”Elämä, josta on riisuttu pois kaikki mahdollinen vaiva, ei ole vaivatonta vaan raskasta”, toimittaja Anna Sillanpää ajattelee.
”Ottaisinko koiran? Tekisi niin mieli”, kaverini kysyi kerran Facebookissa.
Joku hänen tuttavistaan vastasi:
”Ota kuule ensin naapurin koira viikoksi lainaan. Ulkoiluta sitä rännässä ja pakkasessa aamukuudelta ja moppaa pari kertaa sen ripulit ja oksennukset. Ihan hirveä vaiva. Lapsetkin kyllästyvät viikossa, yksin saat ulkoiluttaa.”
Olen kuullut monta kertaa samantyyppisen keskustelun.
Vaiva ei mitenkään vähennä sitä hillitöntä iloa, mitä koira tuo jokaiseen päivääni.
Hankkisinko koiran? Älä. Siinä on hirveä vaiva.
Uskaltaisinko muuttaa? Alkaa seurustella? Erota? Vaihtaa ammattia?
Älä, älä, älä, älä. Ihan hirveä vaiva.
Minulla on koira ja voin vakuuttaa, että siinä on järjetön vaiva. Mutta vaiva on itse valittu eikä mitenkään vähennä sitä hillitöntä iloa, mitä koira tuo jokaiseen päivääni.
”Siitä on hirveästi vaivaa” on ehkä maailman hölmöin syy jättää jokin asia tekemättä. Lähes kaikista parhaista asioista on nimittäin vaivaa: Hyvän ruuan kokkaamisesta on vaivaa, lapsista on vaivaa, parisuhteesta on vaivaa, työstä on vaivaa, matkustamisesta on vaivaa, juhlien järjestämisestä ystäville on vaivaa, sukulaissuhteista on vaivaa, kukkien kastelemisesta on vaivaa, minkä tahansa taidon opettelemisesta on vaivaa.
Ihminen tarvitsee vaivaa.
Toisin sanoen elossa olemisesta on vaivaa.
Elämä, josta on riisuttu pois kaikki mahdollinen vaiva, ei ole vaivatonta vaan raskasta. Kun menettää halunsa nähdä yhtään vaivaa, kun ei jaksa enää edes nousta sängystä eikä pestä hiuksiaan, olo on kaikkea muuta kuin kevyt.
Ihminen tarvitsee vaivaa. Niin kauan kuin sitä jaksaa nähdä edes hiukan, kaikki on aika hyvin.
