Avokado, hummus ja rapea kauraleipä maistuvat kuin syntisempikin herkku!   – Viiru
Avokado, hummus ja rapea kauraleipä maistuvat kuin syntisempikin herkku! – Viiru

Katso kuvat KK:n lukijoiden parhaista herkuista, joissa on makua, väriä ja ehkä vähän suklaata.

Inkiväärillä ja valkosipulilla maustettu vihanneswokki on hyvää nopeaankin nälkään. – Ninak
Herkun ei tarvitse olla makea. Ihastuin palmun ytimeen, porkkanaan ja kurkkuun. – MinnaK
Smoothiekulhossani on banaania, mustikoita, avokado, soijamaitoa ja tummaa suklaata. – Milana
Sokerittomat Snickers-palat sopivat herkuksi, välipalaksi tai jopa kakkupohjaksi. – Ninna
Portugalilainen kaalikeitto caldo verde on hyvää myös kylmänä. Ja terveellistä! – Marja
Kaurapuurossani on chian- ja pellavansiemeniä sekä itse poimittuja marjoja. Nam! – Elina
Mallassämpylät ovat meidän perheen terveellistä herkkua. Äitini teki niitä jo lapsuudessani, ja nyt minä leivon niitä perheelleni. Sämpylöiden salaisuus piilee kaljamaltaissa, siirapissa, erilaisissa siemenissä ja omenahillossa. Uunista otettaessa ne voidellaan siirappivedellä. Parhaalta ne maistuvat lämpöisinä voin kera. Myös työkaverini saavat nauttia sämpylöistä silloin tällöin. – Nam nam
Parmesaanirisoton ja uunissa rapeaksi hautuneiden uunikasvisten maku on mahtava. – Pepe
1,5-vuotiaan poikani suosikkeja ovat banaanilettuset. Ne maistuvat kahvileipänäkin. – Henna
Odotettu kotipäivä ja rauhallinen lounas sohvannurkassa kera herkkuruuan. – Sintsa
Tuli taas aloitettua terveellinen elämä. Tytär teki hauskan aamupalan banaaniletuista. – Tanja

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla