Avioeron jälkeen Sanna huomasi, että vaikka hän näki lapsia vähemmän, yhteys oli voimakkaampi. Kun uusi arki vaatii totuttelemista, läheisyys kantaa.

"Ensimmäisen kerran ikävä iski, kun lapset olivat lähdössä isänsä luo kesäloman viettoon kolmeksi viikoksi. Erostamme oli silloin kulunut jo melkein vuosi. Haikeus pääsi yllättämään minut. Se tuli etukäteen, kun lapset olivat vielä kotona.

En halunnut päästää irti huolehtijan roolistani. Halusin varmistaa, että hyttysmyrkkyä laitetaan riittävästi, polviin tulleet ruhjeet puhdistetaan ja itkuinen lapsi pääsee syliin. Ajattelin, että minun pitäisi olla heitä hoitamassa.

Edessä oli pisin jakso, jonka olin koskaan ollut erossa lapsistani. Kaipuuta lievittääkseni otin valokuvia nukkuvista lapsistani, paljaista jaloista ja unisesta olemuksesta. Olisi edes jotain, mitä katsella, kun lastenhuone olisi tyhjä. Kun vein lapsia isänsä luokse, kerroin vielä kerran, miten paljon ilahtuisin, jos saisin heiltä viestejä tai soittoja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Tunsin vain helpotusta, kun lapset ensimmäisiä kertoja eron jälkeen lähtivät isälleen."

TAKANA OLIVAT hankala kevät ja talvi. Tunsin vain helpotusta, kun lapset ensimmäisiä kertoja eron jälkeen lähtivät isälleen. Sain hetken omaa aikaa, rauhaa ja vapautta. Siitäkin nautin, että koti säilyi vähän aikaa siistinä ja oli tovin hiljaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuluneina kuukausina erityisesti 9-vuotias kuopukseni oli koetellut kärsivällisyyttäni. Hän raivosi ja vertaili, mitkä kaikki asiat olivat isän luona paremmin. Hän vaati samoja tavaroita ja vapauksia, joita isän kodissa oli.

Raskaita olivat etenkin vaihtopäivät, jolloin kuopus tuli isän luota. Silloin hän itki, haukkui minut paskapääksi ja ilmoitti, ettei enää seuraavalla kertaa tulisi takaisin.

Lapsi harjoitteli uutta arkea, kahdessa kodissa asumista ja kiukutteli elämänmuutoksen aiheuttamaa stressiä.

Päätin pitää hermoni ja tsemppasin itseni sanomaan, miten tärkeä ja rakas hän on ja miten ihanaa hänet on saada taas kotiin.

"Syvempi läheisyys lasten kanssa tuntuu erityisen arvokkaalta, koska en voi olla heidän kanssaan enää päivittäin."

ONGELMISTA HUOLIMATTA tunneyhteyteni molempiin lapsiini syveni eron jälkeen. En ollut osannut ennakoida, että niin voisi käydä.

Onhan se toisaalta luonnollista. Lapset saavat huomioni kokonaan, kun kotona ei ole puolisoa. Olen henkisesti lähempänä heitä, ainut paikalla oleva aikuinen, johon turvautua. Minä olen se, joka hoitaa tilanteen kuin tilanteen. Riidat kavereiden kanssa, tekemättömät läksyt, leirikoulujännitys, peliaddiktio – kaikkiin tilanteisiin ja ongelmiin avaimet antaa silloin äiti.

Uudenlainen, syvempi läheisyys lasten kanssa tuntuu erityisen arvokkaalta ja nautinnolliselta, koska en voi olla heidän kanssaan enää päivittäin. Kun olen läsnä, lapset jakavat minulle pienen elämänsä palasia. Vaikka itsekseni tuskailen eron vuoksi tiukentunutta rahatilannetta, mikä olisi arvokkaampaa kuin letittää tytön paksua tukkaa ja kuulla samalla historian opettajalle keksityistä uusista, hassuista lempinimistä?

"Eniten suren sitä, ettei meillä ole enää ydinperhettä, joka tekisi asioita yhdessä."

ENITEN SUREN sitä, ettei meillä ole enää ydinperhettä, joka tekisi asioita yhdessä. Uusi tilanne korostuu etenkin lomilla, kun Facebook täyttyy kuvista, joissa perheet ovat yhdessä matkoilla ja uimarannoilla. Minä yritän yksin setviä lasten riitoja ja toivon, että saisin heidät lähtemään kanssani edes jonnekin.

Tunnen riittämättömyyttä, kun pitäisi korjata polkupyörä tai saada nettiyhteys toimimaan. En vain osaa kaikkea. Niinpä opetan lapsille omatoimisuutta, pyydän etsimään ohjeita netistä ja oikeankokoista ruuvimeisseliä varastosta.

Kerran saunan lauteilla poika alkaa muistella asioita, jotka tapahtuivat, "kun isä asui vielä täällä". Kysyn, toivooko hän, että isä asuisi yhä täällä ja saan vastaukseksi heti, että kyllä välillä. Tunnen haikeuden piston. Emme pystyneet tarjoamaan ehjää kotia ja ydinperhelapsuutta.

"Minusta ei tunnukaan pahalta, kun ex-mieheni uusi puoliso viettää aikaa lasteni kanssa."

VÄLILLÄ TUNTEENI YLLÄTTÄVÄT. Minusta ei tunnukaan pahalta, kun ex-mieheni uusi puoliso viettää aikaa lasteni kanssa.

Sen sijaan olen mustasukkainen tavaroista. En lähetä lasta isän luo juuri ostamissani vaatteissa, etteivät ne jää sinne. Kun lapsi suunnittelee ottavansa isän luokse uudet rullaluistimensa, vakuuttelen itselleni, ettei se ole minulta pois. Samaan aikaan muistutan lasta, että hän toisi luistimet takaisin, jotta pääsemme yhdessä luistelemaan.

"Miesystäväni läsnäollessa esikoiseni murjottaa ja heittäytyy puhumattomaksi."

KUN ELÄMÄÄNI TULEE uusi mies, en uskalla heittäytyä suhteeseen täysillä, sillä teini-ikäinen esikoiseni ei hyväksy tilannetta. Miesystäväni läsnäollessa hän murjottaa ja heittäytyy puhumattomaksi. Olen epätoivoinen, vaikka tiedän lasten tarvitsevan aikaa sopeutuakseen.

Etenen parisuhteessa pienin askelin. Miesystäväni suhtautuu asiaan pitkäpinnaisesti ja äärimmäisen ymmärtäväisesti. Hän ei halua ängetä
minun ja lasten väliin vaan minun rinnalleni. Kerran toisensa jälkeen hän vakuuttaa tilanteen helpottavan ajan myötä.

Pohdittavaa on silti paljon. Kuinka paljon jaksan kuunnella lapsen mielenosoitusta ja torjuvaa puhetta? Miten siedän sitä, ettei lapsi edes tervehdi
uutta kumppaniani tai tule samaan ruokapöytään? Miten jaan vapaa-aikani miesystäväni ja lasten kesken? Kuinka paljon arvostan parisuhdetta ja kuinka paljon siedän omaa pahaa oloani, joka aiheutuu siitä, ettei kaikilla ole hyvä olla?

Olen aikuinen, joka kaipaa rinnalleen toista aikuista. Silti koen, että minun pitää kantaa vastuu avioerosta ja asettaa lapset etusijalle. Päädyn seuraamaan tilannetta ja tapaamaan miesystävääni lasten ehdoilla niin, että he aina kokisivat olevansa kaikkein tärkeimpiä.

"Ennen nukkumaan menoa saan löhötä sängyllä lapsi molemmissa kainaloissa."

UUSI LÄHEISYYS lasten kanssa tuntuu ihanalta etenkin iltaisin. Meille on syntynyt omia pieniä läheisyysrutiineita.

Ennen nukkumaan menoa saan löhötä sängyllä lapsi molemmissa kainaloissa. Silloin laitan peitot tiiviiksi paketiksi lasten ympärille, kerromme tarinoita majavista ja hieromme selät unisiksi. Olemme koolla koko pieni perhe."

Kirjoittajan nimi on muutettu.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 13/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla