”Olen suruissani pohdiskellut, minne muuttaisin. Minne perustan oman, uuden vanhuuden kotini?” lukijamme pohtii.
Mieheni on minua kymmenen vuotta vanhempi ja sairas. Itse olen terve seitsenkymppinen. Asumme Helsingin keskustassa kivassa kolmiossa. Kun mieheni kuolee, en pysty pienellä eläkkeelläni asumaan kodissamme.
Perijöitä on monta, ja perintöverokin tulee maksettavaksi. Olen suruissani pohdiskellut, minne muuttaisin. Helsingin kaukaiset lähiöt eivät kiinnosta, kun on tottunut keskustan vilskeeseen. Takaisin edelliselle kotipaikkakunnalle, missä vietin työvuoteni? Sekin tuntuu maitojunalla palaamiselta. Vanhat kaveritkin ovat muuttaneet sieltä pois. Asunnot ovat siellä kyllä halpoja.
Lapsuuden kodin maisemiin Itä-Suomeen? Sieltä en tunne enää ketään. Koko kylä on rapistunut, eikä palveluja ole.
Ulkomaille? Johonkin lämpimään, missä on muitakin suomalaiseläkeläisiä? Ajatus houkuttaa, mutta jos sairastun itse? Tulevatko lapset minua katsomaan?
Ehkä sittenkin etsin jonkin ihan uuden paikkakunnan, missä en ole koskaan käynyt. Pohjanmaa on minulle aivan tuntematon paikka. Samoin Lappi. Perustan oman, uuden vanhuuden kotini.
Leskeytyvä
Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä tarinasi sähköpostilla: ihmisten.kesken@sanoma.com
