Jouko Piispanen halusi aloittaa puhtaalta pöydältä. "Uusi ympäristö ihmisineen laittaa ajattelemaan asioita uudella tavalla.”
Jouko Piispanen halusi aloittaa puhtaalta pöydältä. "Uusi ympäristö ihmisineen laittaa ajattelemaan asioita uudella tavalla.”

Jouko Piispanen, 49, ei halunnut seurata sivusta, kun elämä soljui ohi. Hän irtisanoutui, myi talonsa ja muutti vaimonsa kanssa toiselle puolelle Suomea eikä kertonut siitä kenellekään.

"Kävelin ulos kokkolalaisesta tehtaasta, kuten olin tehnyt jokaisen työvuoroni päätteeksi 23 viime vuotta. Nyt oloni oli kuitenkin erilainen. Oli 18. toukokuuta 2010.

Seuraavana päivänä minä ja vaimoni Anna-Maija muutimme Jämsään. Kerroimme muutosta vain aikuisille lapsillemme ja muuttoauton kuljettajalle.

Olimme suunnitelleet isoa elämänmuutosta jo viisi vuotta, ja nyt se oli vihdoin totta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Katsoin auton ikkunasta taakseni ja mietin, että sinne jäi. Se oli mahtavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jouko on kuvassa keskellä. "Vasemmalla puolellani on veljeni Arto ja oikealla kaksossisareni Pirjo. Minulla on kahdeksan sisarusta. Olimme kesäisin koko ajan ulkona."
Jouko on kuvassa keskellä. "Vasemmalla puolellani on veljeni Arto ja oikealla kaksossisareni Pirjo. Minulla on kahdeksan sisarusta. Olimme kesäisin koko ajan ulkona."

KASVOIN KINNULASSA yhdeksänlapsisessa perheessä. Vanhemmillani oli 85 hehtaarin maatila. Opin työntekoon jo lapsena. Pääsin jo ihan pienenä isän mukaan kyntämään peltoja.

Kesäisin teimme maatilan töitä aamusta iltapimeään, talvisin hikoilimme vuoroon koulussa ja metsätöissä.

Tilamme hevoset olivat niin kilttejä, että ne antoivat meidän kulkea vatsojensa alta. Sian opetimme hyppäämään aitaa. Jouluna se teurastettiin ja syötiin.

Nyt kotitilaa asuu yksi veljistäni äitini kanssa. Isä kuoli 2000-luvun alussa.

Opiskelin ammattikoulussa levyseppähitsaajaksi. Sen jälkeen muutin kotoa.

Heinäkuussa 1983, vähän ennen armeijaa, tapasin Anna-Maijan Lestijärven Discolandissa. Hän tuntui heti tutulta: ehkä elämämme ovat olleet yhteisiä aiemminkin. 

Tartuin häntä kädestä ja sanoin, että nyt mennään.

Joulukuussa menimme kihloihin ja runsaan vuoden päästä naimisiin. Poikamme Joni syntyi vuonna 1986 ja tyttäremme Tanya 1990.

Jouluaattona tuijotin tehtaassa monitoreja.

MUUTIMME TOHMAJÄRVELTÄ Kannukseen, ja aloin käydä töissä Kemfinessä Kokkolassa 40 kilometrin päässä.

Yhtiö valmistaa kasvinsuojeluaineita. Jouduin olemaan jatkuvasti tekemisissä myrkkyjen kanssa. Vaikka tehtaassa on tarkat suojausmääräykset, sain välillä iho-oireita. Onneksi koskaan ei sattunut mitään vakavaa. Työnantaja seurasi kemikaalien vaikutuksia työntekijöihin säännöllisillä verikokeilla.

Työ oli vuorotyötä ja henkisesti raskasta. Aineiden valmistusta oli jatkuvasti valvottava, vaikka mitään ei varsinaisesti tapahtunut.

Raskaimpia olivat juhlapyhät, kun lapset olivat pieniä. Jouluaattona tuijotin tehtaassa monitoreja, ja lapset kertoivat puhelimessa, mitä olivat saaneet lahjaksi.

Välillä sain onneksi kuuden päivän vapaita. Silloin en vienyt lapsia hoitoon vaan luontoretkille.

Jouko on kuvassa lomalla armeijasta. Anna-Maija oli silloin vasta tyttöystävä.
Jouko on kuvassa lomalla armeijasta. Anna-Maija oli silloin vasta tyttöystävä.

ALOIN AJATELLA LÄHTÖÄ vuonna 2005. Ostimme Kokkolasta talon, ja tuntui, että elämässä voisi olla muutakin kuin vuorotyö keskellä myrkkyjä.

Myös Anna-Maija halusi muutosta. Hän ei saanut iloa työstään verotoimistossa.

Aloimme puhua siitä, että myisimme kaiken ja lähtisimme muualle, kauas kaikesta. Ajatus muhi mielessä, mutta päätöksen kypsyminen vei aikansa.

Vuonna 2007 tuttava kertoi, että Raahen aikuiskoulutuskeskuksessa alkaa hierojakoulutus. Suoritimme sen Anna-Maijan kanssa enimmäkseen etäopintoina. Ala houkutti, olen aina arvostanut auttamista.

Läheiset ja tuttavat tiesivät koulutuksestamme, mutta eivät lähtösuunnitelmistamme.

Kun valmistuimme, aloin hakea vuorotteluvapaata. Sain sitä vasta vuonna 2010. Samalla vaimoni sanoi itsensä irti. Talomme meni kaupaksi melkein heti.

Äkkiä meillä oli kaksi viikkoa aikaa muuttoon.

Emme kertoneet lähdöstä kenellekään.

HALUSIMME MUUTTAA Tampereelle, mutta emme löytäneet sopivaa asuntoa. Jämsästä löysimme.

Emme kertoneet lähdöstä kenellekään, koska päätimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Ajattelimme, että uusi ympäristö virkistää. Ystävillemme emme halunneet kertoa kateuden välttämiseksi. Muut kadehtivat niitä, jotka uskaltavat tehdä suuria ratkaisuja.

Halusin myös testata, ketkä ovat todellisia ystäviäni, eli keitä kiinnostaisi pitää meihin yhteyttä.

Kukaan ei soittanut perään. Kukaan ei kysellyt huolestuneena, mitä meille oli tapahtunut. Kaikki kokkolalaiset ystävät jäivät elämästämme.

Se vahvisti päätöstäni. Miksi jäisimme paikkaan, jossa ystävyyssuhteet ovat niin pinnallisia?

 

AURINKOISENA TOUKOKUUN päivänä vuonna 2010 seisoin uudessa asunnossamme 130 muuttolaatikon keskellä. Tyhjä rivitaloasunto tuoksui puhtaalta, valkoiset seinät hehkuivat.

Tunsin, että elämässä oli vihdoin uudet kuviot. Iloitsin siitä, että saimme aloittaa alusta ilman rutiineja. Uskoin, että elämä kantaa.

Anna-Maija oli väsynyt. Häntä hiukan pelotti, miten pärjäisimme.

Olin saanut tehtaalla hyvää palkkaa, joten meillä oli vähän säästöjä. Heittäydyimme kuitenkin melko lailla tyhjän päälle. Vaati rohkeutta uskoa, että pärjäämme.

Ensimmäisenä työpäivänä ilmoitin irtisanoutuvani.

EMME TEHNEET MITÄÄN kymmeneen kuukauteen mitään. Asuimme Jämsässä, lepäsimme ja nautimme elämästä.

Keski-Suomessa ihmiset ovat erilaisia kuin Keski-Pohjanmaalla. Keskipohjalaisten synti on kateus. Keskisuomalaiset ovat avoimempia ja ystävällisempiä.

Kun vuorotteluvapaani päättyi, palasin työhöni tehtaaseen. Paikka ei ollut muuttunut miksikään. Tehdas oli täynnä raskasta energiaa.

Jo ensimmäisenä työpäivänä pyysin pomolta tapaamista ja ilmoitin irtisanoutuvani. Pomo kysyi, voisinko mitenkään perua päätökseni.

En edes harkinnut.

Joukon sylissäni ovat Joni ja Tanya. Joni asuu nykyään Kokkolassa ja Tanya Lappeenrannassa.
Joukon sylissäni ovat Joni ja Tanya. Joni asuu nykyään Kokkolassa ja Tanya Lappeenrannassa.

NYT SE ON TEHTY, soitin heti Anna-Maijalle. Tunne oli uskomaton. Otin elämäni käsiini enkä tyytynyt katsomaan zombiena, kuinka se kulkee ohitseni. Irtisanoutuminen vapautti valtavan määrän energiaa.

Keväällä 2011 muutimme Mouhijärvelle. Aloin tehdä hierojan töitä Tampereen Hervannassa, jossa yritykseni toimii yhä. 

Anna-Maija sai Tampereelta vakituisen työpaikan Sisä-Suomen verotoimistosta. Hierojan työtä hän tekee ainakin toistaiseksi vain päätyönsä ohessa. Viime juhannuksena muutimme Tampereelle rivitaloon.

Lapsemme kannustivat, mutta sisarukseni kauhistelivat päätöstämme. Heidän oli vaikea ymmärtää, miksi jätin hyvin palkatun työn ja heittäydyin epävarmalle alalle.

Sanoin, etten aio katua 80-vuotiaana sitä, etten uskaltanut tehdä ratkaisua elämässäni.

Lähdön jälkeen on toki ollut hankaliakin vaiheita. Asiakkaita on ollut vaikea löytää, ja taloudellisesti olemme aiempaa tiukemmalla. 

"Tunnen syntyneeni uudestaan."

EN OLE KATUNUT sekuntiakaan. Miksi katuisin elämää, jonka olen valinnut? Itse olen tehnyt päätökset. Kaikesta olen oppinut jotain.

Olemme saaneet Tampereelta jonkin verran ystäviä, mutta vietämme paljon aikaa kahdestaan Anna-Maijan kanssa. Rakkaus on kantanut meitä jo 30 vuotta, ja se merkitsee enemmän kuin mikään maallinen.

Nyt kun meillä on enemmän aikaa kuin ennen, teemme yhdessä kasvispohjaista ruokaa ja meditoimme ainakin puoli tuntia päivittäin.

Henkisyys on aina ollut minulle tärkeää. Lapsena näin toistuvasti unta kirkkaasta valosta. Olen myöhemmin ymmärtänyt sen maailmankaikkeuden valoksi. Se on ohjannut elämääni.

Tunnen syntyneeni uudestaan. Havainnoin elämää eri tavalla kuin ennen. Vanha tuttava sanoi minun nuortuneen kymmenen vuotta Kokkolan-ajoista.

Anna-Maijalla ja minulla on toiveita ja suunnitelmia, jotka toteutuvat, kun on oikea aika. Jokainen voi joka päivä valita, millainen päivästä tulee. Minä valitsen hyvän päivän."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 3/2014.

Kaksoissiskon kirje Joukolle

Kaarnalaivalla  purjehtija!

Kun muut lapset tekivät kolttosia, sinä rakentelit kaarnalaivoja. Osa niistä pysyi pinnalla, osa upposi komeasti. Koskaan et lannistunut, aloitit vain uuden projektin. Olit vakava vanha herra jo pienenä.

Uskalsit jo lapsena puolustaa mielipidettäsi. Olet varmasti joutunut tekemään niin usein sen jälkeenkin. Maailma tarvitsee rohkeita siirtoja tekeviä ihmisiä avuksi meille heikommille.

Meitä ei kasvatettu läheisyyteen. Aika oli siihen liian kovaa ja karua. Ihmeellisellä tavalla säilytit rohkeuden elämässäsi. 

Välillä siirtosi ovat huimanneet päätä, mutta aina olen uskonut sinun tietävän, mitä teet. Minun silmissäni et ole muuttunut: olet edelleen vakava kaarnalaivan rakentaja.

Rakkaudella
Pirjo

ystävä

Ystävyys on molemminpuolista. On itsekästä lähteä ja jäädä odottamaan kuka ottaa yhteyttä. Itse ei ole ystävyyden luottamuksen arvoinen, jos ei vaivaudu kertomaan lähtöään. Anna enemmän kun odotat saavasi.

Tytär

Kaksoissisko teki yhtä rohkean päätöksen ja muutti keski-suomesta Porvooseen uuteen asuntoon ja työpaikkaan. Hyvää kuuluu siis molemmille, uusia alkuja :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla