Oikeastaan Katri Somerjoki voi kiittää karaokea siitä, että lakkasi olemasta liian kiltti ja uskalsi alkaa elää itsensä näköistä elämää. Kun Katri laulaa, jokainen sana tulee järjestyksessä suusta ulos. ”Karaokessa unohdan änkytykseni ja kaiken ikävän. Ilman laulamista en olisi selvinnyt elämästä.”
Katri Somerjoen, 45, ensimmäinen lapsuusmuisto saattaa olla tämä: äiti heittää isää posliinilautasella.
Vanhemmat riitelivät paljon, varsinkin humalassa.
”Äiti sanoi usein, että olen tyhmä ja lihava ja änkytänkin vielä.”
Katri on änkyttänyt siitä lähtien, kun oppi puhumaan. Erityisesti vokaaleilla ja K-kirjaimilla alkavat sanat ovat vaikeita.
Teininä hän tilasi hampurilaisravintolasta juustohampurilaisen, vaikka halusi Big Carolinan. Juustohampurilainen oli helpompi sanoa änkyttämättä.
Mutta kun Katri katseli mummilassa Rauli-setää, Rauli Badding Somerjokea, hän ajatteli salaa: Minustakin tulee laulaja. Vain vähän erilainen kuin sedästä.
Rauli-setä poltteli tupakkaa, eikä paljon puhellut. Hän heitti pihalla mielellään ja taitavasti tikkaa, muttei hermostunut, jos joku muu voitti.
”Yhtäkkiä huomasin sanovani, että lopeta, et saa puhua minulle noin.”
Rauli-setä kävi keikoilla, mutta Katri lauloi vain salaa itsekseen, Madonnaa ja Carola Häggkvistiä.
”Ilman laulamista en olisi selvinnyt elämästä. Laulaminen on auttanut unohtamaan kaiken ikävän. Laulaminen on minun kieleni.”
Sen kielen sanat eivät jää suuhun jumiin. Ne tulevat ulos juuri oikeassa järjestyksessä, kiltisti peräkkäin.
Liian kiltti Katri oli itsekin. Tärkeintä oli miellyttää muita. Huolehtia siitä, että muilla on kaikki hyvin eikä kukaan pahoita mieltään. Omilla tunteilla ei ollut väliä.
Herkkä tyttö aisti toisten mielialat ja piilotti omansa, vaikka kuinka olisi ahdistanut.
Sitten Katri tapasi juhannusyönä imatralaisen pojan, joka kertoi: Ravintoloissa on sellainen uutuus, Japanista tuotu karaoke. Siinä on taustat valmiina ja kuka tahansa saa laulaa mikrofoniin.
Se keskustelu muutti Katrin elämän. Myös äidin kuolinvuoteella tapahtui jotain merkittävää.
”Kävin katsomassa äitiäni, vaikka äiti oli loppuun asti aika veemäinen nainen. Yhtäkkiä huomasin sanovani, että lopeta, et saa puhua minulle noin.”
”Tuntuu hyvältä olla se, joka sanoo, mitä ajattelee. Jonka ylitse kukaan ei enää kävele.”
Kuinka Katri kasvoi liian kiltistä tytöstä naiseksi, joka ei häpeä änkyttämistään tai mitään muutakaan? Lue juttu Kodin Kuvalehdestä 12/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä sekä maksuttomana tähtiartikkelina.
