Kirsi Hjort, 32, työskenteli lentoasemalla terminaalioppaana, kunnes kahden oman synnytyksen jälkeen tiesi, mitä tahtoo tehdä loppuelämänsä. Nyt hän on sertifioitu synnytysdoula eli synnyttäjien tukihenkilö sekä synnytystanssiohjaaja ja opiskelee kätilöksi.
Kirsi Hjort, 32, työskenteli lentoasemalla terminaalioppaana, kunnes kahden oman synnytyksen jälkeen tiesi, mitä tahtoo tehdä loppuelämänsä. Nyt hän on sertifioitu synnytysdoula eli synnyttäjien tukihenkilö sekä synnytystanssiohjaaja ja opiskelee kätilöksi.

Äidit voisivat paremmin, jos luottaisivat synnytyksessä enemmän itseensä ja vähemmän lääkkeisiin, sanoo Kirsi Hjort.

SYNNYTTÄJÄ EI SAA VALITA.
Suomi on tilastoissa yksi maailman turvallisimmista maista synnyttää. Se ei tarkoita, että äidit ja vauvat voisivat synnytysten jälkeen hyvin. Monessa asiassa Suomi on jäljessä muita länsimaita. Suomessa synnyttäjillä ei ole valinnanvaraa: sama setti sairaaloineen ja lääkkeineen tarjotaan kaikille. Lääkkeellistä kivunlievitystä käytetään liian automaattisesti. Kun muualla lisätään synnyttäjien vaihtoehtoja, meillä kaikki synnytykset keskitetään suuriin sairaaloihin. Esimerkiksi Saksassa naiset saavat ­valita, haluavatko synnyttää sairaalassa, kodinomaisessa synnytysyksikössä vai kotona.

KÄTILÖ ON TUNTEMATON.
Yhdessä sairaalassa välilihan leikkaus tehdään 8 prosentille ensisynnyttäjistä, toisessa 73 prosentille. Noin valtava ero ei johdu synnyttäjistä vaan henkilökunnan tavoista. Tavat voivat muuttua myös yhden ja saman synnytyksen aikana, kun kätilöiden työvuorot vaihtuvat. Yleensä synnyttäjä ei ole tavannut kätilöitään koskaan. On tuurista kiinni, sujuuko yhteistyö. Suomesta puuttuu järjestelmä, jossa synnyttäjä tutustuu muutamaan kätilöön raskausaikanaan ja saa synnytykseen mukaan aina tutun kätilön.

VALMENNUS ON LÄÄKE-ESITTELY.
Neuvoloiden synnytysvalmennus on usein lähinnä lääke-esittelyä. Paljon enemmän pitäisi kertoa lääkkeettömistä kivunlievitysvaihtoehdoista: vedestä, liikkumisesta, rebozosta, tens-laitteesta. Synnytysvalmennusten jälkeen naiset ilmoittavat heti synnytyssalin ovella, että haluan sitten epiduraalipuudutuksen. Siinä vaiheessa käti­löillä ei ole enää paljon tehtävissä. Supistusten kes­kellä on myöhäistä kertoa lääkkeiden huonoista puolista ja sanoa, että olisi tämä Gua Sha -kampakin, joka saisi kehon oksitosiinit liikkeelle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

LÄÄKITYS VIE ONNEA.
Suurin osa Suomessa synnyttävistä naisista puudutetaan, ensisynnyttäjistä liki kolme neljästä. Puudutettuna on vaikea kuunnella kehoaan, ja usein supistuksia silloin vahvistetaan synteettisellä oksitosiinilla. Se taas lamaannuttaa kehon oman oksitosiinituotannon. Oksitosiini on rakkaushormoni. Kun synnyttää ilman lääkkeitä, tulee mieletön oksitosiiniryöppy. Se vaikuttaa ensihetkiin vauvan kanssa, syventää suhdetta lapseen. Samanlaista ryöppyä ei tule esimerkiksi keisarileikkauksissa tai synteettisen oksitosiinin avulla. On väärin uskotella raskaana oleville, ettei ­synnytykseen tarvitse valmistautua. Jokaisen synnyttäjän pitäisi hankkia tietoa ja harjoitella synnyttämistä: kuinka otetaan supistuksia vastaan synnytystanssin, -laulun tai -joogan avulla. Tietysti naiset ovat synnyttäneet tuhansia vuosia kummemmin valmistautumatta. Naiset osaavat synnyttää. Juuri sen naisen luontaisen taidon sairaala, lääkitys ja liukuhihnameininki vievät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

TÄRKEINTÄ ON MYÖS TERVE ÄITI.
Suomessa on epäkorrektia arvostella synnytystä. Kuuluisi sanoa vain, että tärkeintä on terve ­vauva. Siksi naiset ovat hiljaa tuntemuksistaan eivätkä usein edes tiedä, että synnytys voisi olla myös nautinto. Monet sairaalan toimenpiteet ovat traumatisoivia. Synnytys ei ole vain päivä naisen elämässä. Vieläkään ei ymmärretä synnytyksen yhteyttä esimerkiksi masennukseen ja äidin ja lapsen vuorovaikutukseen. Tärkeintä on myös terve äiti. 

 

Miksi synnytyksistä tuli sinulle sydämenasia?

”Toinen synnytykseni antoi voimaa koko loppuelämälleni. Vasta silloin tajusin, miten paljon ensimmäisessä synnytyksessä menetin ja kuinka paljon suuri osa synnyttäjistä menettää. Suomalaisessa synnytyskulttuurissa on suuria epäkohtia, ja elämäntehtäväni on kehittää sitä.”

On vääränlaista vallankäyttöä käyttää tällaista retoriikkaa samalla kun esiintyy jonkinasteisen asiantuntijan roolissa: "Oksitosiini on rakkaushormoni. Kun synnyttää ilman lääkkeitä, tulee mieletön oksitosiiniryöppy. Se vaikuttaa ensihetkeen vauvan kanssa, syventää suhdetta lapseen. Samanlaista ryöppyä ei  tule esimerkiksi keisarinleikkauksissa tai synteettisen oksitosiinin avulla". Tässä kosketaan herkkään aihealueeseen: äidin rakkauteen ja kiintymiseen lastaan kohtaan. Jos käyttää tällaista retoriikkaa ja alkaa työkseen "auttaa" synnyttäjiä, epäilen että yrittää haalia itselleen lisää asiakkaita kuuntelematta ihmisiä ilman ennakko-oletuksia tai itsekritiikittömästi painottaa omia kokemuksiaan ja katsoo niiden läpi toisiakin. Kommentti syyllistää myös lapsen ja kiintymyssuhteen kautta kipulääkitystä käyttää haluavan äidin vaikka se ei perimmäinen tarkoitus olisikaan ollut (tai sitten oli). Vastuuta sanoista!

Olisi myös kiva tietää mihin tutkimuksiin ko. kommentti perustuu, kuinka laaja oli otos, ketkä olivat tutkimuksen takana jne., vai perustuuko väite laajamittaiseen tutkimukseen lainkaan. Vaikuttiko synnyttäjän tausta synnyttäjän kokemukseen oksitosiiniryöpystä? Entä miten oletettu syvempi kiintymys oksitosiiniryöpyn jälkeen vaikuttaa lapsiin? Suomessa lasten pahoinpitely oli yleisempää ennen kuin lääkkeellisiä synnytyksiä olikaan puhumattakaan asiasta globaalilla tasolla (pointti on siis ettei lääkkeetön oksitosiiniryöppy-kiintymyssuhde ole kaiketi aikaansaanut lapsimyönteisempää perhemallia tai yhteiskuntaa vaan takana ovat muut tekijät).

Lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla ja olen erittäin tyytyväinen. Minusta huolehdittiin hyvin ja syntymä oli kaunis kokemus, jossa isä oli mukana. Isä lähti myös vauvan kanssa salista, kun minut vietiin heräämöön ja sai kokea vauvan ensihetket tietäen, että myös minä voin hyvin. Lasta näytettiin minulle ja sanoin "Hei". Rakastin lastani palavasti ensi silmäyksestä alkaen (olin varautunut muunlaisiinkin tuntemuksiin) ja salikuvien katsominen itkettää vielä vuosien päästäkin. Maidon nousu aiheutti tarpeen käydä katsomassa vauvaa vähän väliä ja muistan pelänneeni, että hän kaikista peitoista huolimatta palelee. Itkeskelin ja hoitajat vakuuttelivat kaiken olevan vauvalla kunnossa. Tämä jatkui vielä sairaalasta päästyäkin, mutta tasoittui viikossa. Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta lytätä toisia äitejä väittämällä, että he eivät ole kiintyneitä lapsiinsa. Ihmettelen kovasti, miten joku voi minun puolestani lausua mitään näin henkilökohtaisesta asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla