Filosofi Elisa Aaltola toivoo, että jokainen koirasta haaveileva tutustuisi ensin koiran lajinomaiseen käytökseen. ”Koira kyllä yrittää koko ajan ymmärtää ihmistä.”
Eläinfilosofi Elisa Aaltola on omistanut elämänsä kaikenlaisten eläinten auttamiseen, mutta erityisen läheisiä hänelle ovat koirat.
”Minulla on ollut koiria aina. En edes ymmärrä, miten ihminen voisi elää ilman koiraa”, Elisa sanoo.
Yksi Elisan missioista on rohkaista ihmisiä tutustumaan eläimen lajinomaiseen käytökseen, ennen kuin he päättävät eläimen hankkia. Mitä siis koirasta haaveilevan pitäisi vähintään tietää, ennen kuin hän kantaa mussukkaisen pennun tai rescue-koiran kodin kynnyksen ylitse?
Elisa aloittaa luettelon koiran perusfysiologisista tarpeista. On otettava selvää, miten koiraa tulee ruokkia ja miten paljon juuri sen rotuinen koira tarvitsee liikuntaa. On tärkeää tietää myös koirien muista fyysisistä tarpeista, käyttäytymisestä ja biologisesta taustasta.
Ennen koiran hankkimista on syytä tiedostaa, että jokaisesta koirasta koituu eläinlääkärikuluja, vähintään satasia. ”Ihmisellä on vastuu varmistaa koiransa terveydenhuolto – hinnasta riippumatta.”
”Joillekin voi tulla yllätyksenä, että valeraskaudet ovat nartuille aivan luontaisia. Se on perintöä susilta, koirien esivanhemmilta. Susilaumassa usein vain johtava naaras saa pentuja, mutta myös muut nartut auttavat näiden hoivaamisessa. Siksi pentujen syntyminen saa muutkin nartut tuottamaan maitoa. Niissä herää hoivavietti alfanaaraan pentuja kohtaan.”
Sekin on syytä tiedostaa etukäteen, että jokaisesta koirasta koituu eläinlääkärikuluja. Se pitää rokotuttaa, ja jos se sairastuu, se on vietävä eläinlääkäriin. Kulut ovat vähintään satasia.
”Eri roduilla on omia tyypillisiä sairauksiaan. Niistä on hyvä olla selvillä jo siinä vaiheessa, kun koiran ottaa. Ylipäätään ihmisellä on vastuu varmistaa koiransa terveydenhuolto – hinnasta riippumatta.”
Kuka saa pusutella?
Yhtä tärkeää on tuntea koiran psyykkiset tarpeet. Jos ne jäävät huomiotta, koira voi huonosti.
”Koira on voimakkaan sosiaalinen olento. Sille on hyvin tärkeää saada seurustella sekä ihmisten että muiden koirien kanssa. Samoin olisi tärkeää antaa koirille virikkeitä, joiden kautta ne voivat toteuttaa uteliaisuuttaa ja älyään. Myös ympäristö rauhallinen tutkiminen on osa koiranelämää”, Elisa Aaltola kertoo.
”Parasta olisi, jos ihminen pyrkisi ymmärtämään koiransa mieltä ja näkökulmaa mahdollisimman hyvin. Koirahan koettaa alati ymmärtää ihmistä ja yrittää kaikkensa, että kommunikaatio ihmisen kanssa sujuisi hyvin.”
Jotta elämä koiran kanssa lähtisi sujumaan juohevasti, koiran hankkijan kannattaa tutustua koiran elekieleen jo ennakolta.
”Näykkääminenkin on koiran elekieltä. Se ei osoita vihaa eikä kerro luonneviasta, vaan on pyyntö: älä tee noin.”
Koira ei esimerkiksi aina pidä samoista hellyyden osoituksista kuin ihminen. Pusuttelu voi olla ihmisen mielestä ihanaa, ja ihanaa se on ehkä koirastakin silloin, jos pusuttelija on oma rakas ihminen. Sen sijaan koira saattaa pelästyä pahanpäiväisesti, jos vieras ihminen tuo kasvonsa lähelle sen kuonoa.
”Jos koira näykkää lasta, se usein liittyy tällaisiin tilanteisiin: lapsi on koettanut osoittaa koiralle hellyyttä ihmismäisellä tavalla ja on lähestynyt sitä liian nopeasti ja ronskisti”, Elisa sanoo.
”Näykkääminenkin on koiran elekieltä. Se ei osoita vihaa eikä kerro luonneviasta, vaan on pyyntö: älä tee noin.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/elisa_aaltola_5.jpg?itok=ww6dyGo-)
Ikävän kohtaamisen takana ovat toisin sanoen kieliongelmat. Kun ihminen haluaa lähestyä ystävällisesti vierasta ihmistä, hän katsoo silmiin, hymyilee ja tulee kohti. Koiran mielestä kaikki sellaiset eleet ovat uhkaavia.
”Yksi iso virhe on lähestyä käsi ojossa koiraa, joka vetäytyy poispäin. Vetäytyvä koira on aina peloissaan. Jos se on nurkassa eikä pääse pois, se saattaa jopa purra. Minulle on käynyt niin, ja se oli kokonaan oma vikani.”
Jos koira taas lipoo kielellään, ikään kuin se nuolisi ilmaa, se mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuntee kipua. Siinä on jälleen yksi ele, joka on syytä tuntea.
”Korvien, pään ja hännän asento kertoo hyvin monista asioista, samoin kuin koirien erilaiset äännähdykset. Itse asiassa koira viestii ihmiselle koko ajan.”
Koira ei piruile
Jotkut koiran eleistä merkitsevät eri tilanteissa hiukan eri asioita. Sellainen on esimerkiksi ravisteleminen.
Kun koira ravistelee itseään, sen virittyneisyystaso on kohonnut. Se voi kohota siksi, että koira on innostunut: se ravistelee kesken leikin tai kun ollaan lähdössä lenkille.
”Koska koira ei ole kädellinen, halaaminen on sille vieras juttu. Sille voi tulla klaustrofobinen tunne, että tästä ei nyt pääse pois.”
Toisaalta ravistelu voi kertoa myös siitä, että tilanne on koiran mielestä stressaava. Jotkut koirat ravistelevat turkkiaan ja luimistelevat, kun ihminen halaa niitä.
”Koska koira ei ole kädellinen, halaaminen on sille vieras juttu. Koiraa saattaa ahdistaa, jos etenkin vieras ihminen kietoo käden sen ympärille. Sille voi tulla klaustrofobinen tunne, että tästä ei nyt pääse pois.”
Pahimmillaan kieliongelmat johtavat väkivaltaan – koiraa kohtaan. Elisa kertoo kouluttajista, jotka ovat erehtyneet pitämään koiran hännänheilutusta merkkinä siitä, että koira ei ota heitä tosissaan. Että se naureskelee heille.
”Piruilu vaatisi sellaista toisen asteen ajattelua, jota koiralla ei ole. Koira ei ole sarkastinen eikä ironinen.”
”Kouluttaja rankaisee koiraa, ja koira reagoi heiluttamalla häntää. Sen seurauksena kouluttaja rankaisee sitä entistä väkivaltaisemmin, koska kuvittelee, että koira piruilee heille.”
Todellisuudessa hännänheilutus on lepyttelevä ele: rauhoitu, ollaan kavereita.
”Piruilu vaatisi sellaista toisen asteen ajattelua, jota koiralla ei ole. Koira ei ole sarkastinen eikä ironinen. Se koettaa osoittaa hyvän tahdon eleitä, jotta tilanne rauhoittuisi.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/elisa_aaltola_4.jpg?itok=Qelsc2Ia)
Syyllinen ilme karvaisella naamalla
Entä kykeneekö koira tuntemaan syyllisyyttä? Jokainen koiranomistaja on joskus nähnyt koiransa naamalla syvää katumusta, kun se on jäänyt kiinni jostakin ehdottoman kielletystä.
Elisaa naurattaa. Hän muistaa parinkymmenen vuoden takaa oman koiransa ilmeen, kun se oli käynyt vohkimassa pöydältä kilon emmentalia ja syönyt sen makeisiin suihinsa.
”Aluksi hän näytti hirveän tyytyväiseltä, mutta ilme muuttui, kun hän huomasi minut. Silloin hän oli, että o-ou. Hän näki kasvoistani, että nyt tuli tehtyä huonosti.”
”Se hiukan luimisteleva asento liittyi siihen, että nyt tuo on vihainen, ja minä alistun. Ele on perua susilta. Se on yksi lepyttelemisen muoto.”
Ei koira silti syyllisyyttä tuntenut. Miksi olisikaan, kun vatsa oli täynnä herkkuruokaa?
”Se hiukan luimisteleva asento liittyi siihen, että nyt tuo on vihainen, ja minä alistun. Ele on perua susilta. Se on yksi lepyttelemisen muoto”, Elisa selittää.
”Koira heiluttaa häntää lievemmissä tilanteissa, joissa se ajattelee, että tästä voi vielä selvitä puhumalla. Jos koira huomaa, että ihminen on oikeasti vihainen, luimistelu on merkki siitä, että koira on jo ottanut opikseen.”
Elisan emmentalit ahminut koira säästyi kiukulta.
”Minua rupesi naurattamaan, ja tilanne suli siihen. Ajattelin, että ehkä karma vielä koiraa rankaisee, mutta ei. Koira ei tullut ahmimisesta edes huonovointiseksi.”
Miten Elisasta tuli eläinfilosofi? Millaisia periaatteita hänellä on omien koiriensa suhteen? Lue lisää Elisa Aaltolasta ja yhteiselosta koirien kanssa Kodin Kuvalehdestä 6/2022. Tilaajana voit lukea jutun myös Digilehdestä.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
