”Jouluaatto yksin on monien mielestä yksinäisyyden ja surullisuuden huipentuma. Luulen, että moni säälii salaa mielessään myös minua. Miksi sen pitäisi olla niin?” lukijamme kysyy.
Olen ajatellut viettää tänä vuonna joulun ihan yksin. En aio matkustaa mihinkään, en hankkiutua sukulaisten luokse, en yritä kutsua ketään kylään.
Teen joulusiivouksen, laitan kodin kauniiksi, paistan laatikot ja pienen kinkkurullan. Aattona katan pöydän kauniisti yhdelle, sytytän kynttilät ja avaan pienen kuohuviinipullon.
Luen hyvää romaania, jonka annan itselleni lahjaksi, kuuntelen musiikkia, katson kenties elokuvan. Makaan sohvalla lämpöisen viltin alla käytyäni kävelyllä ja saunassa. Illalla menen ehkä lähikirkkoon. Toivottavasti silloin sataisi lunta.
Olen kypsytellyt ajatusta yksinolosta pitkään, sillä paine viettää perhejuhlaa tai jotain sen kaltaista on kova. Jouluaatto yksin on monien mielestä yksinäisyyden ja surullisuuden huipentuma. Luulen, että moni säälii salaa mielessään myös minua. Miksi sen pitäisi olla niin? Eikö levollinen, rauhallinen joulu hiljaisuudessa kuulosta juuri ihanalta?
Yksin muttei yksinäinen
Mitä ajatuksia sinussa heräsi? Osallistu keskusteluun tai kerro oma tarinasi alla olevassa kommenttikentässä! Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen: ihmisten.kesken@sanoma.com
