”Arjessa kaikki menee sujuvasti, kun pysyn hieman taka-alalla enkä ole päätöksentekijänä”, lukijamme kirjoittaa avioliitostaan.

Avioliittovuosia on takana jo melkoisesti ja yleisesti ottaen olen tyytyväinen niihin. Niin kauan kuin tajuan, että mieheni tahto on laki. Arjessa kaikki menee sujuvasti, kun pysyn hieman taka-alalla enkä ole päätöksentekijänä.

Riidat ja yhteenotot syntyvät silloin, kun alan vaatia oikeuksiani. Haluan tehdä erinäisiä hankintoja ja asioita, joihin en saa mieheltäni minkäänlaista kannustusta. Tulen vihaiseksi, että minun täytyy perustella kaikki asiat kuin lapsi vanhemmilleen.

En onnistu yksin taistelemaan tasaveroisesta avioliitosta. Tunnen suurta murhetta, että olen aina alakynnessä enkä osaa muuttaa tilannettani. Mieheni ei koe meidän avioliitossamme mitään ongelmaa, mutta minä joudun etsimään itseäni jatkuvasti ja pettymään toiveissani. Mikä neuvoksi, kun minuus on kateissa?

Miehen kylkiluu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia: ihmisten.kesken@sanoma.com

Vierailija

Kuten sanoit, minuus kateissa? Miksi tarvit hyväksyntää valinnoillesi, tekemillesi? Oletko taloudellisesti riippuvainen miehestä?

Vierailija

Kovin on tuttu ongelma. Ratkaisin asian siten, että miehellä on nyt omakin pieni asunto jossa viettää aikaa. Sujuu paremmin kun ollaan yhdessä vain viikonloppuisin. Kumpikin saa elää omaa elämäänsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla