KK selvitti pitkän suhteen salaisuudet kysymällä lukijoilta heidän parisuhteestaan. Pariskunnille laatuaikaa on arjen yhdessäolo.

KK:n suuri parisuhdekysely selvitti, mikä on laatuaikaa pitkässä parisuhteessa oleville. Treffit eivät oikein laatuajaksi kelpaa: vain yksi viidestä vastaajasta käy treffeillä kumppaninsa kanssa kerran kuussa ja joka kolmas harvemmin. Vain muutama lukija käy treffeillä kerran viikossa tai useammin. Joka kolmas ei käy treffeillä lainkaan. 

Kaikilla yhteistä aikaa ei ole lainkaan. Suurin osa kyselyyn vastanneista lukijoista on perheellisiä. He sanovat näin:

”Elämme täysin perheenä ja lasten ehdoilla.”

”Ei ole laatuaikaa neljän lapsen vanhempina.”

”Meillä on 6 kk ikäinen vauva, joten laatuaikaa ovat kunnon yöunet.”

Kahdenkeskisen ajan puuttuminen ei edes haittaa kaikkia. Pienten lasten vanhemmille tärkeintä ovat perheen kanssa vietetyt hetket.

”Emme ole olleet yhtään yötä kahden sen jälkeen, kun nyt kuusivuotias poikamme syntyi, mutta emme kaipaakaan sitä. Olemme mielellämme kolmistaan matkoillakin.”

”Satsaamme perheaikaan. Illat, viikonloput ja lomat olemme kaikki yhdessä. Se on tärkeää nyt.”

"Seksiäkin voi harrastaa mihin aikaan tahansa!"

Toisten lukijoiden mielestä ero lapsista tulee välillä tarpeeseen. Avuksi he pyytävät isovanhemmat tai muut sukulaiset: lapset pääsevät hoitoon ja vanhemmat vapaalle. Kahdenkeskinen hengähdyshetki palauttaa arjen kiireen keskellä kadonneet voimat.

”Meillä on kolme lasta. Mielestämme on tärkeää ottaa usein irtiottoja kahdestaan. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli kerran kuussa sovittu treffi-ilta. Nykyään niitä on jo useammin.”

”On luksusta, jos edes muutaman kerran vuodessa saamme lapset hoitoon. Silloin käymme syömässä ja jo pelkästään se, että aamupalan saa syödä rauhassa, on uskomattoman hieno hetki. Ja seksiäkin voi harrastaa mihin vuorokauden aikaan tahansa!”

”Kaikkia mukavia asioita voi tehdä silloinkin, kun lapset ovat läsnä, mutta kaksin ollessa huomioita ei tarvitse jakaa muille kuin puolisolle.”

"Käymme parisuhdematkalla Prismassa"

Kun lapset kasvavat, vanhempien yhteinen aika lisääntyy taas. Lukijat rakastavat etenkin arki-iltoja: puolison seurasta ehtii nauttia kunnolla, kun lapset nukkuvat.  Moni tekee kahdestaan pienen matkan.

"Kerran tai kaksi vuodessa teemme parisuhdematkan jonnekin. Käymme kahdestaan vaikka Prismassa. Ja joka ilta syömme yhteisen iltapalan, kun lapset ovat käyneet nukumaan."

”Nyt kun nuorinkin viidestä lapsestamme on kouluikäinen, käymme kaksin kaupassa ja kävelylenkillä. Aiemmin ei kahdenkeskistä aikaa ollut.”

”Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen meille jää useita tunteja kahdenkeskistä aikaa. Joka ilta. Se on meille kallisarvoista, koska pääsemme harvoin kodin ulkopuolelle kaksin.”

”Parasta laatuaikaa on elokuvailta kotona”

Ylivoimaisesti suurin osa lukijoista kertoo, että parisuhteen laatuaikaa ovat arjen keskellä vietetyt yhteiset hetket. Sohvalla pötköttely voittaa fiinit teatteri-illat.

”Elämme kahdestaan, joten kaikki aika on laatuaikaa. Sekin, kun kinastellaan tai väitellään. Pelaamme joskus korttia tai lautapelejä, tai käymme ihan huvikseen ajelemassa jossain.”

”Parasta laatuaikaa on yhdessä kokattu ruoka, iso pussi irtokarkkeja ja elokuvailta sohvannurkassa.

”Yhteinen ihana hetki voi olla sunnuntaikahvit kotona mainoslehtiä selaten ja kommentoiden.”

”Köllötellään aamulla sängyssä, jutellaan ja ollaan lähellä.”

”Sekin voi olla kahdenkeskistä laatuaikaa, kun yhdessä katsotaan samaa ohjelmaa ja vaihdetaan ajatuksia. Ollaan toiselle oikeasti läsnä.”

”En usko laatuajan käsitteeseen, uskon yhdessä elettävään arkeen. Joskus pieni hiljainen hetki saunan lauteilla on parasta yhdessäoloa.”

Yksi lukija muistuttaa siitä, että vaikka kumppanin kanssa on ollut vuosia, välillä kannattaa unohtaa aikuisuus ja vastuut. Ikä on vain numeroita – viisikymppisetkin saavat käyttäytyä kuin nuoripari.

”Kotona asuu teinejä, joten joskus pakenemme autoajelulle ja hihittelemme kahdestaan ja teemme pahojamme.”

”Yhdessä urheilu tuntuu luksukselta”

Kyselyn vastauksista huomaa, että äänessä ovat suomalaiset pariskunnat. Lukijat kertovat nauttivansa, kun saavat viettää kumppaninsa kanssa aikaa mökillä, metsässä ja saunassa. Yhteinen rauhallinen saunahetki kuului monilla melkein jokaiseen iltaan.

”Saunomme joka ilta ja juttelemme.”

”Olemme mökillä pieniä askareita puuhastellen ja saunoen. Käymme melomassa tyynellä järvellä.”

”Laatuaikaa vietämme mökillä terassilla istuen.”

”Ihanaa yhteistä aikaa ovat metsälenkit, sienestys ja marjastus.”

Pariskunnat saavat suhteeseensa puhtia myös urheilusta. Yhteiset harrastukset, luonnossa patikointi ja reippaat aktiviteetit kuuluvat monien lukijoiden ja heidän puolisoidensa lempipuuhiin.

”Lenkitämme koiraa yhdessä. Silloin keskustelemme kaikista asioista maan ja taivaan välillä.”

”Urheilemme yhdessä. Se tuntuu 10 vuoden pikkulapsiajan jälkeen luksukselta.”

”Talvella käymme moottorikelkkaretkillä, kesällä vietämme päivän vesillä.”

”Välillä lähdemme kalaan ja yövymme laavussa.”

Pitkäänkin yhdessä ollut pari saa suhteeseensa uusia ulottuvuuksia, kun toiseen jaksaa tutustua yhä uudelleen.

”Muutaman viime vuoden aikana olemme käyneet parisuhdeleireillä, joista olemme ammentaneet uudenlaisia tapoja syventää parisuhdettamme yhä edelleen. Olemme oppineet ymmärtämään itseämme ja toisiamme paremmin.”

”Livahdamme naapurikaupunkiin hotelliin yöksi”

Ja kyllä niillä treffeilläkin käydään. Moni lukija kertoo viettävänsä puolisonsa kanssa aikaa mieluiten ulkona hyvän ruuan ja kulttuurin parissa.

”Kivaa on, kun käymme kahdestaan syömässä tai shoppailemassa.”

”Kahden kesken voimme käydä päiväseltään lounaalla. Ruuhkavuosien keskellä näemme harvoin ja yhteiset lounaat ovat luksusta.”

”Otamme torikahvit tai jätskit rantakahvilassa.”

Mieluisin irtiotto arjesta on monen mielestä se, kun pääsee rakkaan kanssa matkalle. Viikonloppu naapurikaupungissa riittää hyvin.

”Kahden vuoden välein olemme käyneet kolmen yön reissun kahdestaan.”

”Pari kertaa vuodessa buukataan mummu lapsenvahdiksi ja livahdetaan naapurikaupunkiin hotelliin yöksi. Silloin käymme leffassa tai teatterissa ja syömässä pitkän kaavan mukaan.”

”Lomamatkoilla syömme, nukumme ja juttelemme enemmän kuin kotona.”

”Koti-Suomi tarjoaa vaikka mitä, joten pitkiä viikonloppuja ulkomailla emme tarvitse.”

"Laatuaikaa ovat pysähtyneet hetket”

Pariskunnille ei ole niinkään tärkeää se, mitä he tekevät ollessaan kaksin. Oleellista on, että he saavat keskittyä toisiinsa ja keskustella rauhassa. Vuosikymmeniä yhdessä olleista pariskunnista onnellisimpia taitavat olla ne, joilla riittää juteltavaa.

”Istutaan patiolla ja siemaillaan kuohuvaa, jutellaan. Yleensä lapsista, vaikka he ovat jo parikymppisiä.”

”Saunan jälkeen suunnittelemme tulevaisuutta ja puhumme siitä, mikä on meille tärkeää. Uskomme yhteisten tavoitteiden tärkeyteen.”

”Keskustelemme kaikesta. Meillä on usein syvällisiä ja mielenkiintoisia jutteluhetkiä, vaikka olemme olleet naimisissa jo 35 vuotta.

Aina sanoja ei edes tarvita. Kun tuntee toisen läpikotaisin, lempeät katseetkin riittävät. Joskus hiljaisuus on kauneinta, mitä voi rakkaimpansa kanssa jakaa.

”Laatuhetkiä on arjessa useita. Esimerkiksi kohtaavat katseet ja sanaton yhteyden hetki.”

”Katsomme elokuvia, laitamme ruokaa, pötköttelemme, kerromme vitsejä – siis kaikki pysähtyneet hetket, kun keskitytään yhdessä johonkin tekemiseen tai vain toisiimme.”

”Olemme aina olleet vain me kaksi, lapsia ei ole. Laatuaikaa on istua mökin kuistilla ja kuunnella hiljaisuutta naapurin lainakissaa silittäen.”

Netissä julkaistuun kyselyyn vastasi 173 ihmistä.

Anja saa tavata lapsenlapsiaan vain pari kertaa vuodessa. Eevan taas odotetaan olevan käytettävissä koko ajan. Kumpikin miettii samaa: miten ottaa lapsen kanssa puheeksi, millainen isoäiti haluaisi olla.

Anjan, 77, kirjahyllyssä on tyttären hääkuva. Jääkaapin ovessa ovat kahden lapsenlapsen päiväkotikuvat. Anja katsoo kuvia joka päivä monta kertaa, siksi ne esillä ovatkin.

Hän on tavannut lapsensa ja lapsenlapsensa viimeksi kymmenen kuukautta sitten.

Suomessa on yli miljoona isovanhempaa. Heistä 20 prosenttia ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa.

”Kamalasti olivat lapsenlapset kasvaneet, varsinkin pienempi. Olisivat voineet viipyä pidempäänkin kuin pari tuntia, mutta heillä oli kiire. Olivat turhan hätäisiä.”

Hetken on hiljaista. Sitten Anja sanoo: tuli itku, kun lähtivät.

”Mutta kävivät edes.”

Suomessa on yli miljoona isovanhempaa. Alkuviikosta KK kertoi, että heistä jopa 20 prosenttia ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa.

Se on valtava määrä.

”Joskus yhteydenpidon puuttuminen johtuu isovanhempien korkeasta iästä ja sairauksista tai pitkistä välimatkoista", sanoo perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuustiimistä.

Mutta usein syy on karumpi. Se, ettei lapsi halua pitää yhteyttä. Tai se, ettei isovanhempi halua pitää yhteyttä.

”Yritän olla puuttumatta liikaa”

”Soittelen aina välillä ja kyselen, mitä kuuluu, mutta pelkään, että soitan huonoon aikaan”, Anja sanoo.

Hän toivoo, että tytär soittaisi joskus itse ja antaisi puhelimen lapsillekin, valitsisi oikean numeron.

Syitä siihen, että yhteydenpito vähenee, on Minna Oulasmaan mukaan paljon.

Yhteiskunnassa odotetaan automaattisesti, että kun tullaan isovanhemmaksi, hoivatunteet heräävät.

Aikuisella lapsella tai hänen puolisollaan saattaa olla mielenterveydellisiä ongelmia. Isovanhemmat voivat olla eri mieltä herkuista, kurituksesta tai tietokoneen käytöstä, melkein mistä tahansa arkisesta asiasta – eivätkä epäröi kertoa mielipidettään.

Tilanteet, joissa vanhemmat eroavat, ovat haastavia. Joskus taas äidin tai isän kokemukset omasta lapsuudestaan voivat aiheuttaa sen, ettei hän halua omien lastensa kokevan samaa kohtelua.

”Olen yrittänyt olla puuttumatta liikaa lapsen perheen elämään. Ei meillä ole ollut ongelmia koskaan”, Anja sanoo.

Hän näyttää mietteliäältä.

”Lupaan olla käytettävissä, vaikka ärsyttää”

Eeva, 72, ei ymmärrä Anjaa. Hänelle riittäisivät mainiosti tapaaminen lastenlasten kanssa pari kertaa vuodessa ja valokuvat jääkaapin ovessa.

Mutta puhelin soi koko ajan. Ehditkö hakea lapset tänään päiväkodista? Sopiiko lauantaina tulla yökylään?

Jos sanoo ääneen, että haluaa vihdoin nauttia myös omasta ajasta, saa varmasti paheksuntaa niskaansa.

”Yhteiskunnassa odotetaan automaattisesti, että kun tullaan isovanhemmaksi, alkaa hössötys ja hoivatunteet heräävät. Ajatellaan, että isovanhemman pitää olla epäitsekäs ja auttaa kaikessa”, Minna Oulasmaa sanoo.

Aika usein Eevaa ärsyttää tai rasittaa. Mutta joka kerta hän lupaa olla käytettävissä.

”Jos sanoo ääneen, että haluaa vihdoin nauttia myös omasta ajasta, matkustella, seurustella uuden tai entisen kumppanin kanssa, opiskella, luoda uraa tai tehdä itselle tärkeitä ja mielekkäitä asioita, saa varmasti paheksuntaa ja tuomitsevuutta niskaansa”, Oulasmaa sanoo.

Jotkut isovanhemmat haluavat pitää etäisyyttä myös siksi, että oma vanhemmuus on ollut hyvin rankkaa. Lapset ovat olleet sairaita tai erityistä tukea vaativia, heistä on kenties joutunut olemaan vastuussa yksin. Tai omat iäkkäät vanhemmat ovat kenties vielä elossa ja tarvitsevat hoitoa, voimavarat ovat rajalliset.

Eeva tahtoisi lähteä Italiaan kuukaudeksi, mutta ei uskalla ajatella asiaa kunnolla.

”Lapset miettisivät varmasti, että olen itsekäs.”

Mikä on lapsen etu?

Anja ja Eeva ovat isovanhempia, tarkalleen ottaen mummi ja mummu, mutta kumpikin tuntee olonsa hankalaksi ja riittämättömäksi.

Päsmäröinkö liikaa? Olenko liian kiltti?

Kumpikin heistä rakastaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan paljon.

”Jokainen tilanne on omanlaisensa, mutta jokaisessa tilanteessa on hyödyllistä nähdä se, miksi kumpikin osapuoli toimii, kuten toimii”, Minna Oulasmaa sanoo.

Mitkä ovat motiivit käyttäytymisen takana? Mitä kumpikin osapuoli voisi tehdä toisin, jotta yhteispeli sujuisi paremmin?

Näitä tarvitaan: kyky arvioida itseään, joustavuus ja halu selvittää syntynyt konflikti.

”Useimmiten kumpikin näkee asiat vain omalta kantiltaan ja toisen käytös on kummallista tai ärsyttävää. Monen on todella vaikea tarkastella omaa toimintaansa ja virhe nähdään vain toisessa.”

Oulasmaa toivoo, että näitä asioita vaalittaisiin: Kyky arvioida itseään, itsetuntemus, joustavuus, halu yhteistyöhön ja halu selvittää syntynyt konflikti. Se, että pystyy aidosti näkemään lapsen edun.

”Moni ajattelee tapaamisoikeutta aikuisen etuna, aikuisen oikeutena, vaikka asiaa pitäisi tarkastella lapsen näkökulmasta: mikä on lapselle tässä meidän tilanteessamme kaikkein paras ratkaisu.”

 Uskaltaisinko sanoa, mitä ajattelen?

Toimivat suhteet edellyttävät puhumista. Puhuminen on usein hyvin pelottavaa.

Uskaltaisinpa kertoa lapsilleni, mitä oikeasti toivon isovanhemmuudelta. Mutta entä, jos rikon sen kaiken hyvän, jota välillämme kuitenkin on? Jos yhteys lapsenlapsiin katkeaa kokonaan? Jos en osaa pukea sanoiksi sitä, miltä minusta tuntuu? Jos kuulostan kohtuuttomalta?

Eeva sai tarkan listan lastenlasten lahjatoiveista.

Joulu lähestyy.

Eeva on ostanut jo aika monta pakettia lapsenlapsilleen, hän sai tarkan listan toiveista. Anjakin on paketoinut lahjat ajoissa, jotta ehtii lähettää ne postissa.

Eeva on pyydetty lapsenvahdiksi tapaninpäivänä. Hän jätti sen vuoksi varaamatta Tallinnan-matkan, jota oli suunnitellut.

Hän ei aio kertoa, että tuntuu tympeältä.

”Ehkä joskus myöhemmin.”

Anja on päättänyt kysyä, ehtisikö tytär lapsineen tulla joulupäivänä syömään tai kahville. Välimatkaa on vain parikymmentä kilometriä.

Eevan nimi on muutettu. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä.
 

Vierailija

”Uskaltaisinpa kertoa, mitä oikeasti toivon isovanhemmuudelta” – Anja saa olla mummi vain pari kertaa vuodessa, Eeva liikaakin

Kuulostavat todella oudoilta ja inhottavilta molemmat tilanteet. Etenkin tuo, missä lapsi käy kerran vuodessa tapaamassa vanhempaansa (lastensa mummoa) pari tuntia. Aika yksipuoliselta kuulosti tuo näkemys - eiköhän tuollaiseen etäisyyden ottamiseen ole aina joku syy. Toinen tapaus kuulostaa siltä, että voi olla lapsen puolelta ihan ajattelemattomuutta ja mummon puolelta liikaa kiltteyttä. Ihmettelenpä sellaista ihmistä, joka loukkaantuu toisen kieltäytyessä lapsenvahtivelvollisuudesta koska on...
Lue kommentti
Vierailija

”Uskaltaisinpa kertoa, mitä oikeasti toivon isovanhemmuudelta” – Anja saa olla mummi vain pari kertaa vuodessa, Eeva liikaakin

Näissä molemmissa tapauksissa pitäisi asia ottaa esille reilusti ja keskustella asiat halki. Minusta mummu voi reissata ja elää omaa elämäänsä eikä olla pelkästään lapsensa piika hoitamalla aina hänen lapsiaan kun vain pyydetään,kohtuus kaikessa myös lastenhoitoavussa. Ja toinen mummi sitten jokin syyhän siinä täytyy olla jos ei mummi kelpaa,eli sitä keskustelua asiasta onko syy mummissa vai kenties vävyssä kun niitäkin on niin erilaisia. Tyttäreni eksä viihtyi aina meillä mielestäni jopa...
Lue kommentti

Missä lapset ovat aattona? Miten aika riittää kaikille? Bonusäiti Miia kertoo, miten uusperheen jouluaikataulut heidän perheessään ratkaistaan.

Uusperheen joulussa on paljon hyvää: Kun koteja on kaksi, lasten pitkät lomat on helpompi järjestää. Läheisten (ja lahjojen) määrä vain lisääntyy.

Huolia aiheuttavat usein aikataulut. Missä lapset ovat aattona? Mihin pukki tilataan? Riittääkö aika kaikille? Entä miten aikataulupalapeli ratkaistaan, kun elämässä on useampi kuin yksi uusperhe?

Kysyimme bonusäiti Miialta, 30. Miian perheeseen kuuluvat mies ja tämän 7-vuotias tyttö. Myös tytön äidillä on uusperhe. Joulun aikaan nähdään lisäksi molempien vanhempia, Miian miehen veljiä ja Miian kummityttöä perheineen. Myös Miian isällä on uusperhe.

1. Uusperheet ovat tuoneet elämääsi lauman uusia ihmisiä. Miten aika riittää jouluna kaikille?

”Mietimme joulua lapsen kannalta. Hän on aattoillan meidän kanssamme ja aattopäivän äitinsä luona. Vaikka olemme kaikki hyvissä väleissä, joulun aikataulujen sopiminen stressaa molempia perheitä. Olemme miettineet, voisiko joka toinen joulu olla tulevaisuudessa hyvä järjestely.  Kumpikin perhe voisi suunnitella jouluaan rauhassa.

Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen. Olemme tasa-arvoisia. Jonkinlainen jako on vain pakko tehdä.

”Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen.”

Tänä jouluna kokoonnumme isäni ja hänen vaimonsa luo. Kysyin isältäni ja hänen vaimoltaan, mitä mieltä he olisivat, jos mieheni äiti ja nuorempi veli tulisivat myös. Molemmat ottivat avoimin mielin kaikki vastaan.

Nyt isälle tulevat anoppini ja mieheni veljen lisäksi minun kummityttöni ja hänen äitinsä eli äitini sisko, oma siskoni ja hänen miehensä, isäni uusperheen mukanaan tuoma bonussisko ja hänen poikaystävänsä. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta hienointa onkin uuden rakentaminen.”

2. Yhteisjoulu on ihana ajatus, mutta mitä tehdä, kun kaikki eivät tunne toisiaan?

”Joulu on läheisten aikaa, ja silloin puhutaan paljon perheestä. Mietimme ensin, miltä muista tuntuu viettää joulua ihmisten kanssa, joita he eivät tunne. Isäni ei esimerkiksi ole koskaan tavannut mieheni veljiä.

Olemme miettineet ohjelmaa, joka puhkaisee jäykkyyden kuplaa. Hankimme joulurekvisiittaa, hassuja silmälaseja ja päähineitä, ja otamme yhteiskuvan ne päässä. Kaikki voivat olla hassuja ja omanlaisiaan.

Teemme myös itse piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella.

Ihaninta tässä joulussa on, että pääsemme näkemään poikkeuksellisen monta ja niin monelle tärkeää ihmistä. Hienointa on, että me mieheni kanssa tuomme kaikki yhteen.”

"Teemme piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella."

3. Iskeekö koskaan ulkopuolisuuden tunne? Miten siitä pääsee?

”Mieheni tyttö oli 5-vuotias, kun tapasimme. Minulla ei ollut omia lapsia, enkä ollut vielä ajatellutkaan koko asiaa. Kun kävimme ensimmäisillä kahveilla, mies kertoi, että hänellä on pieni tytär.

Muistan suhteen alkuajoilta lauseen ’eihän tässä mitään, ostetaan vain tytölle sänky tänne minun luokseni’. Se oli vaaleanpunaisten linssien läpi katsottu ajatus. Todellisuudessa uusperheessä tarvitaan paljon hyväksyntää ja omasta yksityisyydestä luopumista.

”Tunsin paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.”

Minulle aikuisen rooli oli kasvun paikka. Siihen liittyi ulkopuolisuuden tunteita ja kaikenlaisia pelkoja. Jos me saamme lapsia, rakastaako mies heitä yhtä paljon? Haluaako hän lapsia enää, kun se on jo koettu? Tunsin myös paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.

Puhuimme mieheni kanssa vaikeistakin tunteista, kuten ulkopuolisuudesta. Lisäksi luin paljon kirjoja uusperheen muodostumisen vaiheista. Se ei välttämättä tapahdu vuodessa tai viidessäkään. Vie aikaa, kun uusperheen identiteetti syntyy ja roolit muotoutuvat.

Kirjat antoivat vertaistukea. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Se helpotti.”

4. Kun aikaa on rajallisesti, joku pahoittaa kuitenkin mielensä. Mikä avuksi?

”Toki sukulaiset kyselevät, mutta he ymmärtävät, että suunnitelmia ei voi tehdä niin, että kaikki ehtivät nähdä kaikkia. Aikataulujen sumpliminen ei ole hankalaa, se pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.

”Aikataulujen sumpliminen pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.”

Meillä on se ajatus, että ilman riitaa kun selvitään, on hyvä. Jos näyttää, että jostakin tulee ongelma, teemme kaikkemme, ettei tulisi.

Olen ollut kova stressaamaan, mutta miehelläni on sellainen ihana ajatus, että elämä otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee. Tämä on luovimista: miten parhaaksi on ja mikä on milloinkin tärkeää.

Yleensä kaikki asiat järjestyvät jotenkin. Auttaa, kun yrittää ajatella asioita hyvän kautta. Minusta on ihanaa, että on paljon paikkoja, joissa käydä – verrattuna siihen, ettei olisi.”