Kirjailija Heikki Valkama asui lapsuutensa Japanissa. Paluu Suomeen jätti juurettomuuden tunteen. Sitä helpottaa, kun voi jakaa muistot Antti-veljen kanssa. ”On tärkeää, että lähellä on ihminen, joka ymmärtää, mistä olen tullut.”
”Olemme isoveljeni Antin kanssa ihmisinä monessa toistemme vastakohtia. Minä olen sosiaalinen, liikunnallinen ja nopeatahtinen, Antti hiljaisempi, harkitsevainen ja omissa oloissaan viihtyvä lukutoukka. Eroista huolimatta olemme aina tulleet mainiosti juttuun.
Yksi iso syy siihen lienee rakkaus Japania kohtaan. Se on paitsi entinen kotimaamme, myös yhteinen intohimomme. Kun näemme toisiamme, käymme usein syömässä japanilaista ruokaa ja juttelemme lähinnä Japani-aiheista.
Olin puolivuotias, kun perheemme muutti Forssasta Shikokun saarelle, keskelle japanilaista maaseutua. Antti oli tuolloin kolme ja isoveljemme kuusi. Pikkusiskomme syntyi, kun asuimme Japanissa.
Vanhempamme työskentelivät lähetyssaarnaajina. Kotona ruoka- ja iltarukoukset kuuluivat asiaan. Muuten elimme normaalia perhearkea. Meillä oli vähemmän tiukka kasvatus kuin jossakin muissa lähettiperheissä.
”Meille oli tavallista, että päiväkodissa harjoiteltiin sumopainia.”
Japanin maaseudulla ei 1970-luvulla juuri näkynyt länsimaalaisia. Olimme paikallisille ihmetyksen aihe. Meitä tultiin kättelemään kadulla, ja vaaleita hiuksiamme hipelöitiin. Välillä se tuntui ärsyttävältä.
Olimme kuitenkin niin pieniä, että opimme nopeasti kielen ja kasvoimme japanilaiseen kulttuuriin. Meille oli tavallista, että päiväkodissa harjoiteltiin sumopainia.
Meistä sisaruksista minä ja Antti hengailimme eniten yhdessä. Tykkäsimme leikkiä mielikuvitusleikkejä ja lukea paljon. Esiteini-iässä löysimme japanilaiset sarjakuvat ja upotimme niihin viikkorahamme. Kävelimme joka viikko lähikioskille ostamaan puhelinluettelon kokoisen lehden.
”Nyt itse isänä ajattelen, että olisi ollut vaikeaa lähettää lapsiani 7-vuotiaina kahdeksi viikoksi pois kotoa.”
Isoveliasetelma korostui, kun aloitin koulun 7-vuotiaana. Kävimme suomalaista sisäoppilaitosta, joka sijaitsi Japanin pääsaarella, Honshūlla. Koulumatka kesti 6–7 tuntia, ja se taitettiin laivalla ja junalla. Asuimme koululla aina kaksi viikkoa, joiden jälkeen vietimme kolme päivää kotona.
Podin alussa koti-ikävää. Joskus tuli iltaisin sängyssä itku. Silloin oli suuri etu, että sain asua isoveljen kanssa samassa huoneessa.
Meille tuo oli normaalia, mutta nyt itse isänä ajattelen, että olisi ollut vaikeaa lähettää omia lapsiani 7-vuotiaina kahdeksi viikoksi pois kotoa.
Noin viiden vuoden välein asuimme pidempiä jaksoja Suomessa, kuten lähettiperheillä oli tuohon aikaan tapana. Muutto Suomeen oli minulle aina vaikeaa, sillä side Japaniin oli paljon vahvempi.
Japaniin jäi kaikki, mihin olin tottunut: ystävät, ympäristö, ruoka. Helpotti, kun pystyi jakamaan Antin kanssa Japani-juttuja.
Muutimme Suomeen, kun olimme teini-iässä. Myöhemmin asetuin Helsinkiin ja Antti Hämeenlinnaan.
”Kun kävin läpi avioeroa, pyysin Anttia kaljalle. Riitti, että veli kuunteli.”
Antti edustaa elämässäni vakautta. Se on iso juttu matkalaukkulapselle, jonka elämää on aina leimannut tietynlainen juurettomuus.
Nykyisin näemme ehkä kerran kuussa ja viestimme pikaviestipalvelussa, yleensä työ- tai perheasioista. Joskus saattaa olla kuukausiakin, ettemme ole yhteyksissä, mutta vaikka emme olisi puhuneet hetkeen, tiedän, että veli on aina olemassa.
Antti ei ole ensimmäinen henkilö, jolle tilitän vaikeuksistani, mutta pystymme puhumaan kaikesta. Kun kävin esimerkiksi läpi avioeroa, pyysin Anttia kaljalle. Riitti, että veli kuunteli.
Yleensä juttelemme Japani-aiheista. On tärkeää, että lähellä on ihminen, joka ymmärtää, mistä olen tullut.
90 prosenttia asioista, jotka kuuluvat menneisyyteeni, ovat sellaisia, joista en pysty keskustelemaan muiden kuin Antin kanssa. Osaan esimerkiksi loputtomasti japanilaisia popbiisejä ja baseball-pelaajien nimiä 30 vuoden takaa.
Antti on yksi harvoista, joka ymmärtää ja jaksaa kuunnella – tai ainakin esittää olevansa kiinnostunut.”
Kodin Kuvalehden 12/2023 Perhekuvioita-jutussa Heikki ja Antti Valkama kertovat veljessuhteensa tarinan. Miten veljesten täysin erilaiset arvomaailmat näkyvät arjen kohtaamisissa? Millaisista asioista veljestä on apua ja tukea? Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaajaa, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
