Aikamme ihannoi liikaa omaa mielihyvää. Avioeroa harkitsevien vanhempien olisi syytä ajatella lapsiaan ja lykätä eroa, pamauttaa psykologi ja psykoterapeutti Pirjo Riitta Rintanen.

Rakastuminen luo toisesta ihannekuvan.

Rakastuminen on ihana olotila, mutta rakastunut näkee toisen ihmisen sellaisena kuin itse haluaa – ei sellaisena kuin hän oikeasti on. Rakastuminen on valtava tunne, mutta se ei kestä sellaisenaan. Jossain vaiheessa se katoaa, ja realismi astuu kuvioihin. Tässä vaiheessa pitäisi oppia rakastamaan. Tulisi osata arvostaa toista siitä huolimatta, että hän ei olekaan sellainen kuin hänen haluaisi olevan. Pitäisi päästä ”miltä minusta tuntuu” -ajattelusta siihen, miten yhdessä mennään eteenpäin.

Avioliitto vaatii tahtoa joka päivä.

Vihkikaavassakin kysytään, tahdotko. Ei kysytä, ”milt’ sust nyt tuntuu”. Tämä tarkoittaa sitä, että tahdotaan joka ainut päivä. Täytyy keskittyä tulemaan toimeen yhdessä: käsitellä vaikeita asioita ja hyväksyä toinen, vaikka hän ei olekaan samanlainen. Alusta asti on opittava puhumaan suhteen toiselle osapuolelle nätisti. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millaiseksi liitto muotoutuu. Mieti, tuijotatko koko ajan vain sitä, mitä toinen ei ole, vai sitä, mitä hyvää teillä on yhdessä.

Eron syyksi ei riitä, ettei ole kivaa.

Kun perheeseen syntyy lapsia, arvojärjestys muuttuu. Silloin täytyy miettiä, mikä on lapselle parasta. Lapsen kannalta on hienointa, että vanhemmat tekevät liiton eteen töitä ja taistelevat vaikeuksien voittamiseksi. Lapselle on tärkeää, että isä ja äiti pysyvät yhdessä. Ero on tietenkin hyväksyttävä asia, jos perheessä on voittamaton alkoholiongelma, puolisolla on vakava luonnehäiriö, on sairaalloista mustasukkaisuutta, väkivaltaa tai muita vastaavia, isoja ongelmia. Tällöin on syytäkin erota. Mutta jos toinen on ihan kelvollinen kumppani, tilanne on toinen. Silloin ei tulisi erota, jos perheessä on lapsia. Ei eron syy voi olla se, että arki tuntuu arjelta ja toinen ihminen liian tavalliselta. Tavalliset ovat usein vakaita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vanhemmat näyttävät mallia.

Elämä voi ja saa olla välillä tylsää. Pitäisi uskoa ja ymmärtää, että tavallinen elämä on ihan hyvää elämää. Jos vanhemmat vain jaksavat tehdä liittonsa eteen töitä, lapsilla ovat asiat paljon paremmin. On hyvä ymmärtää, että vanhemmat näyttävät lapselle mallia myös sitoutumisessa. Pyritäänkö ongelmia ratkaisemaan vai paetaanko niitä?

Kiusauksille on osattava sanoa ei.

On täysin selvää, että kiusauksia tulee. Ihmiset harrastavat, käyvät töissä ja matkustavat. Jokainen tapaa elämänsä aikana ihania ihmisiä, joista tulee ajatelleeksi ”voi veljet, kun tuon saisi”. Tässä mitataan tahtoa. Lapset ovat erittäin tärkeä syy pysyä yhdessä, vaikka arki ei olisi niin hohdokastakaan. Mikä on oikeasti ihanampaa kuin arki? On maailman parasta tehdä ihan tavallisia asioita yhdessä kotona tai harrastaa yhdessä perheenä. Se riittää, enempää ei tarvita. Se on lopulta vanhemmillekin hyvin palkitsevaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ero voi hyvin odottaa.

Jos tuntuu siltä, että on ihan pakko erota, voi odottaa, kunnes lapset ovat omillaan. Ainakaan ei pitäisi alkaa järjestää eroa lapsen elämän käännekohdissa kuten varhaislapsuudessa, murrosiässä tai ylioppilaskirjoitusten aikaan. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin erota, jos tuntuu, että on pakko.

Luota järkeen, älä tunteeseen.

Aikamme ihannoi suuria tunteita ja oman mielihyvän tavoittelua. Haetaan vain sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Asioita voi ajatella myös järjellä eikä pelkästään tunteella. Kun luottaa enemmän järkeen, lopputulos on yleensä parempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla