Toimittaja ei ehtinyt saada isovanhemmiltaan hienoja elämänohjeita. Jotain mummo hänelle silti opetti.

Luin netistä kirjoituksen, jossa ikäiseni toimittaja kertoo, mitä on oppinut isovanhemmiltaan. Hän listaa hienoja ja lämpimiä elämänohjeita: huumorintajulla selviää kaikesta, terveyttä pitää arvostaa, tosirakkautta on olemassa (kuten hänen 64 vuotta naimisissa olleet mumminsa ja ukkinsa osoittivat). Kirjoittaja muistaa isoäitinsä kertomat hauskat tarinat yksityiskohtaisesti.

Hymyilytti, mutta samalla tulin vähän surulliseksi. Olin viisi, kun Alzheimer vei mummin ja seitsemän, kun tuli vaarin vuoro. Ukki kuoli yllättäen ollessani kymmenen, ja rakasta mummoani jäi ikävöimään 13-vuotias Eveliina.

Aloin miettiä, mitä minä voin sanoa oppineeni isovanhemmiltani. Heidän tarinansa olen kuullut vanhemmiltani eivätkä isovanhemmat kertoneet yleviä elämänohjeita pikkulapselle.

Minun oppimani asiat ovat pieniä: oivalluksia, jotka olen tehnyt aikuisena muistelemalla isovanhempieni arkisia tekoja. Mummolta olen oppinut ainakin nämä asiat:

1. Eläimet ovat perheenjäseniä. Kun tätini oli matkoilla, mummo hoiti tämän koiraa. Mummo paistoi koiralle lettuja, ja jos tämä ei jaksanut kaikkia, hän söi yhden itsekin. Topi palasi mummon luota aina onnellisena, vähän pyöristyneenä ja valtavan rakastettuna. Nyt hellin omaa koiraani melkein yhtä paljon. En tosin paista sille lettuja. Vielä.

2. Itse tehty on paras lahja. Mummo oli innokas neuloja. Lapsena pehmeät paketit eivät niin innostaneet, mutta nyt varjelen viimeisiä mummon kutomia lapasia. Aloin itse neuloa sukkia joululahjapaketteihin lukioikäisenä. Mummo ei ehtinyt opettaa, mutta olisi varmasti minusta ylpeä.

3. Matkusta aina kun voit. Muistan mummon kodista parhaiten kirjahyllyn valokuva-albumit. Kaivoin ne esiin yhä uudelleen ja ihmettelin rakeisia kuvia nuoresta naisesta Kanariansaarilla. Mummo matkusti vielä vanhanakin. Uskon, että tärkeintä mummolle ei ollut eksoottinen kohde, vaan läheisten kanssa eletyt hetket.

4. Herkuttelusta pitää iloita. Menin tokaluokkalaisena joka päivä mummon luo iltapäivähoitoon. Usein hän sujautti käteeni kolikoita ja lähetti kauppaan. Hain sieltä kaurakeksejä, Omar-karkkeja tai Pirkan minttusuklaanameja. Söimme niitä samalla kun katsoimme Kauniita ja rohkeita tai Onnenpyörää emmekä kertoneet suuhygienisti-äidilleni mitään. Mummon maailmassa herkkuhetkeä ei seurannut morkkis, vaan hyvä mieli. Tämän yritän muistaa nyt, kaikkien ulkonäköpaineiden ja laihdutusohjelmien keskellä.

5. Aina voi oppia. Mummo oli jo aika vanha, kun markat muuttuivat euroiksi. Hän kantoi mukanaan lunttilappua, joka muistutti, paljonko puolitoista euroa oli oikeassa rahassa. Hän puhui markoista loppuun saakka, mutta tärkeintä oli se, että hän yritti oppia. Minä elän maailmassa, joka mahtuu puhelimeen. Mietin välillä, ymmärtäisikö mummo Facebookin tai Netflixin päälle. Ainakin hän kuuntelisi kiinnostuneena.

 

Mikä isovanhempasi neuvo tai häneltä opittu asia on jäänyt mieleesi? Kerro kommenteissa!

Ani

Lettuja koiralle ja muut mummon opit

Minun HeinolanMummoni soitti aikoinaan luokseen oppimaan läskisoosinteon, kuulemma hänen miniästään ei ollut siihen oppiin ja on sitten joku joka osaa kun hänestä aika jättää:) Edelleen taidan olla suvussa ja ystäväpiirissä ainoa joka sen taidon taitaa, minulla on vaan kovin vähän nykyään kavereita nauttimassa tätä herkkua, tässä trendi-ruoka-hapatuksen kulta-aikana!
Lue kommentti

TÄTÄ MIETIN. Vedessä lilluminen on uskomattoman vaikuttava kokemus, talvellakin. Varsinkin talvella.

Onhan uiminen aina ollut kivaa, ainakin jos vesi on lämmintä. Mutta uusin ihanuus tekee siitä vieläkin ihanampaa. Sen tekee kylmän talvi-ilman ja lämpimän uimaveden yhdistelmä, johon on mahdollisuus nykyisin Helsingissä Kauppatorin kulmilla ulkoaltaalla.

Ensin saunaan kuumenemaan, sitten pyyhkeen suojassa ulos ja kiireesti kohti allasta!

Koillistuuli puhkuu kylmänä viimana, varpaita kipristelee ja pyyhkeeseen pitää kietoutua tiukasti. Mutta pieni urheus palkitaan: vesi tuntuu iholla kuumalta ja näyttää yhtä turkoosilta kuin kesällä Välimerellä. Pakkasella veden pinnasta nousee mystinen höyry.

On joitakin asioita, joita varten kannattaa elää. Lämpimässä vedessä lilluminen on ehdottomasti yksi niistä.

Omakotiasujalla ei ole tylsää hetkeä, kirjoittaa Kai Lehtinen kolumnissaan.

Kaikki liikenevä aikani on tänä syksynä mennyt uuden verstasrakennuksen ja pannuhuoneen rakentamiseen. Vanhan tuhosi tulipalo. Vielä on paljon tekemistä, mutta onneksi isoimmat hankkeet on saatu hyvälle mallille ennen talven tuloa.

Kun uusimme pannuhuoneen, päädyimme vaihtamaan hakelämmityksen pellettilämmitykseen. Syksyn ajan olenkin opetellut puupellettisysteemin saloja. Välillä on pitänyt yötä myöten ravata pannuhuoneessa, kun pellettien syöttöputki on reistannut tai puhdistusarina on jumiutunut. Pikkuhiljaa laite on tullut tutuksi, mutta aikaa siihen on kyllä tuhraantunut, ja hermoja on koeteltu.

Samaan aikaan on pitänyt kunnostaa traktoria. Sillä kuljetamme pellettiä lämmitykseen ja heinää hevosille. Sillä myös aurataan lumet ja vedetään milloin kenenkin autoja ojasta. Kapine on välttämätön, mutta vaatii jatkuvaa korjausta.

Siinä sivussa on jokseenkin kunnialla pantu piha talvikuntoon. Sadon korjaaminen maakellariin, kasvimaitten jyrsiminen, haravoinnit, kesäkalusteiden varastoimiset, syysistutukset, nurkkien kunnostukset ja sekalaisten romppeiden kuljettaminen kaatopaikalle ovat jokasyksyisiä omakotiasujan puuhia.

Vanhassa talossa eivät hommat loput

Joka syksy mietin, voisimmeko päästä helpommallakin. Samaa tulee mietittyä myös talviaamuisin, kun on kiire, mutta metriäkään ei pääse eteenpäin, ennen kuin lumityöt on tehty.

Rehellisesti sanottuna samoja ajatuksia pyörii päässä keväisinkin, kun kiireessä tekemättömiksi jääneet työt hyppivät lumien sulettua silmille, kasvimaat pitää jyrsiä, istutuspuuhat aloittaa ja klapeja tehdä.

Puhumattakaan kesästä, kun nurmikko kasvaa sitä vauhtia, että ruohonleikkuria ei ehdi talliin ajaa, kun toisesta päästä pihaa pitää jo aloittaa uudestaan. Samaan aikaan voisi istua laiturilla ja heilutella varpaita vedessä, kaikkia kuutta – neljä menetin aikoinaan klapikoneonnettomuudessa.

Vanhan omakotitalon omistajan pitää venyä maalariksi, muurariksi, huoltomieheksi, putkimieheksi, puutarhuriksi ja rakennusmieheksi.

Mutta laiturilla loikoilusta on turha haaveilla, sillä talon ikkunanpielet pitää hioa ja maalata ja koko ulkomaalauskin uusia. Puhumattakaan terassien öljyämisestä ja puutarhakalusteiden kunnostamisesta. Ja laiturin kunnostamisesta.

Vanhan omakotitalon omistajan pitää venyä maalariksi, muurariksi, huoltomieheksi, putkimieheksi, puutarhuriksi ja rakennusmieheksi. Tai jos tarkkoja ollaan, niin oikeastaan huoltohenkilöksi, putkihenkilöksi ja rakennushenkilöksi. Omakotitalon isännän ja emännän työt ovat meilläkin nykyään henkilön ja henkilön töitä. Olivatpa kumman henkilön hyvänsä, niin niitä riittää, jos asuu vanhassa talossa.

Kerrostalossa kävisi aika pitkäksi

Miksi ihmeessä en sitten asu kerrostalossa?

Miten vaivatonta olisikaan talvella kotiin tultua hypätä sohvalle ja nauttia tasalaatuisesta lämpötilasta. Talvimyräkän yllättäessä voisi seurata lumitöiden edistymistä ikkunasta. Sauna lämpiäisi nappia painamalla, eikä kovallakaan pakkasella tarvitsisi pelätä putkien jäätymistä. Jos ongelmia tulisi, voisi soittaa huoltohenkilölle.

Kerrostalon pihalle ei kaiketi voi tehdä omaa kasvimaata tai hevosille tarhaa.

Lyhyesti: En asu kerrostalossa siksi, että viikon kuluttua aika tulisi pitkäksi. Kun on tottunut tekemään asioita vaikeamman kautta, siitä on tullut tapa. Kerrostalossa ei myöskään voi pitää verstashuonetta ja työkaluja. Eikä kerrostalon pihalle kaiketi voi tehdä omaa kasvimaata tai hevosille tarhaa.

Omasta saunasta pitää päästä suoraan uimaan. Kuinkahan monessa kerrostalossa katsottaisiin suopeasti, kun saunomisen välissä rappukäytävää pitkin juoksisi mies ilkosillaan ulos lumeen kierimään?