Kodin Kuvalehden lukijabloggari Nina Kanninen kyllästyi ennakkoluuloihin etsiessään töitä. Eräänä aamuna hän päätti kokeilla jotain aivan uutta. Ninan työnhakuvideosta tuli hetkessä somehitti. "Ihmisten pitäisi katsoa pintaa syvemmälle", Nina sanoo.
”Ajatus tuli mieleeni yhtäkkiä aamukahvilla: jos ei töitä muuten löydy, niin tämä likka tekee työnhakuvideon. Olin jälleen kerran selaillut läppärillä vuorotellen uutisia ja Mollin sivuja, mutta tarjolla oli vain tutuksi tullutta eioota.
Olen aina uskonut itseeni. Silloinkin, kun luokkakaverit koulussa haukkuivat punanaamaksi tai rumaksi. Miksen pystyisi samaan kuin muutkin, niin minut kasvatettiin ajattelemaan. Minulla on Sturge-Weberin oireyhtymä, joka vaikuttaa ulkonäköön ja lievästi liikkumiseen, mutta ei se todellakaan älyyn vaikuta.
Erilaisuutta ei tarvitse pelätä.
Muistin uraohjaajan koulussa pari vuotta sitten sanoman ohjeen: "käyttäkää somea". Avasin läppärin kameran ja aloin suunnittelematta höpöttää. Kerroin, miten asia oli: Olen kolmekymppinen ja valmistunut vuonna 2015 merkonomiksi. Olen hakenut hulluna töitä, mutta mitään vakituista ei ole löytynyt.
Kerroin olevani rohkea ja ulospäin suuntautunut. Innostun helposti nollasta sataan. Kerroin tykkääväni tanssia ja laulaa. Olen lojaali rakkaille ihmisille, mutta suuttuessani olen vähän kuin Pikku Myyn ja tsunamin sekoitus. Onneksi minulla on melko pitkät hermot!
En pysty ymmärtämään, miten hitossa video lähti leviämään niin nopeasti ja odottamatta. Olin pudota pyllylleni, kun tajusin, että videota oli katsottu yli 250 000 kertaa. Kun huomasin, että julkkiksetkin VilleGallesta Roope Salmiseen ja muotibloggaaja Uinosta Carla Ahoniukseen olivat jakaneet sen, meni roska silmään.
En tehnyt videota tullakseni julkkikseksi, vaan jotta erilaiset ihmiset saisivat näkyvyyttä. Meilläkin on halua ja kykyä tehdä työtä. Erilaisuutta ei tarvitse pelätä.
Pitkään nukkumiseenkin voi kyllästyä.
Sain satoja tsemppiviestejä. Ja taas meni roska silmään! Niitä voin lukea uudelleen, kun joskus iskee olo, että ei hemmetti, taasko pitää todistella, miten minäkin osaan ja pystyn. Että en ole muita tyhmempi tai huonompi.
Töitä en kuitenkaan ole löytänyt. Ainoat tarjoukset ovat olleet verkostomarkkinointia tai jotakin epämääräistä. Olisin hyvä esimerkiksi asiakaspalvelussa tai toimistohommissa.
Samalla päiviin tulisi sisältöä. Uskokaa tai älkää, leffan katseluun, pelaamiseen ja pitkään nukkumiseenkin voi kyllästyä. Olisi eri asia lähteä töihin kuin lenkille. Se toisi elämään myös rutiineja: töihin ei voi jättää menemättä kuten lenkille... Ehkä tuntisin itseni merkityksellisemmäksikin.
Positiivisesta asenteesta tämä nainen ei suostu luopumaan. Pidän positiivista asennetta yllä itselleni tärkeillä jutuilla. On niin paljon asioita, jotka tekevät onnelliseksi ja kiitolliseksi, suuria ja pieniä. Avomies, ystävät, kaunis koti, karaoke, suklaa, Cosmopolitanin lukeminen, Cheekin musiikki... Raha helpottaa arkea, mutta se ei ole elämän tärkein juttu.
Onnellisimmat hetket elämässä ovat sitä paitsi varmaankin vielä edessä.
Jokainen voi tehdä maailmasta paremman paikan.
On asioita, jotka muuttuvat ja asioita, joita pitää muuttaa itse. Ihmisten pitäisi olla suvaitsevaisempia. Suomessa törmää yhä ennakkoluuloihin.
Jos joku arastuttaa tai mietityttää, siitä voi ottaa selvää, tutustua. Maailmaa ei paranneta yhdessä yössä eikä yksin, mutta jokainen voi pienillä teoillaan, eleillään ja sanoillaan tehdä siitä pisaran verran paremman paikan.
Osaisivatpa ihmiset katsoa pintaa syvemmälle.”
Nina Kannisen Pisaran verran poikkeavampi -blogi löytyy Kodin Kuvalehden sivuilta ja hänen työnhakuvideonsa täältä
