Kätilö Leena Levola, 72, tietää, että synnytys on vain pieni murunen äitiyttä. Tässä sarjassa naiset kertovat, mikä vanhemmiten kaduttaa.

"Nainen ei ole koskaan niin aito ja paljas kuin synnyttäessään. Se on rehellinen työn paikka, josta on pois kaikki muu.

Silti synnytys on pieni asia koko äitiydessä. Lasten kanssa tulee monta kokemusta, joihin ei ole valmista kipulääkettä.

Äitiys on muuttunut. Lapsuudessani 1940-luvulla maatalossa Merikarvialla oli valtavasti töitä. Meitä lapsia oli kuusi, isommat hoitivat pienempiään. En muista, että olisin istunut äidin sylissä.

Kun 1960-luvun lopussa aloitin työt synnytyssalissa, ehkäisypillerit ja sallivampi aborttilaki olivat vasta tulossa.

Äitiyslomat olivat mitättömiä ja lastenhoitajia etsittiin mistä saatiin. Äitiys tuli kun tuli ja jotenkin siitä selvittiin.

Nyt naiset suunnittelevat, että tänä vuonna tätä ja ensi vuonna tuota. He voivat olla itsekkäämpiä kuin ennen. Ultraäänitutkimus saattaa olla viihdekäyttöä, jossa jännitetään eniten sukupuolta. 

Joskus mietin, että tulevat äidit eivät ymmärrä epäonnistumisen mahdollisuutta. Jos ongelmia tulee, onko heillä eväitä kestää niitä? Ei elämää voi käsikirjoittaa.

Mikko oli kaksi kuukautta, kun palasin töihin.

EN HAAVEILLUT KÄTILÖN työstä. Se oli siskon idea. Pääsykokeet kestivät kolme päivää, ja niissä pakattiin matkalaukkuun iso kasa tavaraa. Siinä testattiin järjestelmällisyyttä. Kätilöopisto oli kurinalainen sisäoppilaitos ja kätilöiden tuli olla nuhteettomia.

Valmistumisen jälkeen tulin tänne Poriin sairaanhoitajaopistoon ja tapasin mieheni. Kihlauksesta piti ilmoittaa rehtorille ja vastata kysymyksiin: Onko sulhanen kunnon mies? Kuinka hän elättää perheen? 

Toukokuun lopussa 1967 sain aamupäivällä rehtorilta sairaanhoitajan paperit ja iltapäivällä rehtorin kirkkoherrapuoliso vihki meidät. Sitten saatoimme muuttaa yhteen.
Kun esikoinen syntyi 1970, olin 28-vuotiaana jo vanha ensisynnyttäjä.

Mikko oli kaksi kuukautta, kun palasin töihin. Vauva meni kummitätinsä äidille hoitoon. Ei siinä voinut ottaa suuria paineita imetyksestä.

Nuorena äitinä olisin saanut olla jonkin verran itsekkäämpi, huolehtia muiden lisäksi minusta.

Pitkään synnytyksissä ei paljon kyselty. Äidit ponnistivat makuultaan ja sillä siisti. Kun synnytysvalmennukset alkoivat, hengitysharjoituksille naureskeltiin, mutta synnytyssaleissa näki, että niistä oli apua.

Isät tulivat synnytyksiin 1970-luvulla ja kertoivat niistä ja itsestään sankaritarinoita. Meidän Ulla syntyi 1977, mutta mieheni ei ollut synnytyksessä. En olisi halunnutkaan.

Kun tyttäreni imettää poikaansa, sanon, että noita hetkiä sinun tulee vielä ikävä.

OLEN PITÄNYT LAPSIANI sylissä ja lukenut heille paljon. Toivon osanneeni kasvattaa lapset ainakin rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Kolme vuotta sitten jäin leskeksi: mieheni ehti sairastaa lymfaattista leukemiaa 11 vuotta. Jokainen tekee surutyötä omalla tavallaan. Minä olen kävellyt. Vastikään muutin omakotitalostamme kerrostaloon keskustaan.

Olen nähnyt läheltä, että lasten saaminen ei ole itsestään selvää. Nöyräksi tekee, että saan olla 9-vuotiaan ja 9-kuukautisen pojan mamma. Täällä mammalassa on omat säännöt. Heikin kanssa leivomme vaikka 300 piparia, Eeron kanssa konttaan ympäri lattioita.

Kun tyttäreni imettää poikaansa, sanon hänelle, että noita hetkiä sinun tulee vielä ikävä.

Kaikille pienten lasten äideille sanon, että nauttikaa tästä hetkestä. Lapsi kasvaa nopeasti. Älkää laukatko eteenpäin.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14–15/2014.

Äiti 48 - vuotta

Kätilö Leena Levola, 72: Nuorena äitinä olisin voinut olla itsekkäämpi

Voi kuinka ihana ja kaunis kirjoitus äitiydestä <3 Leena, ajatuksesi ovat täysin oikeita. Miksi äidit eivät osaa arvostaa sitä hetkeä, kun lapset ovat pieniä ja samalla nauttia siitä? Tuo elämän häivähdys on niin pian ohitse ja silloin se on jo myöhäistä. Ikää minulla ei ole yhtä paljon kuin sinulla, mutta lapseni ovat jo isoja. Edelleen kaipaan niitä hetkiä kun he olivat pieniä. Kiitos kauniista ajatuksistasi <3
Lue kommentti