Jari Mönkkönen on opettanut omille lapsille, mitä trampoliinilla saa ja mitä ei saa tehdä. ”Tiedän, että poikaporukassa pomppiessa meilläkin on silti tehty tyhmiä, vaarallisia juttuja.”
Jari Mönkkönen on opettanut omille lapsille, mitä trampoliinilla saa ja mitä ei saa tehdä. ”Tiedän, että poikaporukassa pomppiessa meilläkin on silti tehty tyhmiä, vaarallisia juttuja.”

Kun entinen voimistelija Jari Mönkkönen makasi teho-osastolla neliraajahalvantuneena, hän mietti, kuinka voisi säästää nuoria omalta kohtaloltaan. Mieleen tulivat kotipihojen trampoliineilla hurjasti hyppivät lapset. ”Haluan nostaa esiin trampoliinilla hyppimisen ilon, mutta myös turvallisuuden tärkeyden.”

97 päivää on pitkä aika maata ja katsoa kolmeen suuntaan: seinään, kattoon ja toiseen seinään. Niin kauan entinen voimistelija Jari Mönkkönen oli Töölön sairaalan teho-osastolla kesällä ja syksyllä 2016. Hän oli tullut kaksoisvolttia takaperin paikaltaan tehtyään alas volttimonttuun niskalleen ja neliraajahalvaantunut.

Niiden 97 päivän aikana Jari ehti ajatella paljon. Vaimoa ja lapsia, omia kuntoutumismahdollisuuksia, sitä, koska pääsee kotiin ja pääseekö ylipäätään. Jari ei voinut ymmärtää, kuinka hänelle oli voinut käydä näin – ja samaan aikaan hän mietti, että ennemmin hänelle kuin jollekin elämänsä alussa olevalle nuorelle.

”Siinä seinää ja kattoa katsoessani ajattelin, että en halua, että yksikään nuori joutuu kokemaan tämän kohtalon.”

”Olin halvaantuessani 42-vuotias. Olin ehtinyt saada hienon perheen, tärkeän työn ja urheilulta valtavasti. Työssäni palomiehenä olin nähnyt, miten pienestä elämä voi olla kiinni, ja nyt koin sen itse.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Siinä seinää ja kattoa katsoessani ajattelin, että en halua, että yksikään nuori joutuu kokemaan tämän kohtalon. Kaikessa elämässä on riskinsä, mutta monet vaaralliset tilanteet voisi estää, jos tietoa olisi enemmän.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yksi sellainen tilanne on trampoliinilla hyppiminen. Kun Jari loukkaantui heinäkuussa, omassa kotipihassa ja joka toisessa naapurin pihassa oli trampoliineja ja lauma lapsia hyppimässä. Joskus Jari näki, että touhussa ei ollut järki mukana. Vielä paljon useammin siinä ei ollut järki mukana silloin, kun aikuisia ei ollut näkemässä.

”Itse tykkäsin ennen onnettomuuttani extreme-urheilusta. Monesti se, mikä mielestäni oli hauskaa, oli turhan uhkarohkeaa.”

”Jo teho-osastolla aloin miettiä, että haluaisin nostaa esiin trampoliinilla hyppimisen turvallisuuden. Trampalla hyppimisen ilo ja toisaalta riskit koskevat valtavan suurta määrää lapsia ja nuoria. Myös omia lapsiani.”

Tärkeä työ auttaa elämän uudelleen rakentamisessa

Ajatus trampoliinikilpailusta syntyi silloin. Puoli vuotta onnettomuutensa jälkeen Jari ja Sanna-vaimo alkoivat etsiä yhteistyökumppaneita, jotta pystyisivät järjestämään valtakunnalliset trampoliinikilpailut. Tavoitteena oli järjestää kilpailu, joka kannustaisi lapsia ja nuoria liikkumaan mutta toisi samalla esiin turvallisuusasioita.

”Itse tykkäsin ennen onnettomuuttani extreme-urheilusta. Monesti se, mikä mielestäni oli hauskaa, oli turhan uhkarohkeaa. Samanlaisia vähän tyhmänrohkeita poikia ja tyttöjä on kotipihojen trampoliineilla paljon”, Jari sanoo.

”Itsestäni on vammautumisen jälkeen tullut hirmu varovainen. Koko ajan sanon lapsilleni, että muistakaa pitää pyöräillessä kypärää ja trampalla ei hypitä liian erikokoisten kavereiden kanssa.”

”Trampoliinitemppuilussa kotipihoilla, sisäleikkipuistoissa ja muualla on maltettava edetä rauhassa ja opetella tekniikat oikein. Itsestäni on vammautumisen jälkeen tullut hirmu varovainen. Koko ajan sanon lapsilleni, että muistakaa pitää pyöräillessä sitä kypärää ja trampalla ei hypitä liian erikokoisten kavereiden kanssa.”

Mönkkösten ideoima trampoliinikilpailu toteutui. Free Trampoline SM -kiertue alkoi tämän vuoden maaliskuussa. Nyt kiertue on ollut kuudella paikkakunnalla, edessä on vielä kolme kaupunkia ja osakilpailua ennen toukokuussa Vantaan Superpark-sisäleikkipuistossa järjestettävää trampoliinihyppimisen suomenmestaruusfinaalia.

Jari ja Sanna Mönkkönen mukana Vuokatin osakilpailussa huhtikuussa. ”Ennen kisaa kerron kilpailijoille turvallisuusohjeita. Puhun siitä, että trampalla ei saa buustata eli pompauttaa kaveria ja että on opeteltava rauhassa temppu kerrallaan”, Jari sanoo.
Jari ja Sanna Mönkkönen mukana Vuokatin osakilpailussa huhtikuussa. ”Ennen kisaa kerron kilpailijoille turvallisuusohjeita. Puhun siitä, että trampalla ei saa buustata eli pompauttaa kaveria ja että on opeteltava rauhassa temppu kerrallaan”, Jari sanoo.

”Kisakiertue on ollut yksi asia, joka on auttanut minua elämän uudelleen rakentamisessa, samoin työnteon jatkuminen liikunnan ja nuorten parissa muuten. Jotenkin olen saanut suljettua katkeruuden pois mielestäni. Lääkärit eivät lupaa tilaani parannusta, mutta edelleen ajattelen, että jonakin päivänä vielä nousen pyörätuolista. Sitä ennen teen niitä tärkeitä ja hienoja asioita, joita voin.”

Jari Mönkkönen kertoo Kodin Kuvalehden videolla kolme tärkeää asiaa pihatrampoliineilla hyppiville ja mitä myös jokaisen vanhemman pitäisi turvallisuudesta tietää. Video on tehty kesällä 2017.

Jari

1. Ehjät ja turvalliset välineet ja turvaverkko paikallaan.

2. Ei buustausta eli vahvisteta kaverin ponnistusta.

3. Vaikeat temput kuten vaikka kaksoisvoltit opeteltava valvovan silmän alla eli esim. voimistelu- tai trampoliiniseurassa / kurssilla.

  • ylös 37
  • alas 15
Vierailija

Voisiko joku klikinsäästäjä kertoa, mitkä ne tärkeät turvallisuusasiat tuossa videolla ovat?

  • ylös 21
  • alas 16
Sisältö jatkuu mainoksen alla