Naisen elämä Suomessa oli aivan äsken ihan jotain muuta kuin nyt, Kaari Utrio muistuttaa.

Nainen päättää lapsiluvustaan

Millainen maailma olikaan, ennen kuin saatiin varma ja halpa ehkäisy, josta nainen vieläpä päättää itse. Niin monet tytöt joutuivat keskeyttämään opintonsa, kun tulivat raskaaksi. Jos mies ei mennyt naimisiin, oli revittävä jostain leipää lapselle. Jos meni, sen jälkeen nainen oli perheenäiti, eikä äideille jäänyt aikaa opiskella. Asenteetkin olivat toista. Ystävättäreni ajettiin pois kotoa, koska hän tuli raskaaksi.

Entä millaista oli avioliitoissa, kun lapsia oli kolme tai neljä eikä haluttu lisää? Kondomit olivat kalliita, eivätkä miehet halunneet käyttää niitä. Tuli loputtomia riitoja siitä, että vaimo pihtaa. Pihtasi kyllä, koska ei halunnut raskaaksi.

Itselläni oli hirvittävän tuskalliset kuukautiset. Kaksi päivää kuukaudesta vääntelehdin kivusta vuoteessa enkä päässyt kouluun. Muistan aina syksyn 1962, kun gynekologi ehdotti minulle uutta keksintöä: e-pillereitä. Kokeilin, ja ensimmäistä kertaa kuukautiseni olivat täysin kivuttomat.

Lapset pysyvät hengissä

Tämäkin on sidoksissa e-pillereihin. Nainen uskaltaa synnyttää vähemmän lapsia, koska nämä jäävät henkiin. Vielä ennen sotaa joka kymmenes suomalaislapsi kuoli alle yksivuotiaana, nykyisin enää muutama promille. Tästä täytyy kiittää lähinnä arkkiatri Arvo Ylppöä. Hän oli karismaattinen ihminen, jota uskoi niin ministeri kuin mökin mummo.

Vuonna 1949 Suomi oli niin nollissa kuin voi olla. Oli pulaa ja kauheaa raatamista, kun maksettiin sotakorvauksia. Samana vuonna levitettiin neuvolalaitos joka pitäjään! Silloin sijoitettiin rahaa tuleviin polviin, ja sen tekivät naisjärjestöt ja äijät – tuolloin hallituksessa oli vain yksi nainen. Jo 1980-luvulla lapsikuolleisuutemme oli lähes yhtä matalalla tasolla kuin upporikkaalla, rauhan ajan eläneellä Ruotsilla.

Saat pitää palkkasi itse

Nainen on hallinnut ansaitsemaansa omaisuutta vajaat puolentoista vuosisataa. Siihen asti naisen rahat kuuluivat häneen holhoojalleen, siis isälle, aviomiehelle, veljelle tai muulle miessukulaiselle. 1900-luvun alkuun asti naisen piti pyytää aviomieheltä lupa, jos hän halusi mennä töihin.

Tähän liittyi voimakas kotirouvakulttuuri. Se oli ymmärrettävää: lasten- ja kodinhoito oli kovaa työtä, joskin palkatonta. Vielä lapsuudessani moni äiti pyysi joka aamu isältä talousrahaa.

Pyykkikone antaa aikaa

Voi että minä muistan, kun meille tuli ensimmäinen pulsaattorikone. Olin lukiolainen, ja tuntui kuin taivaaseen olisin astunut. Siitäkin huolimatta, että kone kiersi pyykin hirveäksi mätöksi ja vesi piti vaihtaa joka huuhteluun. Oli se silti toista kuin pyykkilaudan kanssa huhkiminen.

Ennen kotitalouskoneiden tuloa vapaa-aikaa oli vain kaupunkilaispojilla. Tytöt tekivät kotitöitä pienestä alkaen, ja valtaosa naisen ajasta kului arjen ylläpitämiseen.

Pölynimuri, tiskikone, sähköliesi, mikroaaltouuni... Esikoisteoksesta saamillani rahoilla ostin ensimmäiseksi automaattipesukoneen. Se oli vuosi 1968, aivan äsken.

 

Vierailija

Kirjailija Kaari Utrio: ”Ennen ei ollut paremmin”

Niin totta. Synnyin 70 luvulla vielä tupaan jossa ei ollut juoksevaa vettä ja jos halus ruokaa tai lämpöä se tuli puusta. Puiden ja veden kantaminen kuului joka päivään. Talvella kaivo oli jäässä. Äidin arki oli vielä reissutyöläisen vaimona, kolmen pienen lapsen äitinä syrjäkylällä ilman autoa tai omaa puhelinta, todella ihan eriä mihin nykyään on totuttu..
Lue kommentti
”Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi. Siksi koulujen kärkihanke pitäisi olla lasten turvallisuuden lisääminen”, sanoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.
”Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi. Siksi koulujen kärkihanke pitäisi olla lasten turvallisuuden lisääminen”, sanoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.

Lapsen on saatava tuntea, että hän riittää aina. Kaikkien on ymmärrettävä, että seiskan todistus ei tarkoita seiskan lasta, sanoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.

Sano lapselle: olet hyvä.

Lapsille luodaan yhä nuorempina yhä kovempia suorituspaineita. Lapset oppivat, että pärjätäkseen pitäisi olla paitsi hyvä, myös mieluiten parempi kuin muut.

Jo alakoulussa mietitään, mitä valintoja kannattaa tehdä, jotta pääsisi pitkälle. Kilpailu lukiopaikoista alkaa varhain. Lukioissa taas ylpeillään, että meillä voi suorittaa jo yliopistokursseja. Miksi ihmeessä pitäisi? Lukio on vaativa muutenkin. Jos ylioppilastodistus alkaa vaikuttaa vielä enemmän yliopistoon pääsyssä, paineet lukioaikana lisääntyvät yhä.

”On surullista ja vahingollista, jos lapselle tulee tunne, että hän ei kelpaa yhteiskunnalle, koululle tai vanhemmille ilman hyviä numeroita.”

Vanhemmat kyselevät usein, mikä numero kokeista tuli ja mitä muut saivat. On surullista ja vahingollista, jos lapselle tulee tunne, että hän ei kelpaa yhteiskunnalle, koululle tai vanhemmille ilman hyviä numeroita.

Lapsen pitää saada tuntea ja kuulla, että hän riittää aina, on hyvä ja rakas sellaisena kuin on. Kaikkien on ymmärrettävä, että seiskan todistus ei tarkoita seiskan lasta.

Tulevaisuusosaaja on hirveä sana.

Poliitikkojen suuri visio on, että Suomi nousee osaamisen huipulle, ja vastuu siitä on tämän päivän lapsilla. Lapsia on kutsuttu tulevaisuusosaajiksi. Inhoan sitä sanaa.

”Jokaisen lapsen on saatava olla lapsi, jonka päälle ei kasata paineita.”

Lasta ei saa typistää miksikään tulevaisuusosaajaksi. Lapsi on kokonainen ihminen, jolla on järki, tunteet ja oma tahto. Lapset kypsyvät eri aikaan, ja heillä on erilaisia taipumuksia. Jokaisen lapsen on saatava olla lapsi, jonka päälle ei kasata paineita.

Tärkeintä on turvallisuus.

Kaiken oppimisen ja kasvamisen pohjana on turvallisuuden tunne. Se, että lapsi ja nuori voi tuntea olevansa hyväksytty ja turvassa ja että hänellä on kavereita. Paineita ja kilpailua lisäävä ilmapiiri ei edistä sitä.

”Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi.”

Opetusministeriö julkisti syksyllä selvityksen, joka kertoo, että nykyiset lukiolaiset ovat ensimmäinen sukupolvi, joka on stressaantuneempi kuin vanhempansa. Koulu-uupumus on lisääntynyt, ja lukiota käyvistä tytöistä lähes viidennes on voimakkaasti uupuneita. Yliopistossa osa opiskelijoista on loppuun palaneita jo alkuvaiheessa.

Tärkein tavoite on kasvaa ehyeksi ihmiseksi. Siksi koulujen kärkihanke pitäisi olla lasten turvallisuudentunteen lisääminen.

Kasvata hyvä ihminen.

Koskaan ei saisi hämärtyä, että on paljon tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas. Se lähtee kotikasvatuksesta ja jatkuu koulussa. Koulu ei ole pelkkää oppimista vaan myös yhdessä kasvamista.

”Koskaan ei saisi hämärtyä, että on paljon tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas.”

Hyväksi ihmiseksi kasvamiseen liittyy toisten huomioon ottaminen, ystävällisyys, reiluus ja kyky iloita omasta ja muiden puolesta. Kun lasten ja nuorten päälle kasataan lisää paineita, on yhä vaikeampaa kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi.

Näe lapsen lahjat.

Kaikilla lapsilla on lahjoja, ja ne pitäisi nähdä.

”Lapsen pitää antaa löytää oma juttunsa. Siten elämästä voi tulla onnellista.”

On yksipuolista, että matemaattista ja teknistä lahjakkuutta korostetaan koulussa voimakkaasti. Yhtä arvokasta on vaikkapa taiteellinen tai sosiaalinen lahjakkuus.

Lapsen pitää antaa löytää oma juttunsa. Siten elämästä voi tulla onnellista.

Suorat sanat -haastattelu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 10/2018.

Kari Uusikylä

73-vuotias kasvatustieteen emeritusprofessori asuu Vaasassa. Hän yrittää pysyä enemmän kotona ja kiertää vähemmän pitämässä luentoja. Todennäköisimmin hän on kotona silloin, kun televisiosta näkyy Barcelonan tai Liverpoolin jalkapallo-otteluja.

Vierailija

Kari Uusikylä: ”On tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas”

suomessa kuitenkin opettajat ovat kansainvälisesti mitattuna halvalla tehneet valtavan hyvää työtä. Silti kympin tyttö on haukkumasana koska suomessa ihaillaan sitä, että ei anneta toisille työrauhaa. Ei voi olla mitenkään niin erilainen geeniperimä suomessa, että vain täällä olisi geeni joka estää antamasta työrauhan, kun muualla koulu alkaa jopa 3-4-vuotiaana, mutta toisten häiriköintiä ei ihailla. On aivan sairaan siistiä, jos joku esittää erilaisen mielipiteen tai haastaa oppikirjan tiedon...
Lue kommentti
Ei koulua vaan elämää varten. ...

Kari Uusikylä: ”On tärkeämpää kasvattaa lapsesta hyvä ihminen kuin hyvä oppilas”

Kunpa koulussakin ajateltaisiin noin miten kirjoitat. Että jokaisesta lapsesta löydettäisiin niitä omia vahvuuksia. Ainakin omien lasten koulussa opettajat vaihtuivat tiheään, kun otettiin määräaikaisia ja epäpäteviäkin sijaisia säästömielessä. Peruskoulun ala-asteen kuuden luokan aikana kummallakin lapsella oli 6-7 ellei peräti 8 opettajaa. Opettajista ei kukaan varmaan ehtinyt saada minkäänlaista käsitystä yhdestäkään lapsesta. Ja ainakin jotkut aineenopettajat suosivat esim. kilttejä ja...
Lue kommentti
Psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander asuu Helsingissä. Anna raivaa yksinololle aikaa aina, kun pystyy.
Psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander asuu Helsingissä. Anna raivaa yksinololle aikaa aina, kun pystyy.

”Jokaisen kannattaa olla välillä hetki sohvalla ja päättää, että nyt kukaan ei saa minua kiinni. Olen vain itseäni varten”, sanoo psykologi Anna Collander.

Yksin kuulee, mitä tuntee.

Kun on yksin, on helpompi saada yhteys itseensä: siihen, mitä haluaa ja mitä ei halua. Yksinoloa tarvitaan myös palautumiseen ja rauhoittumiseen. Joillekin se on perustarve kuten uni ja ruoka.

Jokaisen olisi hyvä osata tehdä yksin kolme asiaa: nukkua, itkeä ja nauttia. Nukkuminen edustaa sitä, että itsensä kanssa on rento ja turvallinen olo, itkeminen taas sitä, että pystyy kannattelemaan omia tunteitaan. Kun on riittävän turvallinen olo ja saa kiinni tunteistaan, on vapaampi nauttimaan elämästä.

Tunteet ovat polttoaineemme ja kompassimme elämässä. Jos ei tiedä, mitä tuntee, elämän mielekkyys häviää. Jos ei tunnista tunteitaan, ei tiedä, mihin suunnata.

Yksinolo ei tunnu aina hyvältä.

Odotamme, että yksinolon pitäisi tuntua aina hyvältä. Jos se ei tunnukaan, ajatellaan, että siinä on jotain väärää. Hyvä yhteys tunteisiin ei ole sama kuin se, että tuntuu hyvältä koko ajan. Ei läheisen ystävänkään seurassa ole hyvä olla vain silloin, kun hänellä on hauskaa kerrottavaa.

”Se, että on tietoinen tunteiden koko kirjosta, on parempi kuin se, että tuntisi aina hyviä asioita.”

On tärkeää ottaa vastaan kaikenlaiset tunteet. Se, että on tietoinen tunteiden koko kirjosta, on parempi kuin se, että tuntisi aina hyviä asioita. Kun harjoittelee yksinoloa, harjoittelee myös hankalien tunteiden kohtaamista. Se on arvokasta.

Yksinolo ei ole itsekästä.

Meillä on yksi ystävä aina mukana. Itsemme. Sitäkin suhdetta kannattaa vaalia, jotta se syventyisi.

Kun huolehtii itsestään, pystyy antamaan enemmän myös muille. Kun on elävä ja rikas suhde itsensä kanssa, pystyy rakentamaan samanlaisia suhteita maailmaan.

Kyky olla yksin ja kyky olla yhdessä ovat yhtä tärkeitä ja vaikeita. On helpompi olla suhteessa, jos osaa olla myös yksin. Jos ei osaa, on hankalasti riippuvainen toisesta. On vaikea pitää kiinni omista rajoistaan.

Yksinolo vaatii opettelua.

Yksinolo on myös tottumiskysymys. Olemme tottuneet siihen, että sosiaalisessa mediassa on viihdykettä ja seuraa koko ajan käden ulottuvilla.

Jos ei ole moneen päivään lainkaan yksin ja ilman kännykkää, kannattaa pysähtyä miettimään, onko yksinolossa jotain, mikä pelottaa.

”Kun huolehtii itsestään, pystyy antamaan enemmän myös muille.”

Monen työssä odotetaan, että ollaan käytettävissä melkein milloin vain. Siksi omaa aikaa on tärkeää oppia arvostamaan ja rajaamaan. Jokaisen kannattaa olla välillä hetki sohvalla ja päättää, että nyt kukaan ei saa minua kiinni. Olen vain itseäni varten.

Jo kymmenen minuuttia aktiivista läsnäoloa voi tehdä ihmeitä.

Älä suorita omaa aikaa.

Kun on yksin, ei tarvitse ajatella, että vedänpä tässä vatsatreenin, kun on aikaa.

Nykyään suositaan erilaisia läsnäolon ja rauhoittumisen tekniikoita, esimerkiksi mindfulnessia, joogaa ja retriittejä. Ne voivat olla hyvä apu yksinolon ilon löytämiseen. Hiljainen hetki kotisohvalla on kuitenkin yhtä arvokas.

Välillä yksinolo voi olla intensiivistä omien tunteiden tutkimista. Välillä väsynyt tyhjyyteen tuijottaminenkin on tärkeää.

Pienet hetket ovat kullanarvoisia: yksin kotona oleilu, luonnossa kävely, bussimatka musiikkia kuunnellen. Pienten lasten vanhempien pitäisi päästä yksin vähintään vessaan.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 8/2018.