”Isäni sanoi aina, että isän tärkein tehtävä on hemmotella tyttärensä niin piloille, ettei hän ota huonoa miestä. Vaikka Juhanin kanssa oli ongelmia, hän oli kuitenkin hyvä mies”, Clarisse Berggårdh sanoo.
”Isäni sanoi aina, että isän tärkein tehtävä on hemmotella tyttärensä niin piloille, ettei hän ota huonoa miestä. Vaikka Juhanin kanssa oli ongelmia, hän oli kuitenkin hyvä mies”, Clarisse Berggårdh sanoo.

Clarisse Berggårdh oli naimisissa lääkäri Juhani Seppäsen kanssa, kun alkoholi alkoi viedä puolisoa. ”En voinut eron jälkeenkään hylätä lasteni isää”, Clarisse sanoo.

Vierashuoneen ovi lukkoon ja aamua kohti. Uutta toivoa kohti, Clarisse Berggårdh ajatteli.

Oli räntäsateinen ilta tammi-helmikuun vaihteessa 2018. Clarisse oli juuri hakenut entisen puolisonsa Juhani Seppäsen tämän kotoa ja tuonut hänet heidän entiseen yhteiseen kotiinsa, jossa Clarisse ja lapset asuivat.

”Sanoin, että aamulla vien sinut hoitoon.”

”Sanoin, että aamulla vien sinut hoitoon. Juhanille tämä kävi. Silloin hän oli nöyrä ja tiesi itsekin, ettei pääse eteenpäin ilman apua.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vierashuoneen ovi oli lukossa, jotta Juhani ei karkaisi. Aamulla Clarisse vei Juhanin Minnesota-hoitoon. Toiveena oli, että Juhani raitistuisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuolloin Clarissen ja Juhanin avioerosta oli kulunut kaksi vuotta.

”Valikoissani ei ollut sellaista vaihtoehtoa, etten huolehtisi Juhanista myös eromme jälkeen. Minulle oli itsestään selvää, että yritän auttaa. En minä voinut hylätä lasteni isää”, Clarisse, 58, sanoo.

Rakastuin isäni kaltaisen mieheen 

”Rakastuiko vaimoni minuun, koska olen pitkä, tumma, lääkäri? Ja juoppo. Kuten appiukkokin. -- Punaista avoautoa minulla ei ole koskaan ollut, mutta ehkä minussa oli jotain muuta tutunomaista. Ehkä haju.”

Näin Juhani Seppänen kirjoitti vuonna 2006 kirjassaan Selvästi juovuksissa. Kirjassa hän kertoo vuodesta, jonka yritti olla kokonaan juomatta. Yksi syy aloittaa vuosi ilman alkoholia oli lause, jonka tyttären kaveri sanoi Juhanille kovaan ääneen päiväkodissa: du luktar öl, sinä haiset oluelta.

Clarisse, Juhani ja lapset heinäkuussa 2004. ”Tällaisena haluan Juhanin muistaa”, Clarisse sanoo.
Clarisse, Juhani ja lapset heinäkuussa 2004. ”Tällaisena haluan Juhanin muistaa”, Clarisse sanoo.

Clarissen mielestä Juhani oli oikeassa arveluissaan vaimonsa rakastumisesta.

”Ihan varmasti olen rakastunut isäni kaltaiseen mieheen. Psykologithan sen tietävät, että vanhempiemme ongelmat tuntuvat meistä turvallisilta.”

”Ihan varmasti olen rakastunut isäni kaltaiseen mieheen. Psykologithan sen tietävät, että vanhempiemme ongelmat tuntuvat meistä turvallisilta”, Clarisse sanoo.

Jo Clarissen ja Juhanin suhteen alkuvaiheessa oli merkkejä siitä, että Juhani saattaisi olla riippuvainen alkoholista. Valkoviini maistui.

”En hahmottanut merkkejä silloin. Koko 1990-luku oli yleisesti niin kosteaa aikaa, että liikakäyttöä oli vaikea havaita.”

Clarisse miettii vieläkin, tekikö oikein, kun jäi Juhanin rinnalle niin pitkäksi aikaa.
Clarisse miettii vieläkin, tekikö oikein, kun jäi Juhanin rinnalle niin pitkäksi aikaa.

Clarisse oli ajatellut, että alkoholiongelma on niillä, jotka sammuvat ja käyttäytyvät huonosti.

”Juhani ei ollut koskaan kännissä sellainen kuin ajattelin alkoholistien olevan. Hän ei ollut ikävä tai haastanut riitaa. Hän vain muuttui hitaaksi. Isäni oli samanlainen.”

Miten Juhani Seppänen kuoli, ja millaisia olivat hänen viimeiset vuotensa? Miltä Clarissesta tuntui, kun Juhani alkoi taas juoda raittiin jakson jälkeen? Mikä uudessa parisuhteessa pelotti alkoholistin läheisenä elämisen jälkeen? Miksi Clarisse päätti jo lapsena, ettei ole kenestäkään taloudellisesti riippuvainen? Millaisia kommentteja Clarisse kuuli, kun hän halusi palata töihin melko pian lastensa syntymän jälkeen? Miltä tuntui olla Miss Suomen tytär? Clarisse on toimitusjohtaja, joka on uransa aikana joutunut irtisanomaan ihmisiä. Miltä potkujen antaminen hänestä tuntui? Entä mitä hän ajatteli, kun sai itse potkut työstään? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 17/2025 tai tilaajana täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi -palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla