Mihin kaikkeen kananmunaa voi käyttää? Mistä tietää, onko kananmuna pilaantunut? Entä tiedätkö, mitä munassa oleva numero kertoo? Nyt tuo kaikki selviää.

Kananmunalla on ruuanlaitossa tosi monta tehtävää. Tästä näet, mihin kaikkeen se pystyy.

Hyytyminen

Kun muna kuumenee, se koaguloituu eli hyytyy. Silloin se sitoo ruuan muita raaka-aineita toisiinsa. Keltuaisellakin voi saostaa esimerkiksi kastikkeita ja keittoja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vaahdottuminen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vatkattaessa muna muuttuu vaahdoksi. Siten saadaan esimerkiksi kakkuihin keveä ja ilmava rakenne. Myös valkuaista voi vaahdottaa.

Sitominen

Munan keltuaisessa oleva lesitiini sitoo toisiinsa kaksi ainetta, jotka muuten eivät liukenisi yhteen. Esimerkiksi majoneesissa sekoittuvat muna ja öljy, hollandaisekastikkeessa voi ja keltuainen. Lesitiini saa aikaan sen, että majoneesin rakenne ei muutu edes kuumennettaessa.

Kaunistaminen

Munan neljäs tehtävä liittyy ulkonäköön: sillä voitelemalla saa leivonnaisiin ja ruokiin väriä ja kiiltoa.

Numerot kertovat kanan kodista

Suomessa kananmunia tuotetaan häkki-, lattia- ja luomukanaloissa. Munassa oleva leima kertoo, miten muna on tuotettu: häkissä elävän kanan munassa on numero 3, lattiakanan munassa 2 ja luomukanalasta peräisin olevissa munissa 0.

Omega-muna sisältää paljon omega-3-rasvahappoja, joita kana saa rehuun lisätystä pellavaöljystä. Munan väri taas kertoo siitä, minkä rotuinen kana sen on muninut.

Munapakkauksissa on aina mainittu parasta ennen -päivämäärä; munien säilyvyysaika on kaikissa EU-maissa 28 päivää muninnasta.

Munat säilyvät parhaiten jääkaapissa, omassa pahvipakkauksessaan. Pilaantuneen munan tunnistaa voimakkaan epämiellyttävästä, rikkimäisestä hajusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla