Tutkija Katariina Vuorinen, 28, dyykkaa ruokansa roskiksista ja kulkee hankalatkin matkat maata pitkin. Näin hän tekee, vaikka tietää, etteivät pienet ekoteot paljon vaikuta. ”Ainakin voin sanoa itselleni, että tein voitavani.”
Yhtään rottaa ei näy, ei edes kärpäsiä. Ihmisiäkään ei ole liikkeellä, koska on varhainen sunnuntaiaamu. Tutkija ja kirjailija Katariina Vuorinen, 28, tietää, että se on viikon paras aika käydä kauppojen jäteastioilla.
Ruokapakkaukset ovat siisteissä pinoissa, ja valikoimaa riittää. Kuutta erilaista jogurttia, kaksi purkkia skyriä ja kolme purkillista maustettua rahkaa. Omenia, viinirypäleitä, salaattia, kurkkuja, porkkanoita. Paketillinen jauhelihaa, jonka viimeiseen käyttöpäivään on vielä aikaa. Keksejä, maitoa, pikkupatonkeja.
Siinä Katariinan erään roskiskeikan saalis. Kaikki virheettömiä. Kaikki käyttökelpoisia.
Katariina Vuorinen on 28-vuotias ekologian tohtori, joka on työskennellyt neljä vuotta vierailevana tutkijana Trondheimin yliopistossa Norjassa. Häneltä on juuri ilmestynyt uusi kirja Valas lasimaljassa (Atena), jonka hän kirjoitti kirjailijanimellä Maria Katajavuori. Kirjassa hän pohtii, miksi tieto ympäristön tilasta ei yleensä johda toimintaan.
Norjan-vuosiensa ajan Katariina on hakenut kaikki ruokatarpeensa isojen kauppojen jäteastioista, ympäristösyistä. Parasta hänen mielestään tietysti olisi, jos yhteiskuntaa voisi muuttaa sellaiseksi, että roskiksiin ei alun alkaenkaan päätyisi mitään käyttökelpoista.
Omalla riskillä
Katariina on laskenut, että ihmiskunta heittää menemään kymmenen sinivalaan verran ruokaa joka ikinen minuutti.
Ja sinivalas, no, se on iso. Katariina tietää, hän on uransa aikana kohdannut monta valaslajia. Hänen mukaansa yhden sinivalaan sisään mahtuisi pieni bistro keittiöineen, ruokasaleineen ja henkilökuntineen.
Sellaisen tuhlauksen rinnalla roskisten dyykkaaminen on Katariinan mielestä aika pieni häpeä. Kerran hän tosin lähti roskiksilta tavallista ripeämmin, kun joku aamuvirkku eläkeläinen sattui kävelemään ohi ja jäi tuijottamaan vihaisesti.
”Minusta on silti kummallisempaa mennä kauppaan ja ostaa sieltä jossain missä lie ulkomailla kasvatettu hiiliraskas pihvi.”
”Jos olisin sika, joka teurastettaisiin, olisin vain iloinen, jos joku söisi lihani eikä se joutuisi jätteisiin.”
Sen pihvinkin Katariina dyykkaa mukaan, jos sellainen roskista löytyy ja käyttöpäivämäärää on jäljellä. Ravintolassa hän valitsee kasvisruuan, mutta dyykatun lihan syömisessä hän ei näe eettistä ongelmaa.
”Jos olisin sika, joka teurastettaisiin, olisin vain iloinen, jos joku söisi lihani eikä se joutuisi jätteisiin.”
Suomen laissa roskisdyykkausta ei ole kielletty. Lukittuihin jätekatoksiin ei tietenkään saa murtautua eikä paikkoja sotkea.
Terveysriskin ruokadyykkari aina ottaa, sillä roskikseen päätyneen ruuan kunnosta tai säilytysolosuhteista ei ole varmuutta. Katariina kertoo, että hän ei ole koskaan sairastunut roskiksesta löytämästään ruuasta.
”Terveyttä uhkaavat eniten jäteastioista löytyvät herkut. Niitä on vaikea vastustaa.”
Voiko ekoteoilla vaikuttaa?
Muutenkin Katariina koettaa elää niin vähäpäästöistä elämää kuin mahdollista. Hän ei lennä, paitsi jos työn vuoksi on pakko. Hän asuu kuuden opiskelijan yhteisössä, jossa hänellä on oma huone ja jaetut keittiö ja suihku. Päällä olevat vaatteet ovat kirpputoreilta, paidan hihansuu korjattu moneen kertaan. Vanhan nokialaisen kännykkänsä Katariina sai isältä, kun aloitti lukion. Älypuhelimen korvaa läppäri.
Katariinan mukaan on kuitenkin surullinen totuus, etteivät yksittäisen ihmisen pienet ekoteot oikeasti vaikuta maapallon tulevaisuuteen sitä eivätkä tätä.
”Tekojaan kannattaakin ajatella enemmän siltä kantilta, mitä omatunto sanoo. Ympäristöahdistusta voi lievittää toimimalla niin, että voi sanoa itselleen, että minä ainakin yritin. Tein voitavani.”
Kodin Kuvalehden 11/2022 jutussa Katariina kertoo lisää ekoarjestaan. Kuinka sujuu matka Norjasta Suomeen lentämättä, ja miten siihen suhtautuu norjalainen poikaystävä? Entä mikä olisi tavalliselle ihmiselle oikeasti paras ja tehokkain keino vaikuttaa ympäristön tilaan? Tilaajana voit lukea koko jutun myös digilehdestä.
