Kun Minna viimein tajusi, että Mika joi liikaa, oli muutama tunti aikaa toimia. Mika ja läheiset kertovat, mitä sitten tapahtui.

Vaimo Minna Muukkonen, 46:

Mika oli ensimmäinen poika, jota suutelin. Se tapahtui Rovaniemellä koulun pääoven luona, jossa hengailimme iltaisin. Olin yläasteella ja aika villi. Mika oli vielä villimpi, ja ehkä siksi jätin hänet.

Myöhemmin luin Lapin Kansasta, että joku poika oli jättänyt jalkansa hissin väliin. Ajattelin, että se oli varmaan Mika – ja olikin.

Parikymmentä vuotta myöhemmin sain yöllä tekstiviestin tuntemattomasta numerosta: ”Näin sinut tänään. En muistanut, kuinka kaunis olet.”

Se oli Mikalta. En reagoinut siihen mitenkään, sillä olin parisuhteessa. Kun olin taas sinkku, löysin Mikan Facebookista.­ Hän tuli kylään ja jäi.

Suhteen alussa on kai aika normaalia juhlia, mutta Mikan juhlat eivät koskaan loppuneet. Hän oli kuitenkin fiksu ja filmaattinen ja hyvä kokki. Menimme kihloihin.

Tarvitsen avustajia ympäri vuorokauden, sillä putosin 18-vuotiaana parvekkeelta ja minusta tuli neliraajahalvaantunut. Olin aina ollut luotettava työnantaja avustajilleni, mutta Mika sätti heitä kännissä ja kokkasi yöllä. Avustajat joutuivat tarkistelemaan, onko levy jäänyt päälle.

Olin hullun rakastunut enkä pitänyt Mikaa alkoholistina. Kuvittelin alkoholistien olevan puliukkoja, jotka makaavat kuset housuissa sillan alla.­

Palkkasin Mikan avustajakseni. Oli pakko, koska hänen humalatoilailunsa karkottivat useimmat muut avustajat.

Ostimme talon ja jaksoin vielä uskoa, että Mikan juominen vähenee. Toisin kävi. Hän joi entistä enemmän. Pahimmalta tuntui, kun hän kerran humalassa sanoi, että hommaa minut palvelutaloon.

Kerran Mika valvotti minua koko yön, vaikka aamulla oli tärkeä kokous. Lähtiessäni jätin lapun, jossa luki: Nyt saatana loppui juominen.

Yksi avustajistani kertoi alkoholistien hoidosta, joka perustuu vertaistukeen ja ryhmäterapiaan. Kolme vuotta sitten soitin hoitoa tarjoavaan paikkaan ja kysyin, onko liikaa, että Mika juo pari kertaa viikossa ja krapulapäivät päälle, yhteensä noin puolet viikosta.

Vasta puhuessani tajusin, että juominen oli kohtuutonta.

Päihdeterapeutti kysyi, missä Mika nyt on. Vastasin, että hän makaa talomme kylmässä eteisessä.

”Nyt sinulla on elämäsi tilaisuus. Krapulassa saat hänet parhaiten hoitoon”, terapeutti sanoi ja antoi ohjeet, miten toimia.

Soitin siskolleni. Hän ja hänen miehensä lupautuivat mukaan, samoin Mikan isä.

Herätimme Mikan ja kerroimme asiamme. Kahden tunnin kuluttua Mika istui junassa.

Hoito maksoi 6 000 euroa, saman verran kuin isäni hautajaiset. Ajattelen, että se olisi ollut Mikankin vaihtoehto.

Mika oli huonossa kunnossa. Hänen verenpaineensa oli niin korkea, että hän oli vaarassa kuolla. Hän ei jaksanut kävellä Citymarketia ympäri.

Hoito kesti kuukauden. Sen aikana tapasin Mikan kerran.

Kun Mika tuli kotiin, hän oli muuttunut: jalka ei enää vispannut, ja Mika oli tyyni. Aloimme puhua. Sitä jatkui monta kuukautta yötä päivää. Sanoimme rehellisesti­, miltä meistä tuntui emmekä kyseenalaistaneet toisiamme.

Olemme jatkaneet puhumista myöhemminkin. Tietenkin riitelemme yhä joskus, mutta rakentavasti, ei niin kuin ennen.

Puoli vuotta Mikan hoidon jälkeen olin keskussairaalassa pienessä operaatiossa. Kun vielä makasin sängyssä, Mika­ kosi. Oli hän tehnyt niin aiemminkin, mutta kännikosimisia en laskenut.

Vastasin myöntävästi. Menimme naimisiin maistraatissa ja pyysimme Mikan tyttäret todistajiksi.”

Mikan tytär Julia Muukkonen, 20:

Kutsu päihdehoidon läheisviikonloppuun tuli postissa. En halunnut lähteä. En tajunnut, mitä puhumista isän juomisessa oli. Miten se minua kosketti?

Olin silloin lukiossa. Vietin pikkusiskoni kanssa joka toisen viikonlopun isän luona, mutta asuin äidin ja hänen uuden miehensä kanssa.

Vanhempani erosivat, kun olin neljä. Minulla on isästä kivoja lapsuusmuistoja. Kävimme katsomassa E.T:n ja Harry Potterit. Isä luki tekstityksen ääneen, kun en itse ehtinyt. Lomat Pariisissa ja Lontoossa ovat loistomuistoja.

Tiesin aina, että isä välitti meistä, vaikkei osannut näyttää sitä.

Kun isä sitten soitti, että aloittaa hoidon, menin sokkiin. En halunnut myöntää, että hänellä oli ongelma. Yritin olla sokea isän juomiselle, vaikka olin tajunnut sen pienestä asti.

Minua ahdisti mennä isän luo viikonlopuiksi, sillä en koskaan kehdannut tuoda kavereita sinne ja koska minulla oli pikkusiskostani niin suuri vastuu. En halunnut­ jättää häntä yksin isän kanssa.

En tiedä, mitä pelkäsin. Ehkä sitä, ettei isä edes tajunnut, mitä puhui.

Äidille halusin uskotella, että meillä on isän luona hyvä. Pelkäsin, että jos juominen tulee esiin, emme enää ikinä saa mennä isälle.

Lopulta päätin lähteä läheisviikonloppuun pikkusiskon kanssa. Jo perjantain infossa tajusin, että isällä oikeasti on ongelma eikä vain minulla huono olo. Ongelma oli isompi kuin pelkkä juominen.

Lauantaina meidän piti istua isän eteen ja puhua juopolle. Se oli raskasta. Kerroin kaiken, mitä sydämellä oli. Sen, kuinka paljon pelotti itseni, pikkusiskon, isän ja Minnan puolesta.

Lauantai oli hirveä päivä, mutta vapauttava.

Kun sunnuntaina näin isän, hän oli eri ihminen. Näin jo kasvoista, ettei hänellä ollut paha olla. Sitten hän sanoi jotain, jota en muista hänen koskaan sanoneen: että hän rakastaa meitä.

Hoidon jälkeen aloin käydä isän ja Minnan luona arkenakin. Nykyään siellä pystyy nukkumaan. Voin mennä aamulla kouluun levänneenä, kun isä ei ole valvottanut öisillä lauluesityksillään. Voin myös jutella isän kanssa ilman, että pitää miettiä, miten hän reagoi.

Enää ei tarvitse selitellä. Pystyn sanomaan, että isäni on alkoholisti, mutta hän on käynyt hoidossa. On turha olla katkera.

Lakkiaiseni järjestettiin isän ja Minnan luona. Isä oli ylpeä siitä, että valmistuin ylioppilaaksi. Nyt pidän välivuotta, mutta tulevaisuudessa haluan opiskella päihde- tai mielenterveystyötä.”

Isä ja aviomies Mika Muukkonen, 46:

Kun menin terapiahuoneeseen, muut potilaat tulivat halaamaan. Yhdessä terapeutin kalvossa luki: Alkoholismi, eristäytyminen (autotalli ja pannuhuone).

Tiesin, että olen oikeassa paikassa.

Kun esikoiseni Julia syntyi vuonna 1994, viihdekäyttöni muuttui alkoholismiksi. Olin altistunut viinalle tarpeeksi pitkään. Vaimoni ollessa töissä olin paljon Julian kanssa, mutta kun olimme molemmat kotona, minulla oli aina hommia autotallissa.

Join siellä kaljaa.

Olen hyvä hyvittelemään. Leivoin ja lupasin raitistua. Uskoin sen itsekin, mutta alkoholisti syö aina sanansa.

Yhden kerran pieksin vaimoni, mutta muuten väkivaltani oli sanallista. Sivalsin sillä, mikä sattui eniten. Varastoin juoruja, ihmisten heikkouksia. Kun joku huomautti minulle juomisesta, minä heitin takaisin jotain eriparitisseistä.

Kun ensimmäinen vaimoni löysi raittiin miehen ja lähti, sain aikaa juoda.

Olin välillä aika epäluotettava. Sovimme, että Julian kuusivuotissyntymäpäivät pidetään luonani. Perjantaina leivoin kakut valmiiksi ja lähdin kaljalle. Heräsin varhain sunnuntaiaamuna. Lauantai oli hävinnyt jonnekin. Julian ystävät olivat seisseet paketteineen oven takana.

Töissäkin tuli ongelmia juomisen takia, joten lähdin opiskelemaan. Myin talon ja sain 30 000 euroa. Join ne kahdessa ja puolessa kuukaudessa.

Kesällä 2003 olin luvannut lapsilleni matkan Disneylandiin mutta maksanut vain ennakon. Enempää rahaa ei ollut. Pulasta pelasti ystävä, jonka avulla sain kesätöitä. Se kesä oli aikuisikäni onnellisin: olin kolme kuukautta juomatta ja sain matkarahat kokoon.

Ystävä tarjosi minulle esimiehen paikkaa, mutta työterveyslääkäri kielsi. Minulla oli astma, verenpainetta ja rytmihäiriöitä.

Päädyin Rovaniemelle äidin sohvalle, join ja pelkäsin kuolevani.

Siihen aikaan Facebook teki tuloaan. Ehdin olla siellä vain pari tuntia, kun Minna pyysi kaverikseen. Meillä synkkasi. Olin kuullut hänen onnettomuudestaan aiemmin ja unohdin pyörätuolin nopeasti. Ei rakkaus tarvitse jalkoja.

Humalassa aiheutin vaaratilanteita. Kerran näytin avustajalle, kuinka Minnaa siirretään, mutta horjahdin ja nykäisin Minnan mukanani lattialle. Se oli hengenvaarallinen tilanne.

Yhtenä päivänä heräsin vilpolasta. Minna, tämän sisko, siskon mies ja isäni kertoivat jyrkästi tilanteeni ja kysyivät, haluaisinko lähteä hoitoon. Krapulassa halusin aina hyvittää juomiseni, joten sanoin kyllä.

Tärkeä osa hoitoa olivat läheisviikonloput. Niissä potilaalla ei ole puheoikeutta ja hoitolaitos kutsuu omaiset.

Oma läheisviikonloppuni oli ahdistava. Minna oli vihainen ja antoi kaiken tulla, nuorempi tyttäreni lähinnä itki. Se kertoi enemmän kuin sanat.

Minultakin tuli itku. En edes muistanut, koska olin sanonut lapsille, että rakastan.

Olen ensimmäinen mies, jota Minna suuteli. Hän on ensimmäinen nainen, joka ei laittanut minua juomisen takia pihalle vaan hoitoon.

Kun pääsin neljän viikon jälkeen kotiin, halusin nauraa ja laulaa. Oloni oli uskomattoman vapaa. Ennen saattoi olla vapaata töistä mutta viinasta ei koskaan.

Nyt olen ollut kolme vuotta raittiina. Kouluttaudun kokemusasiantuntijaksi  ja pääsin juuri opiskelemaan päihdetyön ammattitutkintoa. Nyt on minun vuoroni auttaa muita.”

Päihdeterapeutti Harri Nyman, Rehappi:

Mikan tarina on tyypillinen suomalaisen alkoholistin tarina. Alkuun juominen voi olla satunnaista. Kun määrät nousevat, sietokyky kasvaa. Juominen täyttää viikonloput.

Mikan läheisviikonloppu oli yksi mieleenpainuvimmista: tyttärien hätä ja mitättömyyden tunne, Minnan pelko. Toinen tyttäristä kertoi, että oli aina yrittänyt olla koulussa paras. Silti hänestä tuntui, ettei isälle riittänyt mikään.

Tunnekylmyys on yksi alkoholismin seuraus. Mitä pidemmälle juominen menee, sitä enemmän alkoholistin persoonallisuus muuttuu.

Alkoholistien lapsista kasvaa usein kilttejä, sovittelijaluonteita. Osasta tulee vastuunkantajia ja huolehtijoita, osa ryhtyy pelleksi, jotta huomio menisi muualle. Joistakin tulee ongelmatapauksia koulussa: he purkavat pahaa oloaan aggressiiviseen käytökseen.

Kun alkoholisti raitistuu, lasten luottamus voi kuitenkin palautua nopeastikin. Lapset ovat lojaaleja.

Läheisviikonlopussa Mikan piti ensimmäistä kertaa kohdata menneisyytensä. Selitykset­ eivät enää menneet läpi. Hoito on rankka, mutta niin on sairauskin.

Alkoholismi on krooninen sairaus, joka hoitamattomana johtaa kuolemaan. Suomessa elää yhä illuusio siitä, että alkoholisti voi vähentää juomista. Esimerkiksi A-klinikkasäätiö antaa vähentämisen vaihtoehdoksi, mutta yhtään alkoholistia et löydä, joka olisi siihen pystynyt.

Murto-osa kaikista alkoholisteista raitistuu, eivätkä meilläkään kaikki. Hoidon jälkeen kuusi tai seitsemän kymmenestä elää raittiisti.

Suomessa on noin 400 000 päihderiippuvaista, joista 250 000 lähtee töihin joka viikko. Usein vain pieni lähipiiri tietää totuuden juomisesta. Ulospäin elämä voi näyttää hyvältä.­

Päihdehoito on Suomessa yhä lapsen­kengissä. Vaikka alkoholismi vaikuttaa koko perheeseen, läheisiä ei juuri hoideta.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 20/2014.

Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.
Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.

Laulaja Juha Tapio tuntee, että itsellekin tulee hyvä olo, kun sanoo toiselle jotain hyvää. Hänen voimasanansa ovat sanoja, jotka kertovat välittämisestä.

”Nykyisin lähetetään paljon viestejä, ja minulle merkitsevät niissä olevat pienet sanat. Se, kun joku kirjoittaa ”veli” tai ”bro”. Tai viesti, jossa lukee ”kulta”. Viimeksi Michael Monroe kirjoitti ”rakas ystävä”.

Sekin on minulle voimasana, kun pojat huutavat ”isä”. Toiset ihmiset rakentavat sitä, keitä me olemme.

”Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.”

Jos hyvin käy, toisten sanoista viisastuu itsekin. Ymmärtää, että tekee hyvää, jos sanoo muillekin jotain hyvää. Teinipoikien isänä mietin välillä, enkö osaa muuta kuin huomautella. Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.

Joskus sanoja voi korvata kuvalla. Eilen sain viestin ystävältä, jonka isä oli nukkunut pois. Laitoin hänelle pienen lauseen ja sydämen. Sieltä tuli takaisin sydän. Ne ovat pieniä juttuja, mutta niillä on väliä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2018.

Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.
Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.

Voiko joku todellakin toteuttaa KonMari-filosofiaa näin perinpohjaisesti! Porilainen Kirsi Aironen on reilun vuoden kuluessa ”marittanut” ensin tavaransa, sitten ruokavalionsa ja lopulta vieläpä ajankäyttönsä.

Iloa tuottavia asioita. Juuri niitä eikä mitään muuta Kirsi Aironen tajusi haluavansa elämäänsä, kun hän joulun alla 2016 tarttui Marie Kondon huippusuosittuun KonMari-kirjaan.

Filosofia upposi otolliseen maaperään, sillä Kirsin motivaatio elämänmuutokseen oli jo valmiiksi valtava.

Vuosia oli kulunut aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Kirsille oli pikkuhiljaa kertynyt monenlaisia painolasteja ja riippuvuuksia. Pahimpia niistä oli syöminen: lihavimmillaan hän painoi jo 132 kiloa.

Kirsi osti ja söi. Eikä ostaminen ja syöminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Myös shoppailu oli karannut käsistä. Kirsi kertoo, että hänellä oli esimerkiksi valtavasti vaatteita, joka paikassa.

”Niissä saattoi roikkua vielä hintalaputkin. Tilasin myös verkkokaupoista tavaraa enkä välttämättä edes avannut paketteja. Enkä jaksanut palauttaa vaatteita, vaikka ne eivät olisi mahtuneet päälle.”

Nyt hän ajattelee, että jotain sairaalloista siinä kaikessa oli: että oli jokin tarve, johon hän osti ja söi. Eikä syöminen ja ostaminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Kirjan luettuaan Kirsi päätti ”marittaa” vaatteensa ja tavaransa.

”Siellä oli konkreettiset ohjeet, joiden mukaan rupesin toimimaan.”

Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.
Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.

Ensimmäisenä valmiiksi tuli vaatekaappi. Puolessa vuodessa tuli maritettua kaikki muukin: Kirsi karsi paljon astioita, liinavaatteita ja koriste-esineitä, jopa kodinkoneita.

Nyt Kirsin ja hänen kolmen lapsensa kodissa on avaraa ja siistiä.

”Tiedän jokaisen tavaran, joka on kodissani.”

”Minusta kotona pitää viihtyä. Ennen en viihtynyt, vaan olin mielelläni sieltä poissa. Nyt tiedän jokaisen tavaran kodissani. Enkä tilaile enää mitään mistään.”

Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.
Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.

”Näytän vain itselleni, en muille”

Puoli vuotta myöhemmin, elokuussa 2017, vuorossa oli ruokavalion marittaminen. Siitäkin Kirsi halusi karsia kaiken, mikä ei tuottanut hänelle iloa.

”Otin käyttöön iloisen ruokavalion, jota nyt noudatan. Karsin valmisruuat, sokerin ja valkoiset jauhot minimiin.”

Iloisesta ruokavaliosta tuli samalla terveellinen ruokavalio, johon sopii myös terveellinen määrä herkuttelua. Iloisella ruokavaliolla Kirsin kilotkin alkoivat karista vauhdilla.

”Minusta on poistunut 21 kiloa sen jälkeen, kun aloin toteuttaa KonMarin filosofiaa ruokavaliossani. Vielä lähtee ehkä tämän vuoden aikana toiset 20 kiloa.”

Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.
Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.

Kirsi puhuu mieluummin painon putoamisesta kuin laihduttamisesta. Hän on saanut paljon myös kirjasta Vähennä kaloreita ilman dieettiä. Pelkkä toive kilojen lähtemisestä ei hänestä auta: on tehtävä päätös ja pysyttävä sinä.

Ensimmäiset viikot olivat taistelua, jossa Kirsi sanoo tarvinneensa sekä tietoa, taitoa että asennetta.

”Sellaista asennetta, että näytän vain itselleni enkä muille. Alkuun tarvittiin valtavasti selkärankaa. Nyt kaikki on jo selvää. Ja kyllä tuntuu hyvältä.”

”En osannut edes perunoita kuoria”

Ennen iloista ruokavaliota Kirsi Aironen kävi usein ulkona syömässä. Ravintolat saattoivat olla ”mättöpaikkoja”, joissa sai syödä paljon, mutta ruoka ei välttämättä ollut erityisen herkullista. Nyt Kirsi käy ravintolassa harvoin mutta hyvissä, kalliimmissa paikoissa.

”Rakastan ruokaa. Ystävänikin huomioivat minua sillä.”

Kirsi sisustaa myös jääkaappia. Nyt sieltä löytyy aina kasviksia, yrttejä ja hyviä juustoja.

Kotikeittiössä uusi ruokavalio muutti paljon. Kirsi heitti hyvästit valmisruuille ja opetteli kokkaamaan. Uuden ruokavalion tueksi tarvittiin myös uusia taitoja.

”Ennen olin ihan kädetön kokki. En osannut kuoria edes perunoita. Opettelin tekemään munakkaita, keittoja ja uuniruokia.”

Kirsin jääkaappi näyttää ihan toisenlaiselta kuin ennen: hän sanoo ”sisustavansa” sitäkin. Nyt jääkaapista löytyy aina muun muassa kasviksia, yrttejä, broileria ja hyviä juustoja. Myös kalaa perheessä syödään useamman kerran viikossa.

 Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.
Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.

Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.
Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.

Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.
Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.

Kirsi myös kattaa kauniisti kaikki omat ja lastensa ateriat. Pöydässä on servietit, usein kukkia ja kauniita värejä. Inspiraatiota iloiseen ruokavalioon hän on löytänyt esimerkiksi Marina Ekroosin kirjasta Silmänruokaa.

”Rakastan taidetta. Nyt ruokakin on minulle taidetta.”

Kirsi kokkaa mielellään esimerkiksi ”maailman kauneinta munakasta”, johon tulee kermaa, yrttejä ja aina jotain lihaa kuten kebabia tai broileria. Sitten hän syö sen aamiaiseksi yksin kynttilänvalossa.

”Aamiaisella voin syödä myös jugurttia, johon tulee marjoja, pähkinöitä ja koristeeksi sitruunamelissaa. Se on minulle suuri nautinto.”

Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.
Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.

”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”
”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”

”Mietin, miksen minäkin voi olla kaunis”

Uusi tapa ajatella toi Kirsi Airoselle myös halun muuttaa ulkonäköään, panostaa siihen aiempaa enemmän. Kirsi muistaa, kuinka häntä on kilojensa vuoksi haukuttu valaaksi ja vaikka miksi.

”Mietin, että kun koti on kaunis, miksen minäkin voi olla kaunis. Häpeä hiiteen ja ilo tilalle! Nykyisin pukeudun tosi tiukkoihinkin vaatteisiin.”

Kirsi ostaa enemmän meikkejä, hoitaa ihoaan ja laittaa hiuksiaan. Hän myös kokeilee mielellään uutta ja harjoittelee meikkauksessa asioita, jotka ovat ennestään vieraita.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta.”

Muillekin hän vinkkaa pari kirjaa, joista löytyy ideoita tyylin uudistamiseen: Olet ihana -tyylikirja ja Hyvän mielen vaatekaappi.

”Hiuksiin olen laittanut uusia värejä ja malleja. Kaveritkin tekevät niitä minulle, koska en halua kuluttaa tähän kaikkeen paljon rahaa.”

Kirsi on alkanut inhota shoppailua ja ostaa nyt vain tarpeeseen. Ja saa vaatteista myös iloa, toisin kuin ennen.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta. Nytkin päälläni on kolmen euron hame ja neljän euron paita.”

”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.
”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.

”Ajankäyttö on valinta”

Ajankäyttö on pitkälti omissa käsissä, Kirsi on todistanut. Aivan samoin kuin elämään voi jättää vain iloa tuovia ruokia tai vaatteita, siitä voi karsia myös aikaa vieviä asioita, jotka eivät tuo iloa.

”Ajankäyttöhän on valinta. Tein ennen kolmea työtä. Jätin pois kaksi ja nyt olen päätoiminen opettaja. Vapaa-ajallakaan en enää kulje jatkuvasti kaikenlaisissa kissanristiäisissä.”

Samalla Kirsi on saanut enemmän aikaa asioille, joita hän arvostaa ja jotka tuovat iloa. Hän iloitsee siitä, että ehtii tekemään lastenkin kanssa nyt vaikka mitä.

”Se on minulle kaikkein tärkeintä.”

Jopa ihmisiin ulottuu sama filosofia kuin kaikkeen muuhunkin: Kirsi haluaa ympärilleen iloa tuottavia ihmisiä.

”Tai jos ei nyt vain iloa tuottavia, niin ainakin elämäntapaani tukevia ihmisiä. ”

Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.
Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.

Ennen Kirsi oli aktiivinen urheilun harrastaja. Seuraavaksi hän haluaisi vielä lisätä arkeensa liikuntaa – ja silloinkin vain sellaista, joka tuottaa iloa. Nyt hän käy toisinaan uimassa ja on satunnaisesti mukana työpaikan lentopalloporukassa.

”Ennen en olisi ikinä osallistunut sellaiseen, nyt olen täysillä verkolla. Haluaisin elämään vielä lisää arkiliikettä. Puhun ennemmin liikkeen enkä liikunnan lisäämisestä.”

Myös liikuntaan liittyy Kirsin mielessä visuaalinen puoli. Turkoosissa vedessä uimiseen liittyy kauneutta. Hänen suuri haaveensa on oppia vielä joskus jäätanssia.

Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.
Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.

”Vaihdoin häpeästä iloon”

Koko elämän marittaminen – sellaiseksi Kirsi Airolan elämänmuutosta voisi sanoa. Hän nyökkää: minäkuva on ihan toisenlainen kuin ennen.

”Moni on tullut sanomaan, että nyt sä olet oma itsesi. Jätin teeskentelyn ja vaihdoin häpeästä iloon. Joku sanoi, että olen siksi myös maailman paras innostaja.”

Kirsi ei halua tuputtaa ajatteluaan muille, mutta rohkaisee mielellään muitakin tarttumaan omiin ongelmiin kuten ylipainoon. Ylipainosta voi hänestä tulla muuri, jonka taakse voi jäädä piiloon häpeämään itseään.

”Syvimmiltäänhän tässä mennään arvoihin. Jouduin kysymään itseltäni, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

”Kysy, haluatko olla vapaa vai haluatko koko ajan hävetä itseäsi. Syvimmilläänhän tässä mennään siihen, mitä itse arvostaa. Olen joutunut kysymään, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

Kirsi ajattelee, että omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen kannattaa panostaa siksikin, että koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tulee eteen.

”Mistä me sitten saamme voimaa, jos tulee vielä jotain oikein pahaa?”

Eero

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen ruokavalioon...
Lue kommentti
Vierailija

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Eero kirjoitti: Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen...
Lue kommentti