Vuonna 1980 oli jutun arvoinen poikkeus, jos äiti sai vauvan rinnalleen heti syntymän jälkeen.
Vuonna 1980 normisynnytystä kuvailtiin Kodin Kuvalehdessä näin:
"Tavanomainen sairaalasynnytys on lapselle stressaava. Hän tulee yhtäkkiä kirkkaisiin valoihin, silmiin tiputetaan heti kirvelevää liuosta, takapuoleen pistetään piikki, nielu imetään nopeasti."
Niin sanottua lempeää synnytystä vastustivat eniten lääkärit. "Ehkä heistä tuntuu, että kehitys kulkee taaksepäin, kun tieteen ja tekniikan käyttö vähenee", jutussa arveltiin.
Vallankumous oli kuitenkin jo käynnissä. Toimittaja Aira Väisänen tapasi Anneli ja Åke Juutilaisen, joiden lapset Erika ja Aleksi saivat syntyä lempeästi.
Lempeä syntymä tarkoitti sitä, että synnytys sai edetä luonnollisesti ilman nopeuttavia toimenpiteitä. Synnytyshuoneen valot oli himmennetty, lapsi nostettiin äidin vatsalle ennen napanuoran katkaisua, ja katkaisun jälkeen lapsi sai imeä rintaa. Koko sairaalassaolon aikana äitiä ja lasta ei erotettu toisistaan.
Anneli Juutilainen oli saanut järjestettyä lapsilleen lempeä syntymän, koska terveydenhuollontarkastaja ja luonnonmukaisen synnytyksen väsymätön puolestapuhuja Leena Valvanne oli lupautunut puhemieheksi Kätilöopiston ylilääkärin suuntaan.
"Tavallisena äitinä yksin yrittämällä minun olisi varmasti ollut vaikea ellei peräti mahdoton saada tahtoani läpi", Anneli Juutilainen arveli.
Ennen ei tosiaan ollut kaikki paremmin. Nykyisin jutussa kuvatun kaltainen synnytys on valtavirtaa.
