Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.
Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.

”Saako vanhan puun tappaa?” pohtii Kodin Kuvalehden kolumnisti Kai Lehtinen.

MYRSKYJEN AIHEUTTAMAT pitkätkin sähkökatkokset ovat tuttuja täällä maaseudulla ja aiheuttavat monia ongelmia. Vedentulo lakkaa, talo kylmenee, valoja ei ole, laskuja ei voi maksaa eikä kaupassakaan käydä, jos sieltäkin ovat sähköt poissa.

Siksi kaikkeen pitää varautua. Kaapissa on paristokäyttöisiä lamppuja, ja pienellä aggregaatilla saamme jääkaapin ja pakastimen toimimaan. Puuhellalla lämmitämme ruuan ja tiskiveden. Juureksia on aina maakellarissa.

KEVÄÄN AIKANA meidänkin kylille on kaivettu sähkökaapelia maan alle. Sähköyhtiö lähetti jo syksyllä johtoalueen käyttöoikeussopimuksen. Luimme sen tarkkaan.

Nainen, joka meillä asuu, kiinnitti huomiota erityisesti yhteen kohtaan: ”Verkonhaltijalla on oikeus poistaa tarvittaessa verkon rakentamisen yhteydessä rakennustyön edellyttämältä alueelta puut, pensaat ja oksat. Pihapiiriin istutettuja puita ja pensaita on mahdollisuuksien mukaan suojeltava.”

”Nainen, joka meillä asuu, alkoi suunnitella kukkien siirtoa.”

Aluksi luulimme, että kaivuutyöt tehdään pitkän kukkapenkkimme kohdalta. Niinpä nainen, joka meillä asuu, alkoi suunnitella kukkien siirtoa. Hän manasi ja ehti jo tehdä siirtosuunnitelmat, kun selvisi, että kaivuu tehdäänkin kukkapenkin vierestä. Vuorenkilvet, maksaruohot ja sammalleimut säästyivät pakkomuutolta.

HUOLET EIVÄT loppuneet siihen. Selvisi, että kaapelin tieltä pitää kaataa kaksi isoa, vanhaa puuta.

Vaahtera ja Mänty saivat lähes inhimilliset piirteet, ja niiden suojelua vaati Amerikasta palannut tyttäremmekin. Puut ovat eläneet täällä jo ennen meitä ja vahtineet pihapiiriä uskollisesti vuosikymmeniä! Mikä oikeus niitä on tappaa?

”Vanhoja kränkkiä molemmat, sanoin minä. Se oli virhe.”

Puut eivät kuitenkaan sijainneet alueellamme vaan rajan toisella puolella. Ja muistaakseni joka syksy Vaahteran lehtiä oli manailtu ja haravointiurakkaa päivitelty. Mänty oli osittain kuivunut.

Vanhoja kränkkiä molemmat, sanoin minä.

Se oli virhe. Minä olen kuulemma ihan yhtä lailla kränkkä, eikä minuakaan silti kukaan tule juuriltani kiskomaan ja kappaleiksi pilkkomaan.

ENNEN KUIN naisväki ehti kahlita itsensä puihin, ne oli jo kaadettu. Juuria kiskottiin irti, kun perheen toinen pää saapui töistä.

Itkua väännettiin ja maisemaa kauhisteltiin. Puuvainajat makasivat tien poskessa syyttävät oksat työmiehiin osoittaen.

Kummasti minäkin olin syyllinen, vaikken osallistunut koko urakkaan. En toisaalta ollut vastustanutkaan. Siinä oli riittävästi perusteita vaatia minua tilille luonnonkatastrofista.

”Ensimmäisen myrskyn tullessa muistelemme lämpimässä talossa, että tilanne voisi olla toinenkin.”

No, toivoa sopii, että ensimmäisen myrskyn tullessa muistelemme lämpimässä talossa, että tilanne voisi olla toinenkin. Sähköt pelaavat ja netti toimii.

Luulen, että Amerikasta palannutkin arvostaa silloin kaapelointia, vaikka Mänty ja Vaahtera joutuivat uhraamaan elämänsä. Suuren luokan katastrofi kun tuntuu aina olevan myös se, jos nettiyhteys ei toimi varttiin.

Ulkosuomalainen

Kai Lehtisen kolumni: Saako vanhuksen siirtää juuriltaan?

Jos olet naita aiemmin lukenut, niin itse asiassa vaikka vaimoa kutsutaan nimikkeella "nainen joka meilla asuu" niin voit huomata etta asiat ovatkin enemman linjalla "mies joka naisen talossa asuu"... Lammolla kirjoitettu miehen nakokulmasta mika on myos ihanan simppeli monen asian kohdalla. Joskus simppeli voittaa poliittisesti korrektin. Itse olen naimisissa ja voin sanoa etta talla miehella on sydan oikeassa paikassa. :)
Lue kommentti
Kannattaa olla pikkuisen hörhö. Se voi tehdä elämästä iloisempaa.
Kannattaa olla pikkuisen hörhö. Se voi tehdä elämästä iloisempaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Monet hyvät asiat löytyvät sattumalta.

Jotenkin niin minulle kävi erään kelon kanssa. Huomasin sen joitakin vuosia sitten, elämäni apeana keväänä, kävelyretkelläni. Se tuli vastaan pienen polun varrella, aivan meren rannassa.

Silitin sen sileää pintaa. Vilkuilin ympärilleni – eihän kukaan näe – ja painoin poskeni sen kylkeen. Suljin silmäni. Kuulin meren kohinaa, puiden huminaa, lintujen laulua. Alkoi naurattaa, vaikka vielä äsken oli surettanut.

Niin minusta tuli puunhalaaja.

Monet hyvät asiat tapahtuvat sattumalta. Parhaita niistä tulee jakamalla.

Puhdasoppisten puunhalaajien mielestä kannattaisi varmaankin halata jotain elävää. Pystyynkuolleesta männystä tuskin virtaa energiaa.

Mutta jotain ihmeellistä siinä tapahtuu. Kysykää vaikka ystäviltäni.

Arastellen ja kankeasti he suostuivat kokeilemaan, kun esittelin heille keloni. Mutta äkkiä heistäkin tuli halukkaita halaajia. Jos nyt lenkillämme meinaan epähuomiossa juosta harmaan pökkelön ohi, he huudahtavat: ”Eikö muka halata!”

Taas muistan: Monet hyvät asiat tapahtuvat sattumalta. Parhaita niistä tulee jakamalla.

Talvella on vaikea muistaa, miten hyvää jäätelö on auringossa syötynä.
Talvella on vaikea muistaa, miten hyvää jäätelö on auringossa syötynä.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Se on oikeastaan aika vanha ja karmea ovi. Maali rapisee sieltä täältä, ja lukitessa ovea täytyy täräyttää oikein kunnolla ennen kuin lukko napsahtaa kiinni.

Vaikka asumme kerrostalossa, asuntoomme on pihakadun varrella oma sisäänkäynti.

Talvisin kiroan sitä. Ovi on eristetty niin huonosti, että alareunassa oven ja karmin väliin jää silminnähtävä rako. Tuulen tuntee sisällä asti, ja kerran talvimyrsky oli puhaltanut raosta eteiseen pikkuruisen lumikasan.

Juuri siinä ovessa on kuitenkin jotain erityistä.

Näen, kuinka räkättirastas pomppii pihatien toisella puolella.

Kesällä saatan avata sen ammolleen ja istahtaa kynnykselle lukemaan hyvää kirjaa. Viereen teekuppi tai lasi kylmää mehua. Näen, kuinka räkättirastas pomppii nurmella pihatien toisella puolella.

Siinä muistan taas, mitä niinä talvipuhurin sekaisina päivinä olin unohtanut: Että ne pimeät päivät loppuvat joskus. Että kesäaamuisin sängystä nouseminen on paljon helpompaa ja salmiakkituutti niin hyvää. Miltä auringon lämpö tuntuu iholla.

Vihdoin valo saa paistaa sisään asti.