En ole kaivannut saunaa, mutta kerran kaipasin Tuomas Kyröä, toimittaja Anna Sillanpää kirjoittaa kolumnissaan.

ONPA OMITUISEN valkoista. Stadionin täydeltä valkoisia miehiä, jättituopit kädessään, vatsan kohdalta puristavat fanipaidat yllään.
Joku yläkatsomosta roiskauttaa päähäni oluen. Alkamassa on rugbyottelu Etelä-Afrikka vastaan Uusi-Seelanti, ja minä istun kaljanhajuisena katsomossa.

Yleisö nousee kajauttamaan Etelä-Afrikan kansallislaulun. Siinä lauletaan vuorotellen viidellä kielellä: ensimmäiset lauseet xhosaksi, seuraavat zuluksi, sesothoksi, afrikaansiksi ja englanniksi.

Kaikki yleisössä osaavat sanat.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pitäisiköhän Maamme-lauluakin päivittää? Lisätä pari säkeistöä vähemmistökielillä?

Kun kuulen valkoisten rugbyfanien laulavan zuluksi, hellyn niin, että unohdan oluen niskassani. Kansallislaulu on sekava ja epävireinen, aivan kuten tämä maa, mutta jokin siinä saa minut ajattelemaan: Pitäisiköhän Maamme-lauluakin päivittää? Lisätä pari säkeistöä vähemmistökielillä?

Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä. En ole toistaiseksi tavannut yhtään taksikuskia, joka ei puhuisi niistä vähintään yhdeksää. Kuskeja naurattaa aina, kun kerron, että me Suomessa käymme koulumme kielellä, jota puhuvat pelkät suomalaiset. Heistä olisi järkevämpää opiskella kielellä, jota ymmärtävät muutkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

EN OLE KAIVANNUT Suomesta saunaa enkä salmiakkia. Mutta yhtenä päivänä kaipasin Helsingin kirjamessujen tungosta.

Silloin olin Johannesburgin kirjamessuilla. Koska Etelä-Afrikassa on 54 miljoonaa asukasta, odotin yleisöryntäystä. Vielä mitä. Messutilat olivat puolityhjät, ja vastaan käveli vain satunnaisia juhlatamineisiin pukeutuneita pariskuntia.

Kaipasin suomalaistungosta, bussilasteittain saapuvia kaiken lukeneita keski-ikäisiä naisia, paikallista Tuomas Kyröä höpöttämään mikrofoniin.

Etelä-Afrikalla ei ole koko kansan kyröään eikä seitsemää veljestään.

Useimmilla ei ole varaa lukea yhtään mitään. Kirjat ovat kalliita, eikä kirjastoja juuri näy.

Kun apartheidpolitiikka erotti mustat ja valkoiset, se erotti myös heidän tarinansa. Niinpä valkoiset lukevat mielellään valkoisten kirjoittamia kirjoja ja mustat mustien. Useimmilla ei ole varaa lukea yhtään mitään. Kirjat ovat kalliita, eikä kirjastoja juuri näy.

Lähikirjakaupassani komeimmin esillä ovat hengelliset avioliitto-oppaat, ruotsalaiset dekkarit sekä amerikkalaisen viihdekirjailijan Danielle Steelin koko tuotanto.

KUN KOTIAPULAISEMME Caroline lähti lomalle kotiinsa Zimbabween, hän kysyi varovasti, voisinko antaa hänelle jonkin vanhoista kirjoistani. Hän veisi sen teini-ikäisille tyttärilleen, jotka kuulemma rakastivat lukemista.

Pyysin Carolinea lähtemään kanssani kirjakauppaan. Valitsisimme kumpikin tytöille kolme kirjaa, ja minä maksaisin.

Nappasin hyllystä kaksi Harry Potteria ja John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen, sillä se sai aikoinaan sukulaistyttöni liikuttumaan viikoiksi.

Caroline harhaili kiusaantuneena hyllyjen välillä. Lopulta hän ojensi käteeni kolme kirjaa. Kaksi niistä kertoi naisia tappavista kummituksista. Kumpikin kirjoista maksoi alle kaksi euroa.

Innostunein Caroline oli kolmannesta valinnastaan. Se oli kämmenenkokoinen kirja, jossa oli vain yksi satu: Jänis ja kilpikonna.

"Tämän annan äidilleni. Hän ilahtuu tästä hirveästi."

"Luin juuri Tähtiin kirjoitetun virheen. Itkin kamalasti. Nuku hyvin, enkeleitä tyynysi alle."

Seuraavalla viikolla sain Carolinen Ashley-tyttäreltä WhatsApp-viestin.

"Luin juuri Tähtiin kirjoitetun virheen. Itkin kamalasti. Nuku hyvin, enkeleitä tyynysi alle."

KK:n toimittaja Anna Sillanpää asui vuoden 2015 Etelä-Afrikassa. Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 22/2015.

Sisältö jatkuu mainoksen alla