Huomaan joskus katselevani perillistäni hiukan tyytymättömänä.

Tammikuussa 1989 nuori äiti, Kodin Kuvalehden toimittaja Tarja Hirvasnoro, aloitti pakinasarjan ensimmäisen vauvansa syntymästä. Heinäkuussa 2012 hänestä tuli nuori mummo.
Tämä blogi on aikamatka kultaiselle 80-luvulle ja vauvan tuoksuun aikana, jolloin vauvoja vielä neuvottiin nukuttamaan vatsallaan.
Blogin kommenttiosuudessa Tarja käy kertomassa, millaisia ajatuksia blogissa käsitellyt aiheet herättävät hänessä nyt, 24 vuotta myöhemmin.
Tällä hetkellä Tarja Hirvasnoro kirjoittaa Kodin Kuvalehdessä Minustako mummo -kolumnia.

Kolmikuisena vauvamme herää prinsessa Ruususen unestaan. Hän ei tuhlaa energiaansa päämäärättömään haamujen huitomiseen vaan kiinnostuu maallisista tavaroista. Niitä on kahden Ruusus-kuukauden aikana kertynyt melkoinen keko, siitä on avokätinen suku pitänyt huolen.

Lapsestamme on yhtäkkiä tullut hyvin helppo. Hän viihtyy lattialla täkin päällä kourimassa ja maistelemassa omaisuuttaan. Hän ei edes huomaa, vaikka äiti välillä poistuu huoneesta. Riittää, kun hänet käy tuolloin tällöin kääntämässä selältä vatsalleen tai päinvastoin.

Ovatko lapsen vanhemmat nyt tyytyväisiä kun lapsen loputon kanniskelu ja tanssittaminen on ohi? Eivät ole. Ja mikä heitä harmittaa? Tietenkin se, että palleroista pitää vielä kääntää.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikki alkaa siitä kun otan yhteyttä erääseen äitiin, johon tutustuin sairaalassa ja jonka tytär on päivää vanhempi kuin Ella. Saan kuulla, että tämä sairaalaserkku on kääntynyt selältä vatsalle jo kaksikuisesta. Sanon ”ohhoh” ja unohdan koko jutun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten saan tietää, että myös tyttäremme lihalliset serkut ovat oppineet kääntymisen hyvissä ajoin, neljännellä kuullaan. En ole vieläkään tietävinäni asiasta. Silti huomaan joskus katselevani perillistäni hiukan tyytymättömänä.

Nurinaan ei tietenkään ole aihetta. Tytär harjoittelee kuumeisesti tarttumista ja nostaa terhakasti yläruumiinsa suorien käsivarsien varaan. Hänellä on vantterat niskat, jotka pyörittävät erinomaisen uteliasta pikku päätä. Kaiken kaikkiaan hän on jäntevä ja kehittynyt vauva. Mutta.

Sairaalaserkku käy kylässä. Tytöt jakavat täkin lattialla, tutkiskelevat leluja ja aina toisensa huomattuaan tillahtavat itkuun. Kuin kaksi marjaa. Paitsi, että sairaalaserkku pyörähtää välillä rennosti vatsalleen, suurin piirtein kesken haukotuksen. Olen näkevinäni lievää nureksuntaa myös Ellan isän katseessa.

Tytär hienosäätää tarttumista päivä päivältä. Hän bodaa käsivarsiaan ja selkäänsä. Kun isi asettaa hänet konttausasentoon, hän lysähtää vatsalleen vasta noin kahden sekunnin kuluttua. Mutta.

-Mitäs tytölle kuuluu? Joko hän kääntyy? Tiedustelee suku ja tuttavapiiri. –Ei vielä, sanon huolettomasti, mikä ei enää vastaa henkistä tilaani. –Pitäisikö sitä alkaa treenata? Pohdimme miehen kanssa, mutta kääntyminen ei yksinkertaisesti kiinnosta tytärtä tippaakaan.

***

Viikkoa ennen nelikuissynttäreitään tytär tekee näyttävän urotyön. Hän äheltää ja puheltaa ja onnistuu ryömimään sohvan päästä päähän. Tiedotamme ylpeinä seikasta kaikille vastaantulijoille. –Sehän on hienoa, nämä toteavat ja jatkavat: Hän kai jo kääntyy vatsalleenkin sujuvasti?

Olen ystävällinen. - Miksi alle nelikuisen pitäisi kerätä paineita suorituksistaan? Mitä elämässä merkitsee, vaikka oppisi kääntymään vähän myöhemmin? Minä olen kääntynyt vasta viisikuisena, eikä se ole vaikeuttanut elämääni mitenkään. –Niin, sanoo mies. –Sitä paitsi olen lähes varma, että hän oppii kääntymään ennen kuin menee kouluun, jatkan. –Toivottavasti, sanoo mies.

***

Kun lapsi täyttää neljä kuukautta ja yksitoista päivää, hän havaitsee mieluisan lelun lattialla lähes ulottuvillaan ja kääntyy kepeästi sitä poimimaan. Hänen vanhempansa puhkeavat äänekkääseen riemuun. Pieni sankaritar alkaa parkua.

Kärpänen seinällämme ihmettelee seuraavia tapahtumia. Perheen isä on kontillaan täkin reunalla ja tähtää lasta kameralla. Tarkoitus on saada kauan kaivattu, historiallinen kuva. Täkin toisella reunalla perheen äiti helistää helistimiä ja kutsuu lastaan, vuoroin lempeästi, vuoroin kärsimättömästi. Tyttö makaa selällään ja näyttää pelästyneeltä.

Seuraavan kerran tytär kääntyy saavutettuaan viiden kuukauden ja kahden viikon iän.

Teksti on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 9/1989.

Sisältö jatkuu mainoksen alla