Yksin jääminen voi saada ajatukset synkiksi: olen yksin, koska olen huono. Jos itsensä ja muut oppii näkemään eri tavalla, se voi tuoda apua myös yksinäisyyteen, asiantuntija sanoo.
Yksinäisyys voi koskettaa ketä vain: uudelle paikkakunnalle muuttanutta lasta, läheisensä menettänyttä vanhusta tai menestynyttä yritysjohtajaa, jolla on paljon ihmisiä ympärillään.
Oli yksinäisyyden syy mikä tahansa, yksinäisyyteen liittyy usein negatiivista ajattelua itsestä ja muista, sanoo sosiaalipsykologi Maria Rakkolainen.
”Ikävät tunteet tekevät meille suodattimen, jonka kautta tulkitsemme sosiaalisia tilanteita.”
Yksinäisyys ja ulkopuolelle jääminen voivat saada tuntemaan, että syy yksinäisyyteen olisi itsessä: minä olen jotenkin huono ja siksi muutkaan eivät halua olla kanssani. Sosiaalisista tilanteistakaan ei välttämättä ole apua yksinäisyyteen, jos ajattelee muiden olevan liian toisenlaisia tai uskoo, että toiset suhtautuvat itseen kriittisesti.
”Ulkopuolisen voi olla vaikea tavoittaa yksinäisyyden tunnetta.”
”Vaikka surusta tai ulkopuolisuuden tunteesta puhuisi läheiselle, ulkopuolisen voi olla vaikea tavoittaa yksinäisyyden tunnetta. Silloin voi tulla tunne, että minussa itsessäni on jokin vika, kun en pääse tästä asiasta yli tai kuulu joukkoon”, Rakkolainen sanoo.
Rakkolainen työskentelee projektikoordinaattorina HelsinkiMission Näkemys-ohjelmassa. Hän on ollut mukana luomassa mallia, jossa pureudutaan yksinäisyyden tuottamiin kielteisiin ajatuksiin.
”Ketään ei ole tuomittu yksinäisyyteen”, Rakkolainen sanoo.
Siksi jokaisen olisi tärkeä voida tuntea, että asialle voi tehdä jotain.
”Eikä omaa elämää tarvitse seurata sivusta.”
Itseään voi oppia arvostamaan
Itsensä ja muut voi opetella näkemään positiivisemmassa valossa pienin askelin. Yksi ensimmäisistä asioista on selvittää itselleen, mitä itse oikeastaan haluaisi tapahtuvan, Rakkolainen sanoo.
”Monesti voi olla, että yksinäisenä oma elämä tuntuu ulkopuoliselta. Siksi olisi tärkeä miettiä, mitä juuri minä halua elämältä”, Rakkolainen sanoo.
Asioita voi listata vaikka paperille. Tärkeintä Rakkolaisen mukaan on, että pohtii, millainen ihminen itse on. Pidänkö liikunnasta, musiikista vai lukemisesta? Mitä tykkäisin tehdä töiden jälkeen tai muuna vapaana aikana? Ketä haluaisin nähdä?
Kun itselle on selvää, millaisista asioista pitää ja millaisia muutoksia elämäänsä haluaisi, niiden pariin on helpompi hakeutua.
Kun itselle on selvää, millaisista asioista pitää, niiden pariin on helpompi hakeutua.
Arkeaan voi myös tietoisesti suunnitella sellaiseksi, että se pienin askelin alkaisi muistuttaa enemmän sellaista elämää ja sosiaalisia suhteita, joita itselleen toivoisi. Itselleen voi asettaa tavoitteeksi, että tällä viikolla viestittelyn sijasta voisinkin soittaa kaverille tai lähteä kotoa käymään kirjastossa tai kahvilassa.
”Kun käyttäytymistä muuttaa ei-yksinäiseen suuntaan, ajattelu ja tunteetkin alkavat lieventyä.”
Pienten onnistumisten jälkeen itsearvostuskin voi kasvaa.
Oikeutettuja tunteita
Monet HelsinkiMission luomaan hankkeeseen osallistuvat opettelevat sitä, kuinka voisi itse viestiä muille kaipaavansa seuraa, Rakkolainen kertoo. Kun uudelle tuttavuudelle sanoo ”olipa kiva tavata”, toisen on helpompi vastata ”niin oli, nähdään joskus uudestaan”.
”Jokainen tietää sen, että jos on huono päivä, saatamme viestiä vihamielisesti muille ja kuitenkin toivoa, että joku tulisi ja kysyisi miten menee. Sitten voi tulla tunne, että kukaan ei tule, vaikka on omalla käytöksellään viestinyt, että jättäkää rauhaan.”
Sama efekti voi syntyä yksinäisyyden tuomasta pahasta olosta.
Rakkolainen muistuttaa, että ihmiset tuntevat usein oikeutetusti jäävänsä ulkopuolelle. Se voi tuntua murskaavalta ja tuottaa pettymyksiä, joista on vaikea ponnistella eteenpäin. Hän kuitenkin muistuttaa, että yksinäisyys ei määrittele ihmistä. Se ei esimerkiksi kerro omista taidoista.
Yksinäisyyttä voivat ennaltaehkäistä kaikki.
”Yksinäisyys ei liity osaamiseen tai sosiaalisiin taitoihin. Usein ihmisillä on ihan hyvät taidot kuunnella ja olla vastavuoroisia.”
Jos yksinäisyys on jatkunut pitkään tai tunteesta ei muutoin tunnu pääsevän irti, Rakkolainen muistuttaa ammattiavun tärkeydestä. Jokainen tarvitsee muita ihmisiä, joille puhua ja purkaa tunteitaan.
Yksinäisyys on myös yhteisöllinen asia, Rakkolainen sanoo: sitä voidaan ennaltaehkäistä, ja siitä ovat vastuussa kaikki.
”Meillä on vähän liikaa hyväksytty sitä, että koulun pihalla ja työpaikoilla joku voi istua yksin viikosta, jopa vuodesta toiseen. Se on kuitenkin ilmiö, jolle voi tehdä jotain. Lähtökohtana tulisi olla se, että tutustuisimme kaikenlaisiin ihmisiin. Se avartaa omaakin maailmaa, kun tutustuu ja ottaa uusia ihmisiä mukaan asioihin.”
Minun yksinäisyyteni on loppunut kun olen saanut afrikkalaisia, kristittyjä ystäviä. Heillä on erilainen kulttuuri kuin suomalaisilla, Suomessa usein jätetään yksin, varsinkin, jos tulee sairaus kohdalle. Se on nurinkurista. enkä tiedä, mistä se johtuu.
Koen olevani hyvin yksinäinen. Jos en olisi introvertti, olisin luultavasti päättänyt elämäni jo ajat sitten. Tuskin kukaan arvaa minusta ulospäin, miten yhteiskunnasta syrjäytynyt olen. Voi mennä viikkoja, että ainoa kontakti on kaupan kassa.
Ikäiseni elävät ruuhkavuosia, mutta opiskelun alkuvaiheen sairastumiseni muutti elämäni, eikä yhteneväisyyttä heihin ole. Valitettavan harva on jaksanut kulkea omia rinnallani kaikki nämä vuodet.
Ihmissuhteiden solmiminen on osoittautunut miltei mahdottomaksi, sillä edelleenkään en ole työ- tai opiskelukykyinen ja rahaa harrastamiseen ei ole.
Haluaisin elämääni terveitä ihmisiä ja ihmissuhteita, jotta voisin peilata itseäni ja vahvuuksiani, mutta koska minulla sattuu olemaan mt-ongelmia, aina ollaan työntämässä mt-kuntoutujien sekaan. Kaikkina sairastamisvuosina en ole aikaisemminkaan saanut heistä ystäviä, mutta siihen minun kuulemma kuuluisi tyytyä. Sairastumiseni ei ole vaikuttanut kognitiooni, mutta minua pitää hoitotahokin tyhmänä. Sehän kasvattaa heikkoa itseluottamusta hurjasti!
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
