Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.
Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.

”Saako vanhan puun tappaa?” pohtii Kodin Kuvalehden kolumnisti Kai Lehtinen.

MYRSKYJEN AIHEUTTAMAT pitkätkin sähkökatkokset ovat tuttuja täällä maaseudulla ja aiheuttavat monia ongelmia. Vedentulo lakkaa, talo kylmenee, valoja ei ole, laskuja ei voi maksaa eikä kaupassakaan käydä, jos sieltäkin ovat sähköt poissa.

Siksi kaikkeen pitää varautua. Kaapissa on paristokäyttöisiä lamppuja, ja pienellä aggregaatilla saamme jääkaapin ja pakastimen toimimaan. Puuhellalla lämmitämme ruuan ja tiskiveden. Juureksia on aina maakellarissa.

KEVÄÄN AIKANA meidänkin kylille on kaivettu sähkökaapelia maan alle. Sähköyhtiö lähetti jo syksyllä johtoalueen käyttöoikeussopimuksen. Luimme sen tarkkaan.

Nainen, joka meillä asuu, kiinnitti huomiota erityisesti yhteen kohtaan: ”Verkonhaltijalla on oikeus poistaa tarvittaessa verkon rakentamisen yhteydessä rakennustyön edellyttämältä alueelta puut, pensaat ja oksat. Pihapiiriin istutettuja puita ja pensaita on mahdollisuuksien mukaan suojeltava.”

”Nainen, joka meillä asuu, alkoi suunnitella kukkien siirtoa.”

Aluksi luulimme, että kaivuutyöt tehdään pitkän kukkapenkkimme kohdalta. Niinpä nainen, joka meillä asuu, alkoi suunnitella kukkien siirtoa. Hän manasi ja ehti jo tehdä siirtosuunnitelmat, kun selvisi, että kaivuu tehdäänkin kukkapenkin vierestä. Vuorenkilvet, maksaruohot ja sammalleimut säästyivät pakkomuutolta.

HUOLET EIVÄT loppuneet siihen. Selvisi, että kaapelin tieltä pitää kaataa kaksi isoa, vanhaa puuta.

Vaahtera ja Mänty saivat lähes inhimilliset piirteet, ja niiden suojelua vaati Amerikasta palannut tyttäremmekin. Puut ovat eläneet täällä jo ennen meitä ja vahtineet pihapiiriä uskollisesti vuosikymmeniä! Mikä oikeus niitä on tappaa?

”Vanhoja kränkkiä molemmat, sanoin minä. Se oli virhe.”

Puut eivät kuitenkaan sijainneet alueellamme vaan rajan toisella puolella. Ja muistaakseni joka syksy Vaahteran lehtiä oli manailtu ja haravointiurakkaa päivitelty. Mänty oli osittain kuivunut.

Vanhoja kränkkiä molemmat, sanoin minä.

Se oli virhe. Minä olen kuulemma ihan yhtä lailla kränkkä, eikä minuakaan silti kukaan tule juuriltani kiskomaan ja kappaleiksi pilkkomaan.

ENNEN KUIN naisväki ehti kahlita itsensä puihin, ne oli jo kaadettu. Juuria kiskottiin irti, kun perheen toinen pää saapui töistä.

Itkua väännettiin ja maisemaa kauhisteltiin. Puuvainajat makasivat tien poskessa syyttävät oksat työmiehiin osoittaen.

Kummasti minäkin olin syyllinen, vaikken osallistunut koko urakkaan. En toisaalta ollut vastustanutkaan. Siinä oli riittävästi perusteita vaatia minua tilille luonnonkatastrofista.

”Ensimmäisen myrskyn tullessa muistelemme lämpimässä talossa, että tilanne voisi olla toinenkin.”

No, toivoa sopii, että ensimmäisen myrskyn tullessa muistelemme lämpimässä talossa, että tilanne voisi olla toinenkin. Sähköt pelaavat ja netti toimii.

Luulen, että Amerikasta palannutkin arvostaa silloin kaapelointia, vaikka Mänty ja Vaahtera joutuivat uhraamaan elämänsä. Suuren luokan katastrofi kun tuntuu aina olevan myös se, jos nettiyhteys ei toimi varttiin.

Ulkosuomalainen

Kai Lehtisen kolumni: Saako vanhuksen siirtää juuriltaan?

Jos olet naita aiemmin lukenut, niin itse asiassa vaikka vaimoa kutsutaan nimikkeella "nainen joka meilla asuu" niin voit huomata etta asiat ovatkin enemman linjalla "mies joka naisen talossa asuu"... Lammolla kirjoitettu miehen nakokulmasta mika on myos ihanan simppeli monen asian kohdalla. Joskus simppeli voittaa poliittisesti korrektin. Itse olen naimisissa ja voin sanoa etta talla miehella on sydan oikeassa paikassa. :)
Lue kommentti
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Väitetään, että vanhentuessaan ihminen tulee yhä enemmän omaksi itsekseen.

Minulle on käynyt päinvastoin. Täytän tänä kesänä 45 ja muutun koko ajan enemmän äidikseni, isäkseni, isosiskokseni, mammakseni ja mummukseni.

Parikymppisenä olin mielestäni kovinkin yksilöllinen – tai ainakin yritin olla.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Enää en. Vuosi vuodelta näen selvemmin, että käyttäydyn vieraiden ihmisten seurassa täsmälleen kuten äitini. Näen peilikuvastani nykyään myös äidin naururypyt ja tanssityylin. Otsastani on tullut isän otsa, vitseistäni isän vitsejä. Terävän nenäni olen perinyt mummultani. Mammaa minussa on tapa käveleskellä ympäri pihaa kädet selän takana. Kun hymyilen, näytän lasteni mielestä ihan siskoltani, en itseltäni. Ääneni on sekoitus äitiä ja siskoa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Kun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että on oltava kamalan ainutlaatuinen, vapautuu olemaan, noh, oma itsensä.

Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.
Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

”Paina peukaloa ja pikkurilliä tiukasti yhteen – molemmissa käsissä”, lapsi huudahti, kun olin aivastamaisillani. Ehkä säikähdin kimakkaa, yllättävää ääntä, mutta aivastus jäi tulematta. Tai sitten taika oli 8-vuotiaan neuvossa, jonka hän oli saanut mummiltaan.

Opin lapseltani myös kaksi tapaa päästä eroon hikasta. Kun hikka on tuloillaan, tulee toisen pitää käsiään hikottelevan korvilla ikään kuin kuppeina. Sinne menisi hikka. Toisessa tavassa roikutaan sängyltä pää alaspäin ja pidätetään samalla henkeä.

Lapsi on hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole.

Välillä konsti auttaa, useimmiten ei. Lapsi on kuitenkin hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole. Siksi kuuntelen lapseni mummilta saamia neuvoja tarkasti. Yksi toimii erityisen hyvin.

Jos alkaa palella, ratkaisu ei suinkaan ole juoksentelu, hypähtely ja lisävaatetus. Niiden sijaan alamme nostella olkapäitämme ylös rytmikkäästi. Samalla taitamme kämmenselät ranteiden kohdilta ylöspäin. Kyllä alkaa veri kiertää ja vilu ka­toaa. Teho on testattu niin talvella hiihtolenkillä kuin kesällä aamu-uinnin jälkeen.