”Jostain syystä siskoni vain on päättänyt, ettei mieheni ole tarpeeksi hieno minulle – tai oikeammin hänelle, hänen arvolleen sopivaa seuraa. Joskus mietin, onko siskoni vain jotenkin kateellinen minun onnestani”, lukijamme kirjoittaa.
Kadehdin heitä, joilla on läheinen suhde sisarustensa kanssa. Itsellänikin oli nuorena. Siskoni oli silloin paras ystäväni. Välimme kuitenkin viilenivät ja jopa katkesivat, kun tapasin nykyisen mieheni. Menimme naimisiin ja perustimme perheen. Syy välirikkoon siskon kanssa on se, että siskoni ei jostain syystä pidä miehestäni eikä ole pystynyt osallistumaan meidän iloomme.
En ymmärrä häntä, koska mieheni ei ole koskaan sanonut pahaa sanaa siskolleni, vaikka siskoni on katsellut häntä pitkin nenänvarttaan. Siskoni ikävä asenne ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta, vaikka eihän hän itse myönnä, että hänen käytöksessään olisi jotain väärää.
Jostain syystä siskoni vain on päättänyt, ettei mieheni ole tarpeeksi hieno minulle – tai oikeammin hänelle, hänen arvolleen sopivaa seuraa. Joskus mietin, onko siskoni vain jotenkin kateellinen minun onnestani.
Toivoisin niin kovasti, että minulla olisi elämässäni nämä kaksi läheistä ihmisistä, mieheni ja siskoni. Olen kuitenkin joutunut valitsemaan puoleni heidän välillään. Tuntuu mahdottomalta lähentyä vuosikymmenten mielipahan ja loukkaantumisen jälkeen. Taidan toivoa turhaan siskoltani aloitetta ja anteeksipyyntöä, uutta alkua. Pitäisikö asian vain antaa olla?
Surusisko
Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä ajatuksesi sähköpostilla Kodin Kuvalehden Ihmisten kesken -palstalle: ihmisten.kesken@sanoma.com
