Kirsi Hjort, 32, työskenteli lentoasemalla terminaalioppaana, kunnes kahden oman synnytyksen jälkeen tiesi, mitä tahtoo tehdä loppuelämänsä. Nyt hän on sertifioitu synnytysdoula eli synnyttäjien tukihenkilö sekä synnytystanssiohjaaja ja opiskelee kätilöksi.
Kirsi Hjort, 32, työskenteli lentoasemalla terminaalioppaana, kunnes kahden oman synnytyksen jälkeen tiesi, mitä tahtoo tehdä loppuelämänsä. Nyt hän on sertifioitu synnytysdoula eli synnyttäjien tukihenkilö sekä synnytystanssiohjaaja ja opiskelee kätilöksi.

Äidit voisivat paremmin, jos luottaisivat synnytyksessä enemmän itseensä ja vähemmän lääkkeisiin, sanoo Kirsi Hjort.

SYNNYTTÄJÄ EI SAA VALITA.
Suomi on tilastoissa yksi maailman turvallisimmista maista synnyttää. Se ei tarkoita, että äidit ja vauvat voisivat synnytysten jälkeen hyvin. Monessa asiassa Suomi on jäljessä muita länsimaita. Suomessa synnyttäjillä ei ole valinnanvaraa: sama setti sairaaloineen ja lääkkeineen tarjotaan kaikille. Lääkkeellistä kivunlievitystä käytetään liian automaattisesti. Kun muualla lisätään synnyttäjien vaihtoehtoja, meillä kaikki synnytykset keskitetään suuriin sairaaloihin. Esimerkiksi Saksassa naiset saavat ­valita, haluavatko synnyttää sairaalassa, kodinomaisessa synnytysyksikössä vai kotona.

KÄTILÖ ON TUNTEMATON.
Yhdessä sairaalassa välilihan leikkaus tehdään 8 prosentille ensisynnyttäjistä, toisessa 73 prosentille. Noin valtava ero ei johdu synnyttäjistä vaan henkilökunnan tavoista. Tavat voivat muuttua myös yhden ja saman synnytyksen aikana, kun kätilöiden työvuorot vaihtuvat. Yleensä synnyttäjä ei ole tavannut kätilöitään koskaan. On tuurista kiinni, sujuuko yhteistyö. Suomesta puuttuu järjestelmä, jossa synnyttäjä tutustuu muutamaan kätilöön raskausaikanaan ja saa synnytykseen mukaan aina tutun kätilön.

VALMENNUS ON LÄÄKE-ESITTELY.
Neuvoloiden synnytysvalmennus on usein lähinnä lääke-esittelyä. Paljon enemmän pitäisi kertoa lääkkeettömistä kivunlievitysvaihtoehdoista: vedestä, liikkumisesta, rebozosta, tens-laitteesta. Synnytysvalmennusten jälkeen naiset ilmoittavat heti synnytyssalin ovella, että haluan sitten epiduraalipuudutuksen. Siinä vaiheessa käti­löillä ei ole enää paljon tehtävissä. Supistusten kes­kellä on myöhäistä kertoa lääkkeiden huonoista puolista ja sanoa, että olisi tämä Gua Sha -kampakin, joka saisi kehon oksitosiinit liikkeelle.

LÄÄKITYS VIE ONNEA.
Suurin osa Suomessa synnyttävistä naisista puudutetaan, ensisynnyttäjistä liki kolme neljästä. Puudutettuna on vaikea kuunnella kehoaan, ja usein supistuksia silloin vahvistetaan synteettisellä oksitosiinilla. Se taas lamaannuttaa kehon oman oksitosiinituotannon. Oksitosiini on rakkaushormoni. Kun synnyttää ilman lääkkeitä, tulee mieletön oksitosiiniryöppy. Se vaikuttaa ensihetkiin vauvan kanssa, syventää suhdetta lapseen. Samanlaista ryöppyä ei tule esimerkiksi keisarileikkauksissa tai synteettisen oksitosiinin avulla. On väärin uskotella raskaana oleville, ettei ­synnytykseen tarvitse valmistautua. Jokaisen synnyttäjän pitäisi hankkia tietoa ja harjoitella synnyttämistä: kuinka otetaan supistuksia vastaan synnytystanssin, -laulun tai -joogan avulla. Tietysti naiset ovat synnyttäneet tuhansia vuosia kummemmin valmistautumatta. Naiset osaavat synnyttää. Juuri sen naisen luontaisen taidon sairaala, lääkitys ja liukuhihnameininki vievät.

TÄRKEINTÄ ON MYÖS TERVE ÄITI.
Suomessa on epäkorrektia arvostella synnytystä. Kuuluisi sanoa vain, että tärkeintä on terve ­vauva. Siksi naiset ovat hiljaa tuntemuksistaan eivätkä usein edes tiedä, että synnytys voisi olla myös nautinto. Monet sairaalan toimenpiteet ovat traumatisoivia. Synnytys ei ole vain päivä naisen elämässä. Vieläkään ei ymmärretä synnytyksen yhteyttä esimerkiksi masennukseen ja äidin ja lapsen vuorovaikutukseen. Tärkeintä on myös terve äiti. 

 

Miksi synnytyksistä tuli sinulle sydämenasia?

”Toinen synnytykseni antoi voimaa koko loppuelämälleni. Vasta silloin tajusin, miten paljon ensimmäisessä synnytyksessä menetin ja kuinka paljon suuri osa synnyttäjistä menettää. Suomalaisessa synnytyskulttuurissa on suuria epäkohtia, ja elämäntehtäväni on kehittää sitä.”

Vierailija

Synnytystä pitää harjoitella

On vääränlaista vallankäyttöä käyttää tällaista retoriikkaa samalla kun esiintyy jonkinasteisen asiantuntijan roolissa: "Oksitosiini on rakkaushormoni. Kun synnyttää ilman lääkkeitä, tulee mieletön oksitosiiniryöppy. Se vaikuttaa ensihetkeen vauvan kanssa, syventää suhdetta lapseen. Samanlaista ryöppyä ei tule esimerkiksi keisarinleikkauksissa tai synteettisen oksitosiinin avulla". Tässä kosketaan herkkään aihealueeseen: äidin rakkauteen ja kiintymiseen lastaan kohtaan. Jos käyttää tällaista...
Lue kommentti
Vierailija

Synnytystä pitää harjoitella

Olen itse synnyttänyt kolme kertaa. Kaksi kertaa puudutteilla, keskimmäisen ilman kivunlievitystä synnytyksen nopeuden takia. Keskimmäinen synnytys oli hirveä. Kipu lamaannutti niin, että olin menossa kipushokkiin. Nopean synnytyksen jälkeen en tuntenut mitään: en iloa, en onnea, en rakkautta. Kesti muutaman päivän ennen kuin aloin iloita lapsestani tai oikeastaan mistään muustakaan. Synnytyksen kipu ja siitä aiheutunut paniikki pysyi mielessä viikkoja. Kolmannen lapsen syntymä oli edellisen...
Lue kommentti
Sovellusasiantuntija Tuula Pajamäki, 58, asuu Nakkilassa. Hänellä on kolme aikuista poikaa. Tuulan mielestä kauhujen joulu olisi aattoillan vietto hotellissa vieraiden ihmisten kanssa seuraleikkejä leikkien.

Joulu yksin ei ole välttämättä yksinäinen. Se voi olla oma valinta.

Yksin voi olla ihanaa.

Olen aina rakastanut joulua. Tunne on säilynyt, vaikka eri elämänvaiheissa olen viettänyt hyvin erilaisia jouluja.

Erosin toisesta avioliitostani joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka upea yksin vietetty joulu voi olla.

Aattona käyn iltapäivällä hautausmaalla ja ateriaa valmistellessani kuuntelen taustalla aaton lastenohjelmia. Kuuseen ripustan jokaisen poikani oman enkelin. Kynttilöitä pitää olla ja hiljaisuutta, joulumusiikkikaan ei saa soida liian kovalla.

Joka joulu tirautan yhden itkun, se on melkein jo perinne. En itke yksinäisyyttäni, mutta muistelen lapsuuden jouluja ja edesmenneitä läheisiäni. Jouluitku on vapauttava, ei surullinen. Se tulee kaipuun, tuoksujen ja hyvän olotilan sekoituksesta.

Rohkeutta on tehdä omanlainen joulu.

Nautin, kun saan viettää jouluaattoillan yksin pipareiden, hyvän viinin ja juustojen kera. Vielä kymmenen vuotta sitten en ehkä olisi uskaltanut kertoa tätä ääneen. Nykyisin välitän paljon vähemmän siitä, mitä muut ajattelevat valinnoistani.

Traditiot ovat minulle tärkeitä, mutta uskallan päästää niistä irti, kun on sen aika.

Laskeudun jouluun pikkuhiljaa jo pyhäinpäivästä lähtien. Laittelen kotiin jouluvaloja ja koristeita. Teen perinteiset jouluruuat: tärkeimpiä ovat lanttulaatikko, kinkku ja satakuntalainen sallatti.

Sukujoulua ei pidä vääntää väkisin.

Ymmärrän, että yksinolo jouluna voi olla musertavaa, jos se on vastentahtoista. Minulle se on oma valintani. Läheiset ovat silti tärkeä osa jouluani.

Kun kolme poikaani muuttivat yksi kerrallaan pois kotoa, sanoin kaikille saman asian: viettäkää sellainen joulu kuin itse haluatte. Aattona ei ole pakko tulla käymään.

Tapaan kyllä kaikkia lapsiani ja heidän perheitään joulun aikaan. Yhden luona saatan käydä puurolla, toinen tulee kumppaneineen luokseni syömään joulupäivänä ja kolmas ehkä tapanina.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joskus poikani ehdotti, että kokoontuisimme koko klaani yhteen vaikka aatonaattona. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että ajatus on kaunis, mutta toteutus turhan stressaava. Nykyinen järjestely sopii meille.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Sen vuoksi säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joulu saa muuttua.

Joulun viettäminen yksin ei ole ollut minulle erityinen tavoite tai valinta. Joulu on vain muotoutunut luonnostaan tällaiseksi vuosien saatossa.

Lapsuudenkodissani joulua valmisteltiin uutterasti joulurauhan julistukseen asti. Sen jälkeen aika tuntui pysähtyvän joulunpyhiksi.

Kun poikani olivat pieniä, vietimme perinteisiä lapsiperhejouluja. Silloin oli ihanaa katsella lasten intoa ja odotusta, mutta lasten kuuluu kasvaa ja alkaa elää omaa elämäänsä. Uusiin elämäntilanteisiin on helpompi sopeutua, kun ei haraa niitä vastaan.

Älä odota kiiltokuvaa.

Media muokkaa käsitystä täydellisestä joulusta. Minullakin on mielessä tavaratalon joulumainos monen kymmenen vuoden takaa. Siinä siistiksi suitut lapset ja koko suuri suku istuu pitkän pöydän ääressä. Kattaus on virheetön, samoin kaikkien ilmeet.

Muistan ennen ajatelleeni, että tuohon en koskaan yllä. Nyt ymmärrän, ettei tarvitsekaan.

Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen, 44, asuu Turussa perheensä kanssa. Hän opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa. Kinnusen molemmat romaanit Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti (2016) nousivat Finlandia-ehdokkaiksi.

SUORAT SANAT. Teineillä on paha maine tuiskahtelevina, epäkohteliaina mörökölleinä. Oikeasti he ovat hienoja tyyppejä, sanoo kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen.

Teinien kanssa on kivaa.

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?” Ei todellakaan ole, vaan äärimmäisen ihanaa.

Teinit ovat mahtavia tyyppejä. Pidän kasvattajan roolista, vaikka kasvattamisella on ikävä klangi: se liitetään helposti kurinpitoon. Tykkään olla aikuisena läsnä nuorten elämässä ja vastata heidän kysymyksiinsä. Millainen pitää olla, että on pidetty? Olenko ok, vaikka en tajua matematiikasta mitään? Olenko vain minä vai kaikki muutkin vähän eksyksissä?

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?”

Teini elää herkkää aikaa lapsuuden ja aikuisuuden kynnyksellä. Siinä iässä harvinaisen moni asia askarruttaa: aikuistuminen, seksuaalisuus ja tulevaisuuden suunnittelu.

Teinit eivät ole mörököllejä.

Oman kokemukseni mukaan uuden sukupolven teinit ovat lahjakkaita keskustelijoita ja hyviä perustelemaan kantansa. Vaikka sukupuoliroolit istuvat sitkeässä, ne ovat vähitellen murtumassa. Tytön ei enää tarvitse olla hiljaa, vaan ilmaisunvapaus kuuluu kaikille.

Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin avautuminen voi vaatia houkuttelua. Se ei tarkoita, etteikö nuori tahtoisi rupatella vanhempansa kanssa. Keskusteluyhteys vaatii yksinkertaisesti sopivien tilanteiden luomista yhdessäolon kautta. Tärkeintä ei ole paikka, vaan kiireetön tunnelma. Se voi löytyä päivällisellä, kirjastoreissulla tai metsäretkellä. Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin ei tarvitse pärjätä.

Maailma aukeaa teinille helposti kaoottisena. Siksi nuorelle on tärkeää osoittaa, ettei hän ole yksin. Hukassa saa olla ja apua saa – ja pitääkin – pyytää.

Yksinäisyys on yleistä kaiken ikäisten suomalaisten keskuudessa, mutta usein tuntuu, että teinit jäävät erityisen yksin. Heidän itsenäisyydellään jopa ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin. Pärjäämisen korostaminen kulttuurissamme kannattaa kyseenalaistaa.

Teinien itsenäisyydellä ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin.

Teinin suru on totta.

Unohda päteminen, sillä teini ei kaipaa ylhäältä päin neuvomista. On tärkeää ymmärtää, että aikuiselle arkipäiväisen kuuloiset ongelmat ovat nuorelle isoja juttuja.

Kun ensimmäinen parisuhde loppuu, ”se kuuluu tuohon ikään” -lause ei lämmitä. En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

Some tekee teinille hyvää.

Sosiaalinen media ei ole sen pahempi muoti-ilmiö kuin mikään muukaan. On totta, että teinien keskittymiskyky on välillä koetuksella, mutta heidän aktiiviseen somettamiseensa liittyy myös paljon hyvää. Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Kysyin taannoin seiskaluokkalaisilta, kuinka monella on netin kautta ystävä, jota ei ole koskaan tavannut. Kolme neljäsosaa viittasi. Joillekin nettiystävä oli se läheisin, jolle voi kertoa ihan kaiken. Se on lohdullista.

Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Teiniltä voi oppia paljon.

Arvomaailmaltaan nuoret ovat vanhempiaan liberaalimpia. Lisäksi teini-ikäiset ovat suoria ja mutkattomia, ja se on hienoa. Palaute tulee äkkiä – oli se myönteistä tai kielteistä. Teinit eivät pelaa pelejä tai pullota mielipahaansa, vaan purskauttavat tunteensa ulos. Aikuisilla olisi siitä oppimista.

Teinit eivät suhtaudu juuri mihinkään hohhoijaa-asenteella, sillä he eivät ole ehtineet kyynistyä. Maailma on heille uusi ja kiinnostava. Siitä voimme olla heille suorastaan kateellisia!

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Ria Hafren kirjoitti: Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta... Hei Ria, hauska kuulla! Ja niin se aika kiitää...
Lue kommentti
Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta...
Lue kommentti