TÄTÄ MIETIN. Mummojen pitäisi kuulemma välittää viisautta jälkipolville. Toimittaja ja mummo Tarja Hirvasnoro arvelee nyt keksineensä yhden aika fiksun ajatuksen välitettäväksi.
Nyt kuulkaa, kun tämä isoäiti on oppinut elämässään yhden viisauden! Oletteko valmiit? Tässä se tulee: parhaat asiat alkavat syvästä pettymyksestä.
Totta se on. Itse en olisi edes syntynyt ilman pettymystä, eivätkä olisi syntyneet lapseni eivätkä lapsenlapsenikaan. Tätä olemme usein taivastelleet, kun olemme istuneet iltaa perheen kesken.
Hedelmällisten takaiskujen sarja alkoi, kun muuan maalaistyttö haki 1950-luvulla kauppakouluun ja jäi ensimmäiselle varasijalle. Sisuuntuneena tyttö päätti lähteä työharjoitteluun keräämään pisteitä uuteen yritykseen. Paikka löytyi pienestä kyläkaupasta, ja kas, kaupan lähellä asui kotitilallaan nuori naimaton mies. Arvasitte jo. Äitini ja isänihän ne siinä tapasivat.
Sama toistui seuraavassa polvessa. Muistan aina onton tunteen vatsassa, kun avasin yliopistosta tulleen kirjekuoren ja luin viestin. Ei tärpännyt opiskelemaan pääsy ensimmäisellä yrittämällä, ei… Mutta toisella tärppäsi! Ja eikös juuri sillä samalla kurssilla aloittanut yksi erityisen kiinnostava miekkonen.
Kahden vuoden kuluttua olimme naimisissa, ja halusimme saman tien vanhemmiksi. Itkin itseni melkein tajuttomaksi, kun kaivattu raskaus päättyi keskenmenoon.
Tätä olen aina lapsilleni kertonut: jos tuo raskaus olisi onnistunut, heitä ei olisi olemassa. Jotkut muut lapset voisivat olla, mutta ei juuri heitä. Ajatuskin järkyttää.
Ja jos heitä ei olisi, minulla ja sillä erityisen kiinnostavalla opiskelukaverilla ei olisi nyt kahta maailmankaikkeuden ihmeellisintä lapsenlasta. Se olisi pöyristyttävä, ravistava, ylitsepääsemätön menetys sekä meille että maailmankaikkeudelle.
Joten tässä vielä tämän isoäidin toistaiseksi ainoa viisaus kiteytettynä elämänohjeeksi. Välitän sen ehdottomasti myös nuoremmille sukupolville, halusivat he tai eivät:
Pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä! Ilman niitä ei synny mitään hyvää.
