Riisisuklaapatukat vievät kielen ja sopivat suolaisen ja makean nälkään.
Riisisuklaapatukat vievät kielen ja sopivat suolaisen ja makean nälkään.

Muistatko paperivuokiin tehdyn riisisuklaan? Nyt on aika tuunata nostagista seosta ja lisätä siihen maapähkinää, vaahtokarkkeja ja suklaakeksejä. Saat vieläkin rouskuvamman herkun.

1980-luvun lapselle suurinta herkkua oli itse tehty riisisuklaa. Se syntyi helposti sulattamalla kookosrasvaa kattilassa. Joukkoon lisäsimme kaakaojauhetta, tomusokeria sekä aimo annoksen riisimuroja.

Seos laitettiin pieniin paperivuokiin (parhaita olivat pienet kiiltävtä foliovuoat) ja nostettiin jääkaappiin jähmettymään. Riisimurosuklaa maistui ihanasti kookokselta, mutta jo muutaman palan jälkeen maku alkoi hieman ällöttää.

Unohda kookosrasva

Nostalgisen herkun maku päivittyy aikuisenkin makuun, kun lisäät joukkoon makeuttamatonta maapähkinävoita, se taittaa makeutta jännästi suolaiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jähmeän rakenteen takaavat joukkoon sulatetut vaahtokarkit. Rouskuvan rapeuden takaavat murustetetut tekstit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Riisisuklaapatukat valmistuvat nopeasti vartissa. Resepti on helppo, joten puuha onnistuu lapsiltakin. Pienimmät tarvitset aikuisen apua kuuman lieden käytössä, mutta sekoittaminen, keksin murustaminen ja taikinan tasoittaminen onnistuvat kaikilta.

Kokeile myös venyvää, pehmeää toffeeta:

 

Riisisuklaapatukat

9 palaa, 15 min + jähmetys

  • 1 rkl voita
  • 4 rkl makeuttamatonta maapähkinävoita
  • 28 isoa vaahtokarkkia
  • 9 dl riisimuroja
  • 2½ dl suklaakuorrutteisia keksejä

Koristeluun

  • 50 g maitosuklaata
  1. Päällystä leivinpaperilla tai kelmulla 20 x 15 cm:n vuoka.
  2. Sulata kattilassa voi ja maapähkinälevite. Lisää vaahtokarkkeja muutama kerrallaan ja sulata ne varovasti. Ota kattila pois liedeltä ja lisää riisimurot.
  3. Sekoita nopeasti, sillä vaahtokarkki venyy ja jähmettyy nopeasti. Lisää lopuksi keksimurut. Jätä osa koristeluun. Voit myös sekoittaa massan öljytyin käsin, mutta varo polttamasta käsiä.
  4. Kaada seos vuokaan ja painele tasaiseksi. Anna jäähtyä ja kovettua huoneenlämmössä.
  5. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Valuta lusikan avulla ohuita nauhoja levyn pintaan. Ripottele päälle keksimuruja.
  6. Laita kymmeneksi minuutiksi kylmään kovettumaan. Leikkaa patukoiksi tai ruuduiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla