Katariina Kyrölä on 37-vuotias yliopistonlehtori. Hän tutki väitöstutkimuksessaan median tapaa esittää lihavuutta. Kyrölä asuu Turussa Elvis-koiransa kanssa ja harrastaa naisten täyskontaktilaji roller derbyä.
Katariina Kyrölä on 37-vuotias yliopistonlehtori. Hän tutki väitöstutkimuksessaan median tapaa esittää lihavuutta. Kyrölä asuu Turussa Elvis-koiransa kanssa ja harrastaa naisten täyskontaktilaji roller derbyä.

Jätä painon tarkkailu ja mieti mieluummin, tuntuuko hyvältä.

 

Tv:n laihdutusohjelmat pitäisi kieltää.

Tilastollisesti laihdutuskuurit eivät toimi. 95 prosenttia kaikista painonpudotukseen tähtäävistä dieeteistä päättyy siihen, että laihduttaja palaa takaisin lähtöpainoonsa tai kerää vielä enemmän kiloja.

Jos myöntäisimme, että laihduttaminen ei onnistu, terveydenhuolto mullistuisi. Ylipainoisiksi luokitelluille ei enää tuputettaisi automaattisesti laihduttamista.

Kaikkea tahdotaan mitata nykyään numeroilla: terveyttä, tuottavuutta ja kaiken tämän kustannuksia yhteiskunnalle. Mielestäni kokemustiedon pitäisi painaa enemmän. Ihminen voisi itse kertoa, tuntuuko hänestä hyvältä kehossaan.

Media puhuu lihavuudesta ennen kaikkea riskien ja vaarojen kautta. Nämä näkökulmat korostuvat myös terveydenhuollossa, koulumaailmassa ja arkisessa puheessa.

Tosi-tv:n laihdutusohjelmat, kuten Suurin pudottaja, ovat epäeettisiä – ennen kaikkea kilpailijoita itseään kohtaan, mutta myös katsojia. Ohjelman lähtökohta on, että lihava ihminen häpeää itseään, nousee sitten rajun laihdutuskuurin avulla sankariksi ja saa maistaa myönteisen huomion kohteena olemista.

Mitä tapahtuu, kun kamerat sammuvat? Usein kilpailijoiden paino palautuu entiselleen, mutta sitä katsojat eivät näe.

Kukaan ei ole turvassa painopuheelta.

Painonhallintapuhe ei enää nykyisin koske vain ylipainoisiksi luokiteltuja vaan myös niin kutsuttuja normaalipainoisia.

Sairaalloisesta painon tarkkailusta on hiljalleen tehty normi: jos et hallitse painoasi nyt, ylipaino voi mätkähtää ongelmaksi heti seuraavan nurkan takaa. Tapa puhua kehosta ja painosta on hyvin syömishäiriöinen.

Maailmassa on niin paljon hallitsematonta, että oma keho on viimeinen linnake, jonka hallinnan illuusiosta pidämme tiukasti kiinni. Kehon kontrolloinnin katsotaan myös viestivän elämänhallinnasta. Jos ei voi hillitä kilojen kertymistä, tuntee itsensä helposti epäonnistuneeksi ja kelpaamattomaksi.

Nykyiset painoindeksit ovat peräisin 1950-luvulta, jolloin aliravitsemus oli yleinen ongelma. Kun puhutaan, että suomalaisten keskipaino on noussut viime vuosikymmeninä, unohdetaan herkästi, että silloin kansa kärsi vielä puutostaudeista. Suomalaisten elinikä on noussut yhtä jalkaa painon kanssa. Minusta se kertoo, että ihmiset ovat nykyisin sekä lihavampia että terveempiä.

Ota sitä jälkiruokaa!

Olen itse toipunut syömishäiriöstä, mutta vaikka vartaloni on niin sanotusti normaali, joinain päivinä minun tekee pahaa katsoa sitä peilistä.

Arjen pienillä teoilla ja sanoilla on suuri merkitys. Jos työkaveri tai ystävä alkaa valitella lisäkilojaan, saatan sanoa, että symppaan sinua, mutten tahdo laihdutuspuhetta lähelleni. Pyydän, että voidaanko vaihtaa puheenaihetta. Useimmiten ihmiset ottavat sen ihan hyvin.

En myöskään koskaan kommentoi kenenkään lihomista tai laihtumista kannustavasti tai kielteisesti. Jos haluan sanoa kohteliaisuuden, kehun jotain muuta kuin hoikistunutta ulkomuotoa.

Meidän kaikkien pitäisi olla lempeämpiä kehojamme kohtaan. Jos saan itseni kiinni ajattelemasta, ettei jälkiruokaa ehkä pitäisi ottaa, se on usein merkki siitä, että sitä todellakin pitää ottaa.