Kai Lehtinen suosittelee tyttärelleen matkakohteeksi Raumaa.

MATKUSTAMINEN EI AVARRA. Pikemminkin voisi sanoa, että oma maa mansikka ja muu maa myrkkysieni. Riskit ja uhkatilanteet lisääntyvät sitä enemmän, mitä kauemmas kotoa lähtee.

Kaikkiin vaaroihin ei voi varautua etukäteen eikä koskaan voi olla liian varuillaan. Vaikka ei joutuisi terrorismin kohteeksi, niin pelkästään suurkaupungin liikenne on hyvin vaarallista. Muistaako sitä pää pyörällä katsoa joka suuntaan ja sitten vielä kerran vasemmalle?

Sanomattakin selvää on, ettei illalla pidä liikkua yksin, koska se, jos mikä, altistaa rikoksille.

Suurkaupunki on oikea vaarojen tyyssija. Joka nurkan takana voi olla huumejengejä, jotka ryöstävät ohikulkijan rahat ja tökkäävät likaisella neulalla ihan huvikseen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sanomattakin selvää on, ettei illalla pidä liikkua yksin, koska se, jos mikä, altistaa rikoksille. Toisaalta kirkkaassa päivänpaisteessakin sattuu ja tapahtuu vaikka mitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

EDES EUROOPASTA ei löydy maata, johon olisi turvallista matkustaa ainakaan yksin.

Roomassa joutuu enemmän kuin todennäköisesti taskuvarkaan uhriksi. Käsittääkseni jokaisessa Akropoliin kukkulan juurella olevassa ravintolassa on suuri vaara saada juomaansa tyrmäystippoja. Lipevät rikkardot metsästävät nuoria ja nättejä suomalaisneitoja. Tällainen suivaannuttaa minua isänä erityisen paljon!

Ateenan ilma on niin saasteista, etteivät puhtaaseen pikkukylän ilmastoon tottuneen nuoren keuhkot kestä sitä. Entäs taksihuijarit ja kraanaveden miljoonat bakteerit?

Pariisissa Seine tulvii tuon tuosta. Veneellä voi liikkua kotijoessakin. Ei sen takia tarvitse maan ääriin lähteä.

Pariisin parempi vaihtoehto olisi Rauma. Yhtä vaikeaa on sielläkin ymmärtää puhetta, jos sitä ei ole lapsuudessa oppinut.

Espanjassa liikenne on sekaista ja metsäpaloja syttyy vähän väliä. Lisäksi härkätaisteluareenoilta voi karata kaduille vihaisia härkiä. Espanja ei missään nimessä sovellu yksin matkustavan nuoren naisen matkakohteeksi!

Kaikkein vaarallisin paikka on Amerikka.

Kaikkein vaarallisin paikka on Amerikka. Ensinnäkin ihmisiä on siellä aivan liikaa ja niiden lisäksi hirmumyrskyjä, kidnappauksia, takaa-ajoja, ufoja, räjähteitä, torakoita, rottia, likaa, hajua, roskia, helleaaltoja ja tornadoja. Vain muutamia mainitakseni.

ETTÄ OLENKO matkustusvastainen ja ennakkoluuloinen ja maalaan piruja seinille? Mielestäni olen vain realisti ja huolestunut isä.

Toiseksi nuorimmainen tyttäremme suunnittelee lähtevänsä au pairiksi. Kohteeksi näyttää kaikista isän varoituksista huolimatta valikoituvan se kaikkein vaarallisin ja kaukaisin vaihtoehdoista eli Amerikka. Millä isän suojeleva käsi ylettyy sinne asti?

Tyttäressäni on jotain kummallisen samaa kuin eräässä lähisukulaisessaan, joka meillä asuu.

Toisaalta tiedän, että tyttäreni selviää vahvan ja määrätietoisen luonteensa vuoksi missä vain. Jotain kumman samaa hänessä on kuin eräässä lähisukulaisessaan, joka meillä asuu.

Melkein säälin sitä ymmärtämätöntä, joka edes yrittää asettua topakkaa ja kipakkaa feministi-vegetaristi-aktivistitytärtäni vastaan. Tytär ei hevillä jää toiseksi sanallisessa eikä muussakaan mittelössä ja osaa kyllä pitää puolensa.

Siivet kantavat ja maailma kutsuu. Tytär tulee pärjäämään, se on selvä. Entä isä?

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 23/2016.

Vierailija

En saanut selkoa, oliko kirjoitus sarkasmia vai ei.

Olen matkustanut paljon ympäri Eurooppaa.
Ainoa paikka missä olen kohdannut väkivallan
uhkaa ja lompakkoni pihistettiin on Helsinki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla