
Heidi Grundström hurmasi italialaisen vaihto-oppilaan juuri oikean kypsyisellä pastalla.
Tuusulalaisen Heidi Grundströmin perheessä syödään kasvisruokaa, mutta niin, että halukkaille tarjotaan ohessa lihaa.
"En ole syönyt lihaa yli 20 vuoteen, mutta onnistun liharuuissa paistomittarin ja matematiikan ansiosta. Paistomittari on ehdoton lisävaruste kaikille kotikokeille", ravintola-alan koulutuksen saanut Grundström sanoo.
Grundströmille on tärkeää valmistaa ruoka tuoreista, mahdollisimman läheltä tuotetuista raaka-aineista. Periaatteena on, että ruuan valmistuksen täytyy olla simppeliä, mutta lopputuloksen hyvää.
Kuin Italiassa
Perheessä asuu kahden lapsen lisäksi italialainen vaihto-oppilas. Ennen vaihto-oppilaan tuloa Grundström jännitti, miltä hänen ruokansa maistuisivat italialaisen suussa. Pelko oli turha. Ensimmäisen pasta-aterian jälkeen vaihto-oppilas kehui saaneensa Italian ulkopuolella ensimmäisen kerran onnistunutta pastaa. Taika oli siinä, ettei pastaa ollut keitetty liikaa.
Vaihto-oppilas teki vuorostaan perheelle ruokaa näin: pastaa, johon hän laittoi kirsikkatomaattia, sipulia, oliiviöljyä. Päälle rucolaa ja parmesaania. Perhe oli myyty.
"Vaikka olen ajatellut, että oma ruokani on yksinkertaista, ei se ihan niin olekaan", Grundström sanoo.
Kotimaista kaalia ympäri vuoden
KK-keittiöläisille Grundström haluaa jakaa perheensä kaaliruokasuosikin.
"Resepti on oma muunnelmani ruuasta, jota yhdessä entisessä työpaikassani tarjottiin. Teen tätä kahdella tapaa, pelkästään pannulla tai uunissa haudutettuna. Resepti ei välttämättä ole kovin tarkka, olen laiska mitan käyttäjä. Kannattaa siis lisäillä makuja tarvittaessa."
Kaalia ja tomaattia
1 rkl öljyä pannulle
1 keräkaali (noin kilo) suikaleina
2 keskikokoista sipulia silputtuna
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 prk (400 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja tai tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
1 (noin 100 g) herkkukurkkua kuutioituna
1 prk (150 g) smetanaa
1 tl chilijauhetta
sokeria
suolaa
mustapippurirouhetta
100 g juustoraastetta
Laita pannu kuumenemaan, lisää öljy. Kun pannu on kuuma, lisää siihen kaalisuikaleet, sipuli ja valkosipuli. Nämä kuullotetaan pehmeiksi niin, että kaali "kutistuu". Älä ruskista.
Sekoita joukkoon tomaattipyre, suola, sokeri ja chili. Anna hautua hetki ja lisää seuraavaksi säilötyt kirsikkatomaatit liemineen (tai tomaattimurska), smetana ja herkkukurkkukuutiot. Anna padan poreilla noin 10 minuuttia. Tarkista maku.
Kaada seos pannulta uunivuokaan, ripottele juustoraaste pintaan ja jatka kypsennystä 175 asteisessa uunissa 45 minuuttia.
Tarjoa leivän ja salaatin kanssa. Lihansyöjille kaveriksi sopii esimerkiksi bratwurst, kasslerpihvi tai jauhelihapihvit.
Vinkki! Jos haluat tehdä ruuan kokonaan pannulla, jatka kypsennystä pannulla puolisen tuntia ja ripottele juustoraaste pintaan. Kesällä kaali kypsentyy kätevästi ulkona paellapannussa.
Tule mukaan KK-keittiöön
Kerro oma suosikkiohjeesi. Lähetä kuva ja tarina toimittajalle jenni.rinkinen@sanoma.com.
KK-keittiö on KK:n uusi ruokaklubi ruuanlaittoa rakastaville. KK-keittiöläiset saavat etuja, ideoita, inspiraatiota, keittiöhaasteita, kutsuja tapahtumiin ja paljon muuta kivaa. KK-keittiöön voi liittyä tilaamalla kerran viikossa ilmestyvän uutiskirjeen.