"Nyt mietin, paljonko äiti siitä kärsi"

Porin keskustasta ei tarvitse ajaa varttiakaan, kun maantieltä pöpelikköön sukeltaa kapea soratie, auton levyinen. Tie kulkee peltojen poikki ja ruosteisten ratakiskojen yli joenrantaan. Törmällä on vain yksi talo pihapiireineen, Vantalan tila.

Neljäkymmentä vuotta sitten päärakennuksessa oli leveämpi kuisti. Taloa vastapäätä seisoi kivinavetta eikä tyhjä ruohokenttä. Omenapuita oli komeat seitsemänkymmentä ja marjapensaita yhdeksänkymmentäkahdeksan.

Pakarin katto ei ollut vielä kuukahtanut notkolleen. Ja pakarin perähuoneessa asui vuokralla Reino, joka ampui ikkunasta rusakoita ja ripusti ruhot kattoon kuivumaan.

Nyt entisen vuokrakämpän nurkassa istuu näyttelijä Maria Kuusiluoma, 44, kumisaappaat jalassa kuin lapsi. Rusakoiden tilalla on lohjenneet kattopahvit ja kuolleita kimalaisia.

"Tässä kun istun, muistoja tulvii mieleen ihan väkisin."

Kuten aina kesän alussa, Maria on ajanut Helsingistä lapsuudenkotiinsa iltamyöhällä ja yksin. Perillä on odottanut tyhjä tila, jolla on paljon tarinoita.

Lapsuudessa joku oli aina kotona. Kämpän ovi repsottaa kohti isoisän omenatarhaa. Kun pappa oli liian vanha keräämään omenia itse, hän osoitteli syysiltoina taskulampulla oksiin ja sanoi: "Tuo omena. Ja tuo."

Isä ja isoveli olivat navetassa tai heinäpellolla. Sisällä salongissa istui äiti ja soitti venäläistä flyygeliä.

Ota se toinen paisti

On kaksi asiaa, joista Maria kertoo erityinen ylpeys äänessään: Kirjurinluodon kesäteatteri ja äiti.

Maria näyttelee Kansallisteatterissa, mutta viettää kesät Porissa. Hän on pyörittänyt paikallista kesäteatteria jo kuusi vuotta. Porissa hän tekee aamusta iltaan kaikkea muuta kuin näyttelee: vastaa puhelimeen ja sähköposteihin, myy lippuja, laskee rahoja, hakee sämpylöitä ja kaataa kahvia.

Jos kaikki kahvinkeittimet sattuvat hajoamaan juuri ennen tilausnäytöstä, Maria puhaltelee hetken ja ajattelee äitiä.

Äiti kertoi tarinaa hienoista illallisista, joihin piika ryntää kesken kaiken keittiöstä ja parkaisee: ”Emäntä, paisti putosi laskiämpäriin!” Emäntä katsoo suoraan piikaan ja sanoo rauhallisesti: "Otetaan se toinen paisti."

"Ei ollut mitään toista paistia. Äidin tarinassa oli kaksi opetusta: älä pese likapyykkiä vieraiden nähden, ja asiat ovat aina ratkaistavissa", Maria selittää.

Marian äidillä Ritva Kuusiluomalla olisi kyllä ollut syytä poruun. Maatalon ainoa tytär sairastui kaksivuotiaana polioon, vietti kymmenen vuotta Harjavallan sairaalassa ja loppuelämänsä pyörätuolissa.

1940-luvulla sellaiset lapset "vapautettiin oppivelvollisuudesta".

"Toisin sanoen yhteiskunta pesi pontiuspilatuksena kätensä, jotta ei olisi tarvinnut järjestää erityisoloja", Maria sanoo ja tuhahtaa päälle.

Äiti ei pystynyt ottamaan lapsia syliinsä vauva-ajan jälkeen.

Ritva ei jäänyt surkuttelemaan itseään. Hän suoritti peruskoulun kotona, kirjoitti ylioppilaaksi, valmistui ensimmäisenä pyörätuoliopiskelijana Sibelius-Akatemiasta, sai työpaikan musiikinopettajana ja perusti Satakunnan Vihreät.

Vantalan talon seinällä on vanha Seuran lehtileike. "Ritvan iloiset asiat", julistaa otsikko. Kuvassa pyörätuolissa istuva rouva ja hänen aviomiehensä ihastelevat vastasyntynyttä lasta, Marian isoveljeä Antti-Pekkaa.

"Oli artikkelin arvoinen asia, että invalidi sai lapsen", Maria sanoo.

Maria ei koskaan kuullut äidin valittavan vammastaan. Äiti ei tarvinnut hoivaa. Lapsiaan hän ei kuitenkaan pystynyt ottamaan syliin vauva-ajan jälkeen.

"Sitä olen miettinyt nykyään, kun nostelen omia lapsiani. Minä jäin siitä lapsena paitsi. Ja kuinka paljon äiti mahtoi siitä kärsiä? Hän oli tunteikas ja temperamenttinen."

Älä elä lasissa

Äiti huolehti itsestään, mutta talon hoitoon hän tarvitsi apua. Siksi Maria oppi jo lapsena tekemään paljon töitä.

Lapsena hän siivosi, istutti perunoita, poimi omenoita ja marjoja ja myi niitä torilla. 16-vuotiaana hän pyöritti nakkikioskia, 17-vuotiaana leikkasi kaupungin nurmikoita, 18-vuotiaana myi lomaosakkeita. Sen jälkeen hänellä ei olekaan ollut kesälomia.

Lapsena Maria teki töitä, koska se oli itsestään selvää, teininä siksi, että siitä sai rahaa, ja myöhemmin siksi, ettei osaisi olla tekemättä.

"En tiedä muusta. Lomalla voin ehkä olla aloillani, koska tiedän, että se ei kestä kauan."

Teatterinäyttelijällä on vapaata aamuisin ja iltapäivisin. Silloin Maria hoitaa kesäteatterin asioita tai laittaa ruokaa lapsilleen, viisivuotiaalle Lucalle ja kolmevuotiaalle Lunalle.

Judon Maria lunasti runonlausunnalla.

Kesäisin hän on illat teatterin kahviossa, päivät maatilan työleirillä. Pelkästään nurmikon leikkuu vie kahdeksan tuntia.

"Minun on vaikea hyväksyä sitä, etten osaa tehdä kaikkea. Ja ettei minulla ole aikaa opetella, kuinka ruohonleikkuri korjataan. Isä teki kaiken itse. Siinä säästi rahaakin."

Tauno-isän maailma oli fyysinen: puhetta oli vähän, työ sikalassa ja pelloilla oli yksinäistä. Äidin maailma taas oli henkinen: hän työskenteli opettajana ja valtuustossa, keskusteli paljon.

Maria sanoo, että eroista huolimatta vanhemmilla oli kunnioittava ja lämmin suhde. Tytär ei ikinä kuullut heidän korottavan ääntään.

Äiti vaati, että jokaista urheiluharrastusta kohden piti olla yksi henkinen harrastus. Pesäpallon, jazztanssin ja judon Maria lunasti pianon- ja kanteleensoitolla sekä runonlausunnalla.

"Aloitin lausunnan neljävuotiaana. Teini-iässä aloin parkua, että kaverit näkevät lehdestä, kun minulla on kansallispuku päällä."

Äiti halusi, että Maria ja hänen veljensä eivät eläisi lasissa, pelkästään maatilan elämänpiirissä. Hän halusi, että he kehittäisivät itseään ja tekisivät asioita, joihin hän ei pystynyt.

Ota selvää asioista

Ehkä äidilläkin oli heikkouksia, jokin salaisuus tai varjo. Maria vain ei saa sellaista päähänsä. Joko aika on hionut äidin hahmosta kultaisen tai tekijöiden talossa ei murheita muisteltu.

"Äidille vaikeaa saattoi olla se, että hän oli niin ehdoton itseään ja muita kohtaan. Toisaalta hän oli boheemi ja antoi meille hirveästi vapautta."

Usein äiti pyysi, ettei Maria menisi kouluun vaan tekisi hänen kanssaan jotain kivaa.

"Äiti tarvitsi apua kotona. Eikä hän uskonut, että ihminen viisastuu koulussa istumalla. Jos haluaa oppia, oppii. Olihan äiti itsekin oppinut."

Äiti ei välittänyt siitä, että Maria oli kolmanneksen lukiosta poissa. Siitä hän suuttui, kun Maria lähti 17-vuotiaana ystävänsä kanssa interrailille Eurooppaan ilman lupaa. Tytöt nukkuivat puistonpenkillä ja kadottivat laukkunsa Madridissa.

"Olen iloinen, että selvisin sieltä hengissä."

Kun Maria palasi kotiin, äiti ei raivonnut, vaan lähetti hänet Suomi–Neuvostoliitto-seuran ystävyysmatkalle Moskovaan, Pietariin ja Tallinnaan.

"Äiti halusi opettaa minua, koska tiesin mukamas kaiken. Ja olihan se melkoinen matka", Maria sanoo.

"Suomalainen bändi Peer Günt oli mukana, mutta konsertissa Moskovan jäähallissa venäläiset istuivat penkillä hiirenhiljaa. Minä menin eteen bailaamaan, ja kohta tulivat miliisit pampun kanssa. Hurjaa meininkiä."

Lukion jälkeen Maria lähti vuodeksi Espanjaan töihin.

"Olen iloinen, että selvisin sieltä edes hengissä. Siihen aikaan Espanjassa kaikki käyttivät kaikkia aineita. Jouduin kolariinkin. Joku voimanostaja kankesi auton päältäni."

Kun Maria palasi kotiin, hän kertoi äidille kaikki kokeilut. Äiti kysyi, että no, miltäs tuntui.

Mariasta tuntui siltä, että olisi paras lähteä opiskelemaan.

Hän valitsi ammatin, jossa yhdistyvät äidin kulttuurinen ja isän fyysinen maailma. Ensimmäisellä hakukerralla Teatterikorkeakoulussa ei tärpännyt, mutta toisella kyllä.

”En lapsena ajatellut, huvittaako minua tehdä töitä. Se oli itsestäänselvyys."

Kallis perintö, ja rakas

Vantalan salongissa soi epävireinen Finlandia. Maria istuu flyygelin ääressä possupyjama päällä kuin lapsi. Koskettimien luut ovat jo lohkeilleet ja nuotit irronneet toisistaan.

"Soittoharrastukseni on ollut retuperällä viime vuosina, mutta nyt olen saanut pianon Helsinkiin."

Kesäkuun alku on Marialle erityisen kiireinen. Kesäteatterin ensi-iltapyörteessä hän ehtii hädin tuskin syödä. Keittiön kaapissa on vain hedelmäsäilykkeitä.

Vantalan talossa on kuitenkin siistiä. Uunin kylki on lämmin, nurmi leikattu niin, ettei yhtään reunatupsua näy, kottikärryt kukkurallaan vastapilkottuja leppähalkoja.

Yli satavuotias lapsuudenkoti on perintö, joka nielee kaiken rahan. Sen omistaminen on kuin heittelisi viidensadan euron seteleitä kynnykseltä ilmaan.

Samalla se on perintö, josta ei voisi luopua. Vantala on isän ja äidin elämäntyö, isovanhempien ennen heitä.

Kolmekymmentä ja oikeasti yksin

Tauno Kuusiluoma kuoli vuonna 1997. Pian sen jälkeen menehtyi 90-vuotias isoisä ja kolme vuotta myöhemmin Ritva.

Maria ei ehtinyt ajatella isänsä kuolemaa.

"Yritin vain järjestää asiat niin, että äiti saisi olla kotona: hän ei suostunut lähtemään mihinkään. Kun kaikki kolme olivat menneet, tajusin, että olen kolmekymmentä ja oikeasti yksin. Olin ollut täysin hitsautunut heihin kiinni", Maria sanoo.

"Suren sitä, ettei minulla ole ketään, keltä kysyä, millainen olin pienenä tai mitä tuolla paikalla ennen oli. Olisi pitänyt kysyä aiemmin."

Isän neuvokkuutta Maria ajattelee joka kerta, kun moottorisaha tekee tenän. Tai kun viisivuotias Luca alkaa kitistä, ettei osaa jotain eikä halua enää yrittää.

Äidin temperamentti taas elää Mariassa.

"Meissä on samaa äkkipikaisuutta. Minulla on aina vauhti päällä, eikä kanssani ole helppo elää. Unohdan usein, ettei puolisollani ole kristallipalloa, josta hän tietäisi, mitä on meneillään."

Mitä sitä tekisi toisin?

Marian avopuoliso Andy on kaupallisella alalla ja päivisin töissä. Perhe on yhdessä kotona vain öisin ja sunnuntaisin.

"Andy on yhtä työorientoitunut kuin minä. Selviämme kiireestä kohtuullisen hyvin, koska ymmärrämme toisiamme. Mutta parisuhde jää helposti viimeiseksi, kun on pieniä lapsia ja paljon töitä."

Maria sai lapsensa myöhään, yli 40-vuotiaana. Tauno ja Ritva eivät ehtineet nähdä lapsenlapsiaan eivätkä sitä, miten samanlaiset Marian ja heidän arvonsa ovat. Marian on vaikea keksiä, mitä tekisi toisin kuin vanhempansa.

Kaupunkiasunnossa Lucan ja Lunan ei tarvitse ottaa niin paljon vastuuta kuin Marian lapsena.

"Toivoisin silti, että heillä olisi valmiudet tehdä itse, ei vain panna muita tekemään. Tuossa on pahvilaatikko, liimaa ja sakset, tee! Lasten itsetunto kehittyy tekemisen ja onnistumisen kautta."

Maria haluaisi myös, että lapsilla olisi koti, jossa on aina joku.

"Totta kai tunnen jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että olen töissä, tai siitä, että en ole. Mutta kun kello tulee puoli neljä, suljen konttorin ja haen lapset tarhasta. Jos mieleni suuntaa muualle, se on lapsilta pois."

"Isän, papan ja äidin kuolemat olivat hirveitä iskuja. Olin sokissa kolme vuotta, kun menetin läheisimpäni."

Kesälomaakin voisi viettää

Maria arvelee, että jättää Kirjurinluodon kesäteatterin lähivuosina. Eihän hän tarvitse työtä. Kansallisteatterin palkallisen kesäloman voisi viettää lasten kanssa.

"Olen silti hirveän onnellinen, että lähdin tähän. Olen kaivannut tekemistä, josta jää muutakin kuin haalea muistijälki esityksestä", hän sanoo.

"On ihanaa huomata, että voi vielä kehittää itseään. Tajuan nyt, miten paljon työtä tällainen laitos vaatii, ja kunnioitan toistenkin työtä enemmän. Olen oppinut hirveästi."

Kehitä itseäsi. Älä elä lasissa. Ota selvää. Ratkaise ongelmat ja ota toinen paisti.

"Kummasti kun ikääntyy, alkaa kuulostaa aivan äidiltään", Maria sanoo ja nauraa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 13/2014. Lukijat äänestivät sen lehden parhaaksi.