Suomessa on yhä enemmän yksin asuvia, mutta ei heille kohdistettuja palveluja. Myös lainsäädäntö syrjii yksineläviä, väittää Raija Eeva.

YKSIN ELÄMISTÄ EI TUTKITA TARPEEKSI.

Suomen aikuisväestöstä 24 prosenttia asuu yksin, ja yksin eläminen yleistyy koko ajan. Se ei selity pelkästään ikääntymisellä. Eniten yksineläviä on keski-ikäisissä.

Yksinelävät ovat kuitenkin syrjitty vähemmistö, jonka tutkiminen ei näytä kiinnostavan ketään. Millaisia erityistilanteita yksin asuvan elämässä on? Miten hän selviää, jos hän loukkaantuu tai sairastuu? Pitäisikö yksineläville kohdistaa omia palveluita?

YKSINELÄVÄT TARVITSEVAT TUKEA.

Laissa ja palveluissa perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, joka vaatii erityistä huomiota. Yksinelävät saattavat kuitenkin tarvita enemmän tukea – ihmissuhteissa, mielenterveysasioissa ja taloudenpidossa. Jonkun pitäisi kysyä, miten pärjäät yksin, samalla tavoin kuin kysytään, miten perheessä menee.
Meillä on hirveästi järjestöjä, jotka ajavat lapsiperheiden etua. Koska kukaan ei puolustanut yksinelävien oikeuksia, perustin Suomen yksinelävät -yhdistyksen vuonna 2009.

LAKI ON YKSINELÄVILLE EPÄREILU.

Yksin asuvat vanhukset maksavat kotipalveluista enemmän kuin pariskunnat: omalle vastuulle jää suurempi prosenttiosa tuloista. Sille ei ole perustetta. Toinen esimerkki epäreiluudesta on työasuntovähennys. Jos perheellinen lähtee puoleksi vuodeksi Turusta Ouluun töihin ja vuokraa sieltä asunnon, hän saa korvauksen vuokrasta ja matkakuluista. Yksinelävä ei saa, koska päättäjien mielestä hän voisi noin vain luopua asunnostaan Turussa ja muuttaa Ouluun.

YKSINELÄVIÄ SYRJITÄÄN TYÖPAIKALLA.

Perheettömät ovat usein ensimmäisenä irtisanomisjonossa, koska heillä ei ole elätettäviä. Heidän odotetaan myös joustavan työvuoroissa enemmän kuin perheellisten.

YKSINELÄVILLÄ MENEE HUONOSTI.

Suomen yksinelävistä joka kolmas on pienituloinen. Toimeentulotuen saajista jopa 70 prosenttia asuu yksin. Lisäksi asuminen ja ruoka tulevat kalliimmiksi yksin asuvalle kuin sille, joka voi jakaa kustannukset puolison kanssa.

Yksin eläminen voi aiheuttaa yksinäisyyttä, sillä köyhällä yksin asuvalla ei välttämättä ole varaa käydä ravintoloissa tai kulttuuritapahtumissa. Lisäksi pariskunnat tapaavat usein ystäväpareja, jolloin sinkku saattaa jäädä ulkopuoliseksi. Yksinelävästä voi tuntua, ettei hän ole kenellekään erityisen tärkeä. Hänellä saattaa olla myös turvaton olo.

Yksin asuvilla on tutkitusti muita suurempi riski sairastua masennukseen. Heillä on usein myös päihdeongelmia ja peliriippuvuutta.

YKSINELÄVILLÄ ON KIELTEINEN LEIMA.

Virallisissa rekistereissä yksinelävät ovat jotenkin puutteellisia. Väestötieteessä he ovat ”perheeseen kuulumattomia”, verovirastossa puolisokenttä on tyhjä, käräjäoikeuden mukaan he ovat ”yksinäisiä”. Puhekielessä heitä nimitetään usein negatiivisin sanoin: yksinäinen, vanhapiika, peräkammarin poika, ikäneito... Tutut ja sukulaiset kysyvät jatkuvasti, oletko löytänyt ketään. Yksin elämistä pidetään väliaikaisena tilana, josta pitäisi hankkiutua eroon.

Yksinelävät itsekin saattavat ajatella, että heidän ongelmansa eivät ole yhtä tärkeitä kuin parien ja perheiden. Ristiriita johtuu siitä, että he ovat kasvaneet perhekeskeisiin arvoihin.

Raija Eeva on Turun tuomiokirkkoseurakunnan diakoni ja Suomen yksinelävät ry:n perustaja. Hän tekee pro gradu -tutkimusta siitä, miten yksinelävistä ja heidän köyhyydestään puhutaan verkossa.

Lue lisää Suoria sanoja.