Kuvataiteilija Katja Tukiainen ja isä Tapani:
Katja haluaa välittää lapselleen isänsä opettamat arvot. ”Tärkein niistä on se, ettei ihmisarvo riipu sosiaalisesta asemasta."
Katja haluaa välittää lapselleen isänsä opettamat arvot. ”Tärkein niistä on se, ettei ihmisarvo riipu sosiaalisesta asemasta."

Kuvataiteilija Katja Tukiainen ihailee isäänsä Tapania. Kaksikko pohtii ihmis­suhteiden ongelmia ja etsii aarteita kaatopaikoilta.

Tapani Tukiainen:

"Näin Katjan ensimmäisen kerran ikkunalasin läpi, kun kätilö näytti vastasyntynyttä esikoistytärtä tuoreelle isälle. Siihen aikaan isällä ei ollut asiaa synnytyssaliin. Oman lapsen näke­minen oli iso juttu: häkellyttävä ja riemastuttava. Oli vaikea uskoa, että olin isä.

Katja syntyi Porissa, jossa työskentelin Teljän seurakunnan pappina. Työ vei suuren osan ajastani, sillä meitä oli vain muutama pappi 20 000 jäsenen seurakunnassa.

Katjan hoito jäi suurelta osin silloisen vaimoni Ulla-Maijan ja anoppini vastuulle. Maanantaisin minulla oli vapaata. Silloin kävin Katjan kanssa puistoissa, metsälammilla ja hautausmaalla. Minulla on valokuvia, joissa orava hyppii Katjan olkapäällä Kirjurinluodossa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Muutimme Kuusankoskelle, kun Katja oli neljä. Työskentelin parikymmentä vuotta sairaalapappina Kuusankosken aluesairaalassa ja Valkealan psykiatrisessa sairaalassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anoppi muutti mukanamme ja asui aluksi kanssamme. Ennen eläkkeelle jäämistä työskentelin vielä sairaalapappina Lahdessa.

Papin lapsena ei varmasti ollut Katjasta aina hauskaa. Katjan silmälasien toinen linssi oli peitetty karsastuksen vuoksi laastarilla, ja päiväkodissa häntä nimitettiin pari kertaa rillipastoriksi. Katja ei ollut siitä moksiskaan.

Olen hämmästellyt, mitä kaikkea Katja saa aikaan.

Murrosiässä Katja oli jonkin aikaa punkkari. Hän leikkautti tukkansa sivuilta lyhyeksi ja nosti sen sojottamaan päälaelta ylös eikä suostunut pukeutumaan hameeseen.

Se oli varmasti tarpeellinen kapinointivaihe. Minä ja Katjan äiti luotimme siihen, että se menee ohi, ja niinhän se menikin.

Katja piirsi ja askarteli lapsena paljon. Hän soitti klarinettia musiikkiopistossa ja lauloi kuorossa. Hänen taiteellisuutensa tuli siis jo varhain esiin.

Katjan uran seuraaminen on tuntunut jännittävältä. Hän on ollut sinnikäs, ja olen saanut hämmästellä, mitä kaikkea hän saa aikaan.

Vahvimmat muistot Katjan lapsuudesta liittyvät matkoihimme.

Teimme monen viikon autoreissuja Norjaan ja Italiaan. Joudin korjaamaan vanhaa Escortiamme tien päällä monta kertaa. Italian-matkalla ajoin kaksi kola­ria ja kerran meidät ryöstettiin. Perheelle ei onneksi käynyt kuinkaan.

Matkamme olivat nykymittapuun mukaan vaatimattomia. Yövyimme teltassa ja tunturimökeissä. Olin rakentanut auton katolle laatikon kaatopai­kalta löytyneistä jääkiekkomailoista.

Aarteiden etsiminen kaatopaikoilta on ollut Katjan ja minun yhteinen harrastus. Kerran Katja löysi käyttökelpoisen mallinuken ja minä etsin rakennustarvikkeita vanhan talomme kunnostamiseen.

Matkoista on jäänyt mukavat muistot. Norjassa teimme keittoa virvelillä pyydystämistäni forelleista ja laskimme kesällä pyllyllä lumista vuorenrinnettä. Italiassa kiersimme katsomassa katakombeja, mosaiikkitaidetta ja etruskien hautoja. Iltaisin nautin viineistä ja poltin piippua.

Kerran eläinrakasta Katjaa kohtasi yöpymispaikassamme järkyttävä näky: asuntoon oli lentänyt valtavasti lepakoita, ja kun häädin niitä harjanvarrella, kymmenkunta putosi kuolleena maahan. Yksi mätkähti nukkuvan Mikon päälle.

Olen pyrkinyt olemaan Katjan apuna, kun hän on sitä tarvinnut. Nykyisen vaimoni Sirkun kanssa ajoin Katjan Venetsiaan, kun hän lähti sinne taide­opintoihin. Olen myös auttanut näyttelyiden pystyttämisessä ja Katjan ja hänen miehensä kodin remontissa.

Katjalla on jo pitkään ollut oma aikuisen elämä Helsingissä. Soittelemme, ja pyrin käymään Katjan näyttelyiden avajaisissa. En tiedä kaikkia Katjan asioita, mutta monista asioista pystymme puhumaan.

Välillämme vallitsee luottamus. Siitä, mistä toisillemme uskoudumme, emme lavertele eteenpäin.

Meitä yhdistää samantyyppinen huumori ja se, että jännitämme esiintymistä. Katja tosin on kehittynyt siinä minua huomattavasti pidemmälle.

Joskus hän stressaa valintatilanteissa, mutta pääsääntöisesti hän tekee työtään innostuneesti. Hän on rohkea, nopea ja räväkkä. En silti osaa sanoa, että olen hänestä ylpeä. Se kuulostaa minusta jotenkin siltä kuin Katjan menestys olisi jotenkin minun ansio­tani. Ei se ole.

Mutta iloinen olen Katjan puolesta. Ja Katjasta.”

 

Katja Tukiainen: 

"Ensimmäiset muistot isästä liittyvät näkemiseen. Muistan, kun sain olla isän mukana vessaamme rakennetussa pimiössä. Siellä hän kehitti valokuvia. Oli jännä nähdä oman kuvan ilmestyvän valokuvapaperille.

Toinen muisto liittyy siihen, kun isä tuli töistä kotiin. Hän meni lepäämään sohvalle, ja minä kiipesin hänen päälleen. Leikin pienellä muovitiikerillä ja työnsin sen isän kauluspaidan taskuun.

Isällä oli myös ihmeellinen käsi. Se venyi kuin Pinokkion nenä. En tiedä, miten isä liikutti kättään, mutta luulin oikeasti, että se voi venyä vaikka kuinka pitkäksi. Isä tykkäsi hassutella kanssani.

Rakastin rutiineja. Leikin isän kanssa lukemattomia kertoja samaa kauppaleikkiä. Menin komeroon ja myin isälle aina saman postikortin. Siinä oli afrikkalaisen piispa Aualan kuva.

Isän raivostumisen huomaa kulmakarvan asennosta.

Lapsuuteni oli hyvä ja turvallinen. Sain elää äidin ja isän lisäksi mummen eli äidinäidin kanssa. Mumme asui kanssamme Porissa ja Kuusankoskella.

Isä on ollut aina hyvin rauhallinen, oikea buddha. Osaa hän raivostuakin, mutta sen huomaa lähinnä vain kulmakarvan asennosta.

Minä raivostun räiskyvämmin. Kun lapsena tunsin kerran tulleeni väärinkohdelluksi kodin ulkopuolella, isä kuunteli ja kommentoi sitten yhdellä sanalla: Paskanmarjat! Se oli häneltä vahvasti sanottu, ja ymmärsin, ettei kannata takertua epäreiluun kohteluun.

Edes punk-vaiheeni ei saanut isän verenpainetta kohoamaan. Vanhempani vain kutsuivat minut esittelemään nahkatakin selkään maalaamaani kuvaa pappisystävävieraille. Tunsin vahvasti, että vanhempani kunnioittivat minua ja tapaani olla olemassa.

Olen omaksunut isältä vahvan uskon siihen, että ongelmat ovat ratkaistavissa. Se voi tarkoittaa tarttumista sahaan ja porakoneeseen taidetta tehdessä tai neuvottelutaitojen käyttöönottoa kiperässä tilanteessa.

Isä on myös opettanut, ettei koskaan ole syytä vaipua epätoivoon. Häneltä olen perinyt mallin rohkaista ja antaa myönteistä palautetta.

Ihailen isää siinä, ettei hän pidä mete­liä tekemisistään. Ihminen saa enemmän aikaan, kun ei koko ajan säädä ja läähätä.

Tärkein isän välittämä asia on se, ettei ihmisarvo riipu sosiaalisesta asemasta. Isästä on yhtä luontevaa asettua samaan kuvaan paavin kanssa kuin antaa rahaa puliukolle. Ihmisen arvo mitataan siinä, miten hän kohtelee muita.

Isä auttaa mielellään muita. Kun voitin Lastenklinikan taidekutsukilpailun, ripustimme yhdessä hahmot kattoon potilaiden sänkyjen yläpuolelle. Mietimme tarkasti, miten ne pysyvät varmasti kiinni.

Isän kanssa on myös hyvä pohtia ihmissuhteiden ongelmia. Kun ihmiset käyttäytyvät omituisesti, mikään ei helpota niin kuin juttelu isän kanssa.

Haluan välittää lapselleni arvot, jotka olen saanut lapsuudenkodistani. Uskon, että arvot sisäistyvät muilla keinoin kuin kielloin. Asioista ja tunteista voi aina keskustella. Ja aina voi pyytää ja antaa anteeksi.

Isä on sankarini. Hän on seikkailija ja syvällinen ajattelija samassa paketissa. Isän tuhansien kilometrien kävelyvaellukset tekevät aina vaikutuksen, kun kerron niistä tuttavilleni. Ja minähän kerron.”

Tukiaiset:

Tapani Tukiainen on 69-vuotias eläkkeellä oleva sairaalapastori ja psykoterapeutti. Hän asuu Lahdessa ja on naimisissa sairaalapastori Sirkku Tukiaisen kanssa. Tapanilla on Katjan lisäksi poika Mikko ja yksi lapsenlapsi. Hän on julkaissut viisi kirjaa vaelluksiltaan Santiago de Compostelaan, Roomaan ja Mount Everestille.

Katja Tukiainen on 45-vuotias helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän on naimisissa sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin kanssa. Heillä on yksi lapsi. Katja harrastaa astangajoogaa. Hänen taiteeseensa voi tutustua elokuussa Galleria Koivulinnassa Pukkilassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla