymmenen liikettä kymmenellä toistolla.
Ja kyllä minä vielä spagaattiinkin pääsen! Lapsenlapsenlapsille näytän usein mallia. Mutta party trickillä eli hyppäämällä ei spagaatti enää mene. Eikä taaksetaivutus siltaan onnistu. Ihan samaan en enää pysty kuin nuorena. Se harmittaa. Pitkään siltakin sujui, mutta nyt selkä on ollut kipeä.
Liikkua kumminkin pitää, muuten jäykistyy.
Ikävä puolisoa ja poikaa
Kun puolisoni Seppo oli yli kahdeksankymmenen, hän kaatui pahasti ja satutti lonkkansa. Liikkuminen meni huonoksi, ja muistissakin todettiin vähän vikaa. Minulta kysyttiin, ryhdynkö Sepon omaishoitajaksi. Lupasin kokeilla. Ei hän olisi varmasti ketään vierasta huolinutkaan eikä halunnut hoitolaitokseen.
Hoidin Seppoa kaksi vuotta.
Se oli välillä fyysisesti raskasta. Olen itse pieni, Seppo oli pitkä ja kookas. Autoin pesuissa ja pukemisessa ja vähän kaikessa. Onneksi oma kuntoni oli hyvä.
Patistin myös Seppoa liikkumaan. Olin vähän äkäinenkin, kun toinen ei olisi viitsinyt. Ilmoitin, että se on nyt vaan lähdettävä. Teimme lenkkejä talon ympäri, Seppo lykki rollaattoria. Hankin hänelle kävelylaitteenkin kotiin.
”Vieläkin herätessä hapuilen, onko Seppo vieressä. Nukuimme aina lähekkäin.”
Seppo pysyi tyytyväisenä ja lempeänä. Hän kiitti huolenpidosta, otti kädestä kiinni ja halasi. Omaishoitajan rooli ei siksi tuntunut raskaalta.
Lopulta Seppo meni niin huonoon kuntoon, että hän joutui sairaalaan. En ehtinyt enää viimeisillä hetkillä paikalle, vaan hän oli jo nukkunut pois, kun tulin. Elämänmittainen kaveri. Olimme yhdessä 87 vuotta, pariskuntana 72 vuotta. Meillä oli hyvä liitto.
Olen ollut leskenä kahdeksan vuotta. Seppoa on koko ajan ikävä, elämään jäi aukko. Vieläkin herätessä hapuilen, onko hän vieressä. Nukuimme aina lähekkäin.
Olen kuitenkin suhtautunut niin, että elämässä otetaan vastaan, mitä tulee.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/main_media/b882970658z.1_20250627124142_000grn7m2kmq.10.jpg?itok=OyhXgE6C)
Sekin oli kova paikka, kun pojista vanhempi, Risto, sairastui ja kuoli vuonna 2020. Urheilullinen mies lähti ihan yllättäen. Järjestys on väärä, kun lapsi kuolee ennen vanhempaansa. Sepon menetykseen osasin jollain lailla varautua, Riston en.
Olen silti mennyt eteenpäin. Minulla tekeminen auttaa kaikkeen. Kun puuhastelen, en ehdi liikaa vatvoa asioita.
”Olen yrittänyt vähän opastaa muita mummoja liikkumaan. Se on ihan itsestä kiinni, että viitsii.”
Jo vanhempani olivat kauhean myönteisiä ihmisiä, sieltä kai omakin asenteeni tulee. Jos jotain raskasta elämässä on ollutkin, en ajattele sitä.
Olen jokaisesta päivästä kiitollinen. Sitähän en tiedä, kauanko tässä vielä ollaan, mutta en minä semmoista mieti.
Iloinen mieli ja voimistelu kannattaa yrittää säilyttää. Ne olen sanonut pitkän iän salaisuudeksi, kun on kysytty.
Käyn eläkeläisten päivätoiminnassa. Siellä olen yrittänyt vähän muita mummoja opastaa. Moni minua nuorempi on huonossa kunnossa. Ja kyllä siellä on kauhisteltu, kun olen tehnyt spagaatin.
En halua arvostella ketään, mutta kehotan liikkumaan. Se on ihan itsestä kiinni, että viitsii.”
Millainen oli Maijan lapsuus? Mitä asioita hänen isovanhempansa opettivat hänelle? Miten Maija tutustui puolisoonsa Seppoon, jonka kanssa hän alkoi seurustella 15-vuotiaana? Miksi Maija asui nuorena Tukholmassa, ja miltä tuntui elää etäsuhteessa? Mitä Maija ajatteli siitä, että arjessa kotityöt olivat hänen vastuullaan? Mitä mieltä hän on nykyisestä maailmantilanteesta? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 13/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Maija Heinonkoski
96-vuotias eläkeläinen asuu Laukaan Vihtavuoressa. Työuransa hän teki asiakaspalvelussa. Maija jäi leskeksi kahdeksan vuotta sitten. Hänen lapsenlapsensa häissä kimppua ei heitetty naimattomille vaan kaikkein pisimpään aviossa olleelle – eli Maijalle. Maija ja hänen puolisonsa Seppo saivat kaksi poikaa, joista toinen kuoli viisi vuotta sitten. Lapsenlapsia on kaksi ja lapsenlapsenlapsia kolme. Maija rakastaa hyvää punaviiniä, jota hän nauttii silloin tällöin pienen huikan. Liikaa ei voi ottaa, ettei kävely mene huteraksi.
