”Mieheni sanoo, että vaimo häviää lumikengät jalassa metsään ja tulee tyytyväisenä takaisin”, Johanna Ovaska kertoo.
”Mieheni sanoo, että vaimo häviää lumikengät jalassa metsään ja tulee tyytyväisenä takaisin”, Johanna Ovaska kertoo.

Lumikenkäillessään Johanna Ovaska hengittää nenän kautta ja eksyy sopivasti.

1. Hengitä nenän kautta.

Alumiinirunkoiset lumikengät jalassa ei voi kävellä kovin lujaa, joten matkalla on aikaa ihailla maisemia. Toisaalta luonnossa liikkumiseen ei voi talvella suhtautua yhtä rennosti kuin kesällä. Vaatekerroksia täytyy olla riittävästi mutta ei liikaa, ja jos kaatuu hankeen, talvikamppeissa on hankala nousta.

Aiemmin tulin usein kipeäksi lumikenkäilyn jälkeen. Sitten luin lehtijutun talviurheilijoista ja tajusin, että olin vetänyt pakkas­ilmaa suun kautta suoraan keuhkoihin. Nyt tiedän, että kylmällä kannattaa hengittää nenän kautta.

Pakkaan lumikenkäretkille reppuun lämmintä juotavaa ja kännykän. Pidemmille retkille otan varmuuden vuoksi myös kartan, taskulampun ja toisen, vanhanmallisen puhelimen. Se kestää pakkasta paremmin kuin älypuhelin.

2. Yksin ei ole yksinäistä.

Lapsena liikuin paljon metsissä, mutta vuosien varrella se jäi. Lumikenkäilyn löysin nelikymppisenä. Menin perheen kanssa Lappiin laskettelemaan, mutta rinteessä tajusin, ettei vauhti ole minua varten. Päätin kokeilla lumikenkiä. Oli yllätys, miten ihanaa se oli.

”Käyn joka talvi Lapissa nimenomaan lumikenkäilemässä.”

Nyt käyn joka talvi Lapissa nimenomaan lumikenkäilemässä. Kotona kenkäilen lähipelloilla tai pihaltamme alkavassa metsässä.

Kun lumen tultua laitan ensimmäistä kertaa lumikengät jalkaan, päässä on kauhea hälinä. Kävellessä hälinä pikkuhiljaa vaimenee.

Luminen metsä vaimentaa äänet oikeastikin. Tuntuu kuin olisin maailmassa yksin mutta en yhtään yksinäinen.

Hengitän syvään, olo rauhoittuu. Luonto tuntuu yhtä tutulta kuin lapsena.

3. Välillä on hyvä eksyä.

En koskaan suunnittele lumikenkäilyreittejäni tarkasti. Katson kartasta matkan, jonka suurin piirtein ha­luan kulkea, ja valitsen sen varrelta jotkin maamerkit. Niitä voivat olla vaikka tie tai järvi.

Kodin lähistöllä saatan kävellä puoli tai puolitoista tuntia, Lapissa voi mennä kolmekin tuntia.

”Olen ymmärtänyt, että elämässä kannattaa ylipäätään olla vähän eksyksissä.”

Mieleeni painamani maamerkit pitävät huolen, etten eksy kokonaan. Sopivasti eksyn lähes aina, koska usein tekee mieli kävellä kohti kauneimman näköisiä maisemia.

Aikaisemmin olin kova suunnittelemaan joka asiaa, mutta nyt olen ymmärtänyt, että elämässä kannattaa ylipäätään olla vähän eksyksissä. Se on olosuhteiden hyväksymistä ja joustavuutta. Opin, että joskus pitää vaihtaa suunnitelmaa ja siitä selviää olkia kohauttamalla.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 3/2018.

Johanna Ovaska

50-vuotias tuotepäällikkö asuu Vihdissä puolisonsa Samin sekä Linnean, 18, ja Hildan, 14, kanssa. Johanna lumikenkäilee mieluiten yli metrin paksuisessa hangessa, mutta paremman puutteessa 20 senttiä riittää. Joskus lumikenkäily on hikiliikuntaa, joskus lähinnä jäniksen jälkien seuraamista.