Kailla riittää kotonakin töitä eläinten hoitamisessa. Hän saattaa myös kokeilla niiden kanssa koulutusideoitaan. Piharakennuksen kyyhkyset ovat tottuneet Kain läsnäoloon.
Kailla riittää kotonakin töitä eläinten hoitamisessa. Hän saattaa myös kokeilla niiden kanssa koulutusideoitaan. Piharakennuksen kyyhkyset ovat tottuneet Kain läsnäoloon.

Kai Mattsson työskenteli yli 30 vuotta delfiinien kouluttajana. ”Delfiineistä luopuminen oli minulle kriisi, ja samoihin aikoihin hajosi myös perheeni. Seurasi tyhjiö.” 

”Minusta tuli oman elämäni Jacques Cousteau, kun sain 18-vuotiaana kesätöitä Särkänniemen akvaariosta. Sain tutustua ihailemaani vedenalaiseen maailmaan. Pääsin kyllä myös jynssäämään hylkeiden altaita. Siitä lähtien, eli vuodesta 1982, olenkin sitten ollut Särkänniemessä töissä.

Siihen aikaan ei ollut eläinalan koulutusta, mutta olen oppinut tekemällä. Merivesiakvaariot vaativat oman osaamisensa, ja sitä sain kokeneemmilta hoitajilta ja ottamalla itse kirjoista selvää.

Viisi pullokuonodelfiiniä Floridasta saapui Särkänniemeen toukokuussa 1985. Seurasin niiden tuloa jännittyneenä. Hollantilainen delfiinikouluttaja tuli kouluttamaan meitä eläintenhoitajia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun ensimmäisen kerran hyppäsin delfiinialtaaseen, Näsi rantautui saman tien altaan reunalle. Se oli vain hauska sattuma. Siitä oli joka tapauksessa pitkä matka saada delfiini vaikkapa heittämään minut jalkapohjasta korkealle ilmaan tai vilkuttamaan yleisölle sivueväänsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koulutuksen periaatteena oli positiivinen palkitseminen. Kun toivotusta käyttäytymisestä seuraa jotain kivaa, sillä on taipumus uusiutua. Kun delfiini teki sen, mitä haluttiin, oikea liike ikään kuin merkattiin pillillä ja eläin sai sen jälkeen palkkion. Se saattoi olla lelu, vapaa-aikaa, rapsutus tai jokin makupala. Palkkion vaihteleminen moninkertaisti eläimen motivaation.

”Delfiinien koulutuksen periaatteena oli positiivinen palkitseminen.”

En pitänyt siitä, että yleisö puhui tempuista, kun delfiini vaikka hyppäsi renkaan läpi tai työnsi kouluttajaa veden alla kuonollaan. Ne eivät olleet vain temppuja, vaan viikkojen tai kuukauden työn tuloksia. Yleisö ei myöskään tiennyt, että delfiinille oli vaikeampaa opettaa oman vuoronsa odottamista kuin niin sanottujen temppujen tekemistä. Odottaminen ei tuottanut sille endorfiineja, kuten fyysinen toiminta tuotti.

Delfiinipersoonat opettivat jälleen kerran, miten hillitön rikkaus luonnossa vallitsee. Ei vain lajien kirjon puolesta vaan myös lajin persoonallisten yksilöerojen takia. Veera oli omapäinen, Delfi oli totinen mutta tyylitajuinen, Niki rasavilli, Näsi aina uskollinen ja aina mukana ja Joona särmikäs mutta tunnollinen. Myöhemmin syntyneet Leevi ja Eevertti olivat vauhdikkaita tapauksia ja kaikkien hoitajien silmäteriä.

Delfiinit osoittivat kiintymystään meihin hoitajiin. Aamulla ne tulivat morjenstamaan meitä altaan reunalle. Siinä sitten seurusteltiin, rapsuteltiin niitä ja leikittiin. Joku tykkäsi siitä, että otettiin pyrstöstä kiinni ja pyöriteltiin. Joku toi lelun ja kutsui leikkiin.

”Aamulla delfiinit tulivat morjenstamaan meitä hoitajia altaan reunalle.”

Näytöksiä oli vuosien mittaan lukemattomia ja katsojia yhteensä miljoonia. Välillä näytökset tuntuivat minusta sairaan makeilta, välillä ne tuntuivat työläiltä tai jopa täysin kypsiltä.

Ihmiset olivat kuitenkin usein liikuttuneita näytöksen jälkeen. Eräs 90-vuotias mies jopa lauloi meille kiitokseksi. Omat lapseni tykkäsivät hurjasti delfiineistä. He olivat usein auttelemassakin minua töissäni, lähinnä kai leikkimässä delfiinien kanssa.

Kritiikki delfinaariota kohtaan alkoi kasvaa 2000-luvun alussa. Ymmärsin kritiikin syyt, mutta tiesin, että delfiinien palauttaminen mereen ei ollut vaihtoehto. Ne olivat tottuneet hakemaan ihmisiltä ruokaa ja olisivat joutuneet rannikoilla vaaraan, esimerkiksi suurten huvijahtien silpomiksi.

Kai soittaa saksofonia Mooseksen parta -nimisessä gospelbändissä. Bändi aloitti vuonna 1995 eikä aio koskaan lopettaa. Pisara on lennähtänyt olkapäälle.
Kai soittaa saksofonia Mooseksen parta -nimisessä gospelbändissä. Bändi aloitti vuonna 1995 eikä aio koskaan lopettaa. Pisara on lennähtänyt olkapäälle.

Ylipäätään eläintarhoissa tilanne on se, että emme pysty välttämättä tarjoamaan eläimille juuri samanlaisia olosuhteita kuin mitä niillä on luonnossa. Mutta voimme jäljitellä luontoa ja järjestää eläimille joitain korvaavia asioita, joiden avulla niiden hyvinvoinnista huolehditaan. Delfiineille tämä tarkoitti virikkeiden tarjoamista.

Eläintarhat ovat antaneet tärkeää tietoa eläinten käyttäytymisestä, fysiologiasta ja lääkinnästä sellaisille paikoille, joissa pelastetaan luonnoneläimiä. Tämän tiedon ansiosta lajeja on jopa säästynyt sukupuutolta.

Delfinaario suljettiin lokakuussa 2016. Oli tavallaan helpottavaa, että delfiinit saivat paikan kreikkalaisesta delfinaariosta, sillä tunsin paikan pitäjät ja tiesin, että heillä oli eläinhoidon etiikka kohdallaan.

Delfiineistä luopuminen oli minulle kuitenkin kriisi. Seurasi tyhjiö. Delfiiniyksilöt olivat olleet elämässäni yli 30 vuotta. Olin tehnyt koko työurani täysillä töitä niiden hyvinvoinnin eteen. Vieläkin on vähän hankalaa puhua asiasta.

Samoihin aikoihin elämäni oli muutenkin vaikeassa vaiheessa. Avioeron takia perheeni hajosi. Tuntui, että nyt menee kaikki. Mutta eihän niin käynyt. Lapset siirtyivät vuoroviikkoasumiseen. Myös terveys ja asunto olivat tallella, samoin työpaikka.

”Vieläkin on vähän hankalaa puhua delfinaarion sulkemisesta.”

Sain lohtua ja tukea kristillisestä uskostani. Kriisin keskellä ihminen yleensä kysyy ’miksi’. Se on kuitenkin kysymys, johon vastausta ei saa. Siksi on vain sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Elämäni muuttui, mutta aloin oivaltaa, että toisenlaisellakin elämällä on arvonsa.

Kun sataa räntää, en avaa kissalleni ovea. Se ei tiedä, että ulkona on kurja keli. Se ei ehkä näe, että oven kiinni pitäminen on huolehtimista ja suojelemista. Samalla lailla ajattelen, että meistä ihmisistä huolehditaan. Ehkä minä olisin saanut räntää niskaani, jos minulle olisi suotu se, mitä itse halusin.

”Aloin oivaltaa, että toisenlaisellakin elämällä on arvonsa.”

Eron jälkeen aloin hankkia eläimiä kotiin, halusin eläinperhettä ympärilleni. Koin iloa siitä, että pystyin tarjoamaan näille pelastetuille ja kodinvaihtajille hyvän kodin. Näen lemmikeissä ja kotieläimissä myös kasvatuksellisen puolen. Lapseni oppivat vastuullisuutta eläinten hoitamisessa.”

Miten Kain eläinrakkaus näkyi lapsena? Mikä oli hänen ensimmäinen lemmikkieläimensä? Mitä eläimiä Kain kodissa nykyään asustaa, ja mitä hän tekee työkseen? Lue Kain koko elämäntarina Kodin Kuvalehdestä 13/2022. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla