Joskus Anne ja Vellu ehtivät nähdä vain ovella, kun toinen lähtee ja toinen palaa. Kotiintulijalle on aina ruokaa jääkaapissa.
Joskus Anne ja Vellu ehtivät nähdä vain ovella, kun toinen lähtee ja toinen palaa. Kotiintulijalle on aina ruokaa jääkaapissa.

Annesta ja Vellusta tuli pari, vaikka molemmista oli outoa mennä treffeille pitkän suhteen jälkeen. Lentäjä ja lentoemäntä näkevät toisiaan niin vähän, että kipinä säilyy.

Anne: Tapasin Vellun ensimmäistä kertaa, kun menimme illalla Hong Kongissa miehistön kanssa syömään. Olimme molemmat työskennelleet pitkään Finnairilla, mutta emme olleet aikaisemmin törmänneet.

Ilta oli kiva. Vellu oli paitsi komea ja erittäin maskuliininen, myös siinä mielessä poikkeuksellinen lentäjä, että hän puhuu muustakin kuin työstään.

Pian ensitapaamisen jälkeen Vellu pyysi minua treffeille. Vastasin viestiin, että sopii, koska olet niin kiva. Sen jälkeen minut valtasi rimakauhu.

Ex-mieheni oli jättänyt minut vain vuosi aiemmin toisen naisen takia. Olin juuri saanut palaseni jollain lailla kokoon. Pelko onneksi hävisi samalla hetkellä, kun tapasimme Helsingissä Strindbergin kahvilassa.

"Molemmilla oli takanaan pitkät liitot ja niistä ihania lapsia."

Vellu: Oli minustakin vähän outoa olla treffeillä niin monen vuoden tauon jälkeen. Olin alkanut seurustella 18-vuotiaana ja ollut naimisissa melkein 22 vuotta. Erostani oli vasta aika vähän aikaa.

Anne: En tiennyt, että Vellu oli eronnut vain viisi viikkoa ennen tapaamistamme. Jos olisin tiennyt, en tiedä, olisinko ryhtynyt suhteeseen samanlaisella innolla.

Vellu: Ex-vaimoni oli muuttanut yhteisestä kodistamme lopullisesti pois viisi viikkoa aiemmin, mutta olimme eronneet monta kuukautta sitten. Avioliittomme oli loppuun käsitelty – ja Anne tietää sen kyllä. Hän vain haluaa muistuttaa minua asiasta aika ajoin.

"Nyt on meidän rakkautemme vuoro."

Anne: Se on totta. Kävimme jo alussa menneisyyttämme perusteellisesti läpi. Pakkohan se oli. Molemmilla oli takanaan pitkät liitot ja niistä ihania lapsia. Olimme olleet myös edellisissä liitoissamme rakkaudesta. Mutta ne liitot ovat takana, ja nyt on meidän rakkautemme vuoro.

Vellu: Jotenkin kaikki sujui välillämme saman tien. Annella oli ja on edelleen hyvät jutut. Enkä voi tietenkään olla mainitsematta hänen naisellisuuttaan. Myös se teki minuun vaikutuksen.

Anne: Suhteemme sai heti alkuunsa taivaallisen siunauksen, kiitos Islannin tuhkapilven. Emme päässeet viikkoihin lentämään, joten saimme tutustua toisiimme rauhassa.

"Siinä ne kolme tytärtä seisoivat rivissä."

Vellu: Tapasin Annen tyttäret jo kuukauden seurusteltuamme, vaikka Anne oli alun perin ajatellut odottaa pidempään. Muistan vieläkin sen hermostuksen, kun soitin Annen ovikelloa. Siinä ne kolme tytärtä seisoivat rivissä eteisessä.

Anne: Minuakin kieltämättä hermostutti. Tyttöjen elämä oli mullistunut eron takia, enkä olisi halunnut sekoittaa sitä enempää. Mutta olin jo tajunnut, että Vellu on ”se” mies ja että voin luottaa häneen sataprosenttisesti. Tiesin, että tytötkin vaistoavat sen.

"Pelätessään heittää energiaa hukkaan."

Vellu: Ehkä meillä molemmilla on myös sellainen tulta päin asenne? Kumpikaan ei halua jäädä pelkäämään.

Anne: Pelätessään heittää energiaa hukkaan.

Vellu: Ammattimmekin vaatii itsenäisyyttä ja luottamusta, sillä joudumme olemaan niin paljon erillämme. Jos tässä ammatissa kärsii mustasukkaisuudesta, suhde ei toimi.

Suhteessamme asiat sujuvat paremmin kuin olisi voinut edes kuvi­tella. Ei ole lapsiarkea tai yhteistä asuntolainaa. Tai edes yhteistä tiliä. Riitelemme itse asiassa todella harvoin ja silloinkin vain jostain pienistä, mitättömistä asioista.

"Tiedän, miltä toisesta tuntuu, kun hän palaa pitkältä lennolta."

Anne: Kuten siitä, että Vellu jättää töistä tullessa matkalaukkunsa eteiseen ja minä joudun siirtämään sen.

Vellu: Koska olet malttamattomampi etkä jaksa odottaa, että tekisin sen itse. Omassa aikataulussani.

Anne: Onneksi olen ottanut edes vähän opiksi edellisestä liitostani enkä huohota samalla tavalla niskaan siivouksen takia. Tiedän myös, miltä toisesta tuntuu, kun hän palaa pitkältä lennolta kotiin ja seilaa täällä univajeessa.


"Kaipaus tekee suhteelle hyvää", Anne sanoo.
"Kaipaus tekee suhteelle hyvää", Anne sanoo.

Vellu: Toisen työn ymmärtäminen ja arvostaminen on älyttömän tär­keää. Kotiinpaluusta kannattaa tehdä mahdollisimman mutkatonta. Silloin ei kykene oikeastaan muuhun kuin tuijottamaan tyhjyyttä, takkatulta tai televisiota.

"Pyrimme tekemään arjesta juhlan."

Anne: Iän karttuessa pitkiltä lennoilta palautuminen vain vaikeutuu. Toisaalta niiden jälkeen meillä on aina kolme päivää vapaata. Jos hyvin käy, saamme viettää ne yhdessä. Silloin pyrimme tekemään arjesta juhlan. Käymme lenkillä, laitamme ruokaa ja tapaamme ystäviä. Joskus vain makaamme sängyssä ja katsomme tv-sarjoja.

Vellu: Anne on siitä erityisen mukava puoliso, että hän katsoo välillä kanssani sellaisiakin ohjelmia, joista ei ole itse niin kiinnostunut.

Anne: Sitä olen kyllä hiukan katunut, että hankin Vellulle lahjaksi urheilukanavat. Mutta se ilo ja innostus hänen silmissään, kun formulakisa on käynnissä! Pakkohan siitä on vähän innostua itsekin.

"Tämä oli vähän sellainen Vantaan Heartbreak hotel."

Vellu: Ensimmäiset viisi vuotta vietimme yhteisen aikamme pääosin ­Annen kodissa. Silloin Iines, nuorin Annen tyttäristä, asui vielä kotona.

Anne: Täältä Vellun luota haimme postit ja valutimme vettä, jotteivät viemärit kuivuisi. Tosin aika usein sitäkään ei tarvinnut tehdä, sillä Vellulla asusti joku hänen eronneista kavereistaan. Tämä oli vähän sellainen Vantaan Heartbreak hotel.

Vellu: Emme missään vaiheessa puhuneet yhteen muuttamisesta, mutta kun Annella oli pari vuotta sitten putkiremontti, Iines muutti isälleen ja Anne tänne luokseni. Se oli käytännön ratkaisu, joka on toiminut yllättävän hyvin.

Anne: Tämä tuntuu jo omalta kodilta, vaikka joskus vieläkin reagoin itsellenikin odottamattomalla tavalla. Jokin aika sitten meille esimerkiksi tuli iso riita, kun en saanut laittaa Vellun autotalliin Artekin tuolejani.

Vellu: Autotalli oli  ihan täynnä, ja sinä olit valittanut, että se pitää tyhjentää. Ja yhtäkkiä halusit tunkea sinne kuusi isoa tuolia!

Anne: Minulla paloivat päreet. Huusin Vellulle, että selvästi tämä on vain sinun kotisi. Lastasin tuolit autoon ja kuljetin ne tyttäreni varastoon. Ajattelin, etten halua tavata tuota hirveää miestä enää ikinä.


"Lähetämme toisillemme hellän viestin odottamaan sitä hetkeä, kun toinen avaa puhelimensa jossain kaukana määränpäässä. On tärkeä kokea, ettei ole siellä yksin", sanoo Anne.
"Lähetämme toisillemme hellän viestin odottamaan sitä hetkeä, kun toinen avaa puhelimensa jossain kaukana määränpäässä. On tärkeä kokea, ettei ole siellä yksin", sanoo Anne.

Vellu: Kaksi tuntia myöhemmin me kuitenkin keittelimme kahvia. Lentävä lauseemme on ”älä ryhdy uhriksi”. Kanna vastuu itsestäsi ja tekemisistäsi. Marttyyriksi on turha ruveta.

Anne: Mutta onhan se totta, että asuessamme eri osoitteissa emme koskaan joutuneet riitelemään esimerkiksi vessan pesemisestä. Molemmat pitivät huolta omasta kodistaan, vaikka toisinaan yhdessä pesimmekin ikkunoita ja luuttusimme lattioita siellä ja täällä.

"Kaipaus on tässä suhteessa enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia."

Vellu: Asuminen samassa osoitteessa ei ole muuttanut yhdessäolon ­määrää paljoakaan.

Anne: Luultavasti sukat pyörivät edelleen niin villisti jalassa nimenomaan siksi, että näemme toisiamme niin vähän. Työvuoromme saattavat olla niin erilaiset. Kaipaus on tässä suhteessa enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia.

Vellu: Emme pyri suunnittelemaan tulevaisuutta, mutta olemme me silti puhuneet siitä, että rakentaisimme kesämökille talviasuttavan talon ja hankkisimme Helsingistä pienen yhteisen asunnon.

Anne: Minä olisin ehkä valmis myös naimisiin.

Vellu: Mehän olemme molemmat jo katsoneet sen kortin kertaalleen. Tuskinpa naimisiinmeno voisi meidän tapauksessamme mitään parantaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 21/2017.

Me kaksi

Anne Andersson, 55, ja Veli-Pekka ”Vellu” Häkkinen, 53, työskentelevät Finnairilla ja asuvat Vantaalla. Anne on purseri eli matkustamon esimies ja Vellu lentäjä. Univeloista ja epämääräisistä työvuoroista huolimatta heidän elämässään vallitsee Vellun sanoin arjen sietämätön keveys. Annella on kolme aikuista tytärtä, Vellulla kaksi. Vellulla on myös 6-vuotias lapsenlapsi.

Pariskuntalomalla parasta on kävellä yhdessä.
Pariskuntalomalla parasta on kävellä yhdessä.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Sama mies vieressä kuin 20 viime vuotta, mutta silti jännittää: kuluuko aika, onko puhuttavaa, tuntuuko kipinä?

Luvassa on kolme yhteistä päivää ilman lasta tai arkivelvollisuuksia. Kotona on helppo kadota toiseen huoneeseen ja upota telkkarisarjan ääreen. Muutaman yön reissulla on pakko olla läsnä.

Menemme ravintolaan mahdollisimman myöhään ja katsomme englanninkielisiä leffoja. Puhumme niitä näitä ja ikävöimme lasta. Luemme kirjaa kahvilassa ja räpläämme puhelinta.

Emme pysähdy pussailemaan kadunkulmaan, mutta kädestä otamme kiinni.

Sitten kävelemme: ensimmäisenä päivänä askelmittari näyttää 18 kilometriä, seuraavana 15, kolmantena 25. Nauran kadulla miehen typerälle vitsille, muistelemme älyttömiä riitoja, suunnittelemme syntymäpäiväjuhlia. Emme pysähdy pussailemaan kadunkulmaan, mutta kädestä otamme kiinni. Silloin tunnen, että näin on hyvä jatkaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Ekaluokkalaisella on perhospaita. Perhonen on paidassa paljetteina, jotka pystyy kääntämään niin, että välillä perhonen on monivärinen, välillä loistaa hopeisena. Väri voi myös vaihtua kesken perhosen. Silloin paidan perhosen toinen siipi on värikäs ja toinen hopeinen.

Välillä väri vaihtuu nopeastikin. Lapsi on nimittäin keksinyt, että kertoo paidalla, millä mielellä on: Kun tapahtuu iloisia asioita, perhonen on värikäs. Hopeisen puolen hän kääntää esiin, kun on jotakin tylsää. Ja kun on tapahtunut kivaa ja tylsää, perhonen on puoliksi värikäs ja puoliksi hopeinen.

Viime päivinä ekaluokkalaisen paidan perhonen on ollut värikäs esimerkiksi näistä syistä:

Hän pääsi lajittelemaan irtokarkkeja pusseihin koulun buffettia varten.

Janni Hussi ei tippunut Selviytyjät-ohjelmassa.

Kirjastosta löytyi uusi Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirja.

Isä pyöritti pihassa hyppynarua.

Kokonaan hopeisena paidan perhonen on hyvin harvoin. Seitsemänvuotiaiden elämässä lasi taitaa olla useammin puoliksi täynnä kuin puoliksi tyhjä. Osittain hopeisena perhonen kyllä on ollut, vaikkapa tämän vuoksi:

Lenkkarit puristivat, olivat jääneet talven aikana pieneksi.

Koulussa oli uunimakkaraa.

16-vuotias Fiona ei voittanut Voice of Finland -ohjelmassa.

Äiti kutsui häntä meidän vauvaksi.

Entäs jos toisi saman idean töihin? Avokonttorissa olisi erityisen kätevää, kun näkisi saman tien, millä tuulella työkaverit ovat.

Ahaa, Marilla ja Annalla on punaiset huivit tai neuletakki tuolin selkänojalla (tai mikä nyt merkiksi sovitaankaan), taidankin olla hissun kissun, tai pitäisiköhän tuoda niille kahvit?

Siitä kokouksesta, johon en ehdi, ja siitä työstä, joka on vieläkin kesken, sanon vasta lounaan ja jälkiruuan jälkeen, kun huivi on vaihtunut siniseen.